Lapsuuteni hartain toive oli vanhempien avioero
Sen lisäksi olisin toivonut, että isä olisi muuttanut pois, eikä olisi enää tarvinut nähdä sitä.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan muu toivonut samaa?
Todellakin toivoin!
Lähdinkin sitten lastensuojelun kautta kun isoveli ampui aivonsa seinälle.
Toinen vanhemmista oli juoppo ja toien hullu
Mun lapset toivoi samaa monta vuotta.Vihdoin tulin järkiini ja erosin.Elämä on nyt paljon paremmin.
Toivoin vanhempieni avioeroa, mutta toisin kävi. He jatkoivat sitä samaa, yksi lapsista ei jaksanut. Väkivaltainen koti, kamalin paikka maailmassa.
Niin oli mullakin. Narsisti ja marttyyri tappelivat, ilman viinaa, ja minä hiivin näkymättömänä pitkin seiniä. He eivät eronneet, osat ovat omaishoitajuuden myötä kääntyneet nyt toisinpäin, mutta asetelma on yhtä kipeä kuin ennenkin. Itse sain sellaisen parisuhteen mallin, että valitsin kerran väärin, ja sitä kokeilua korjailtiin terapiassa. Toinen kerta onnistui.
Toivoin. Erosivat ja toiveeni vei ojasta allikkoon. Hullun yksinhuoltajaäidin kanssa piti elää hakattavana.
Minäkin toivoin sitä ja itkin joka ilta siksi ettei äiti suostunut. Isä käytti hyväkseen ja oli väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Olen yrittänyt 20 vuotta saada itseäni ehjäksi. He ovat edelleen onnellisesti yhdessä ja nyt äiti haluaa minun lapset sinne mm. yökyläilemään. Koskaan ei tule saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin oli mullakin. Narsisti ja marttyyri tappelivat, ilman viinaa, ja minä hiivin näkymättömänä pitkin seiniä. He eivät eronneet, osat ovat omaishoitajuuden myötä kääntyneet nyt toisinpäin, mutta asetelma on yhtä kipeä kuin ennenkin. Itse sain sellaisen parisuhteen mallin, että valitsin kerran väärin, ja sitä kokeilua korjailtiin terapiassa. Toinen kerta onnistui.
Ohis, mutta miten pystyit alkamaan narsistin omaishoitajaksi? En ymmärrä, miten siinä onnistuisi ilman lobotomiaa. Edessä on, mutta tuohon en pysty.
Lapset eivät heppoisin perustein toivo vanhempiensa eroa. Ehkä lapset ovat viisaampia näkemään henkisen pahoinvoinnin kuin vanhemmat. Silti lasta ei kuunnella. Ei välitetä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin oli mullakin. Narsisti ja marttyyri tappelivat, ilman viinaa, ja minä hiivin näkymättömänä pitkin seiniä. He eivät eronneet, osat ovat omaishoitajuuden myötä kääntyneet nyt toisinpäin, mutta asetelma on yhtä kipeä kuin ennenkin. Itse sain sellaisen parisuhteen mallin, että valitsin kerran väärin, ja sitä kokeilua korjailtiin terapiassa. Toinen kerta onnistui.
Ohis, mutta miten pystyit alkamaan narsistin omaishoitajaksi? En ymmärrä, miten siinä onnistuisi ilman lobotomiaa. Edessä on, mutta tuohon en pysty.
En minä, äitini. Ei minustakaan siihen olisi. Hän saa jotakin tyydytystä siitä, että pääsi vihdoin niskan päälle nyyhkytettyään vuosikymmenet. Puhuu vastuusta lähimmäisestä (uskossa), mutta tosiasiassa kumpikaan ei pärjäisi yksin, tuo taistelupari lyttää ja haukkuu toisiaan siis hautaan saakka.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivoin sitä ja itkin joka ilta siksi ettei äiti suostunut. Isä käytti hyväkseen ja oli väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Olen yrittänyt 20 vuotta saada itseäni ehjäksi. He ovat edelleen onnellisesti yhdessä ja nyt äiti haluaa minun lapset sinne mm. yökyläilemään. Koskaan ei tule saamaan.
Äitisi on yhtä kammottava ihminen kuin isäsi jos hän antoi tehdä sinulle pahaa ja nyt haluaa panna lapsesi samaan tilanteeseen. Uskomattomia nämä pedareiden puolisot!
Siis on ihan kauheeta toivoa omien vanhempiensa eroa... Miten te kehtaatte?
Vierailija kirjoitti:
Siis on ihan kauheeta toivoa omien vanhempiensa eroa... Miten te kehtaatte?
Niin, ajatella että toinen vanhempi tekee väkivaltaa lapselle ja toinen vanhempi ei uskalla puuttua tilanteisiin. Mitähän sinä lapsen asemassa mahtaisit miettiä?
Toivoin ja toivon edelleen. Isäni on narsisti ja alkoholisti. Äiti on läheisriippuvainen eikä uskalla edes yrittää elää yksin. Lapsuuteni oli konfliktien välttelyä. Sanomattakin selvää, että musta kasvoi arka ja itsetunnoton ihminen joka pelkää melkein kaikkea. Kiitosta vaan isä ja äiti!
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset toivoi samaa monta vuotta.Vihdoin tulin järkiini ja erosin.Elämä on nyt paljon paremmin.
Sanoiko ne sulle suoraan asiasta? Minkä ikäisenä?
Vierailija kirjoitti:
Toivoin ja toivon edelleen. Isäni on narsisti ja alkoholisti. Äiti on läheisriippuvainen eikä uskalla edes yrittää elää yksin. Lapsuuteni oli konfliktien välttelyä. Sanomattakin selvää, että musta kasvoi arka ja itsetunnoton ihminen joka pelkää melkein kaikkea. Kiitosta vaan isä ja äiti!
Ootko saanut terapiaa? Itse olen 3 v Kelalta ja auttoi. Voisin kyllä hakeutua uudelleenkin. Minun isällä diagnooseja/piirteitä asosiaalinen, narsistinen ja rajatilapersoonallisuushäiriöistä, lisäksi alkoholisti. Väkivaltainen on. Ei liiemmin empatian kykyä. Oli muuten vähän aikaa sitten jutellut äidille, että voisi tappaa kenet tahansa, ei ole mitään menetettävää. Ovat siis vieläkin yhdessä. Äiti pelkää erota. Toinen meistä sisarruksista sortui elontiellä. Mutta isäni lahjakkaasti sorti hänen itsetunnon. Toiselle eli mulle kävi ihan hyvin.
Toivoin. Ei ollu edes fyysistä väkivaltaa tai alkoholismia, mutta isä terrorisoi ilmapiiriä raivoamalla ja mykkäkouluilla. Ovat edelleen yhdessä ja nyt jotenkuten paremmin heillä mennee, mutta minua ahdistaa silti nähdä heitä, vaikka esitetäänkin että kaikki on hyvin. Uskokaa nyt vanhemmat että teidän lapset kärsii kotona riitelystä, huutamisesta ja huonosta ilmapiiristä!! Eikä sen edes tarvi mitään niin ihmeellistä olla kun jo vaikuttaa.
Olisin paljon mieluummin ollut isätön, kuin isän lapsi.
Eikö kukaan muu toivonut samaa?