Pärjäätkö 7,5h yöunilla?
Kommentit (14)
En. Tarvitsen vähintään 8h hyvää unta. Eli ei katkeilevaa
Nippa nappa. Kahdeksan tuntia on ideaali mulle, sitten en ole väsynyt, enkä tarvi kahvia pysyäkseni ns. hereillä. Yleensä nukkumaanmenoaika vaan viivästyy sinne kymmeneen illalla (kello soi 5.30), eli useimmiten nukun vain sen 7,5 tuntia. Viikonloppuisin toki sen kahdeksan tuntia, sitä enempään ei ole tarvettakaan, vaikka lapsettomana voisi nukkua niin pitkään kuin haluaa.
Helposti. Ideaalein unimäärä on itselleni 6-7 h, olen silloin pirteimmilläni. Toki joskus tulee nukuttua myös 8-9 h unia, mutta arkena tuo 6-7 tuntia on aika tavallinen.
Loistavasti. Viime yö noin 5 h 50 min ja olen täynnä energiaa.
Kun on tarpeeksi stressaava työ niin päiväväsymys on kyllä ihan vieras ilmiö. Mulla on stressin takia jatkuvasti kroppa ja mieli niin ylikierroksilla että vaikka nukun vain 4 h / yö yleensä, pongaisen suorastaan yliaktiivisena sängystä aamuisin ylös ja levottomilla ylikierroksilla hyrrään koko päivätkin.
Jos minä nukkuisin joskus noin ylipitkät unet, niin enhän minä saisin seuraavana yönä lainkaan unta. 5-6 tuntia on minulle passeli määrä, eikä missään nimessä minuuttiakaan sen yli.
En todellakaan. Viime yönä taas nukkunut todella huonosti ja herännyt monta kertaa yössä ja yhteensä tullut unta varmaan 6-7 h. Nyt olo kuin jyrän alle jääneellä, ei jaksaisi yhtään tehdä töitä :(
Olisi ihanaa kun joskus voisi nukkua niin paljon!!
Yleensä nukun 2-4h yhtäjaksoista unta, sitten pilkin vartin pätkiä tai valvon ja aamuyöllä vielä 1-2h yhtäjaksoista.
t 33v uneton.
Ei riitä 7,5 tuntia. Kahdeksan on ehdoton alaraja, mutta yhdeksällä tunnilla olen parhaimmillani.
Olen aina ollut kova nukkumaan. Jo vauvana kuulemma helposti neljän tunnin päikkäreitä ja silti nukuin yöllä. Rakastan nukkumista!
Kyllä jos saisin nukkua yhtäjaksoisesti. Nyt heräilen useita kertoja yössä ja koko ajan kuin kuraan kuollut kuttu.
Pärjään, mutta silti uni jatkuu vielä 7.5 h jälkeenkin jos en johonkin erityiseen herää.
Olen hoitaja. Iltavuorosta kotona kympin aikaan. Uni tulee yleensä 23-24 aikaan, jos tulee. Sen verran on kierrokset päällä että hankala nukahtaa. Aamuvuoroon seiskaksi joten ylös viimeistään viideltä, usein ennen.
Työmatka 40 kilsaa. Oma valinta, tiedän, mutta kuka tilalle kun väsyn lopullisesti? Kova pula sijaisista hoitoalalla!!
Välillä on kausia, että pärjään tosi vähällä unella. Mullakin soi herätys arkena 5:00-5:30 ja aina ei malttaisi muka mennä kovin aikaisin nukkumaan. Enkä tietenkään väkisin menekään petiin, jos ei väsytä. Silloin tällöin siis pärjään ihan hyvin niin, että menen nukkumaan joskus puolen yön aikaan ja nousen viideltä. Mutta ei sitä kauaa tietenkään jaksa.
Just nyt sunnuntaina kävi niin, että en malttanut mennä aikanaan petiin, vaan valvoin ja katsoin The Mistin. Eilenpä sitten olikin suhteellisen hankalaa päästä sängystä ylös viideltä ja työpäivä meni vähän puoliteholla. Sain siis kaiken tehtyä niin kuin pitikin ja aikanaan, mutta piti kyllä tsempata itseä ja hörppiä kahvia.
Eilen meninkin suosiolla petiin ristikoita tekemään vähän kahdeksan jälkeen ja yhdeksän pintaan sitten simahdin. Tänä aamuna ei väsyttänyt läheskään yhtä paljon kuin eilen. Saattoi tietysti vaikuttaa sekin, että tiesin pääseväni nyt lounasaikaan jo kotiin.:D
Mutta tänään aion kyllä taas mennä ihan aikanaan nukkumaan, vaikka sitten nukahtamislääkkeen voimin. Huomenna on tulossa aika kiire päivä.
Niin ja tosiaan, en kovinkaan usein, edes lääkkeiden kanssa, onnistu nukkumaan yhtäjaksoisesti koko yötä. Herään normaalisti 2-4 kertaa yössä ja vilkaisen kelloa, sitten stressissä lasken, kauanko vielä saan nukkua ja se tietysti pitkittää uudelleen nukahtamista. Päikkäreitä en oikein uskalla nukkua, kun pelkään sen olevan yöstä pois. Nukahtamislääkkeet ovat vähän auttaneet unitilannetta, mutta parantamista olisi vielä.
Hyvin. Lomilla nukun tosin noin 9 tuntia yössä, mutta muuten viikolla vain 4-5 tuntia yössä eikä mulla mitään päiväväsymysongelmia ole. Viikonloppuisin kyllä nukun sitten kymmenisen tuntia / yö.