Pitäisköhän jo uskoa? (Liittyen ystävän käytökseen.)

Ystävällä on saman ikäiset lapset ja olemme viettäneet äitiyslomat ja hoitovapaat yhdessä. Lapset ovat hitsautuneet yhteen ja meillä äideilläkin on on ollut aina oikein mukavaa. Ollaan jaettu ilot ja surut, uskouduttu toisillemme, tehty lasten kanssa reissuja ja tavattu säännöllisesti toisemme kodeissa. Olemme monella tapaa hyvin samanlaisia, samanlainen arvomaailma.

Nyt olen todella hämilläni. Otin häneen yhteyttä noin kaksi kuukautta sitten ja kysyin erästä käytännön asiaa, johon hän vastasi lupaavansa palata, jota hän ei koskaan tehnyt. No, en ajatellut siitä juuri muuta, kuin että kiireinen perheenäidin arki, ei ole ehtinyt/muistanut. Tästä parin viikon päästä soitin kyselläkseni perinteisestä pikkujoulutapaamisesta, josta ollaan joka vuosi oltu molemmat innoissamme. Puheluun hän ei vastannut ja viestiin tuli myöhemin vastaus "palaan" - vastausta ei koskaan tullut, enkä ole sen koommin kuullut hänestä.

Näinkö ihmiset nykyään tekevät ja pitäisikö tästä päätellä jotain? Miten te tällaisen ottaisitte? Tuossahan ei tavallaan jää toiselle mahdollisuutta enää ottaa asiaa uudestaan puheeksi, koska pallo jää sille joka "lupaa palata asiaan" eikä koskaan tee sitä. En tiedä, ehkä olen liian varovainen, mutta jotenkin kahden tuollaisen tilanteen jälkeen ei tee mieli enää lähteä kyselemään ja ehdottelemaan. Todella ikävää :(