Miten sinä nainen uskalsit alkaa suhteeseen vasta eronneen miehen kanssa?

Olen niin säälittävä, ettei tasapainoiset miehet minusta kiinnostu.

Tämä vastaeronnut oli ihan repaleina, joten ei mun tarvinnut kuin imarrella ja olla sen kanssa yhtä mieltä asioista, joista en mitään tiedä, niin - tadaa! - mulla on elämäni ensimmäinen poikaystävä!

Pelottaa ihan hirveesti että mies palaa vaimonsa kanssa yhteen. Sit mä

olisin taas yksin. Joten olen tiukkana, ja tuhoan miehen asunnosta kaikki merkit sen vaimosta. Kyllä tämä tästä. Onhan se hyvä alku suhteelle, että kumpikaan ei kestä olla yksin. Vallitsee turvallinen kauhun tasapaino.

Vierailija kirjoitti:

Olen niin säälittävä, ettei tasapainoiset miehet minusta kiinnostu.

Tämä vastaeronnut oli ihan repaleina, joten ei mun tarvinnut kuin imarrella ja olla sen kanssa yhtä mieltä asioista, joista en mitään tiedä, niin - tadaa! - mulla on elämäni ensimmäinen poikaystävä!

Pelottaa ihan hirveesti että mies palaa vaimonsa kanssa yhteen. Sit mä

olisin taas yksin. Joten olen tiukkana, ja tuhoan miehen asunnosta kaikki merkit sen vaimosta. Kyllä tämä tästä. Onhan se hyvä alku suhteelle, että kumpikaan ei kestä olla yksin. Vallitsee turvallinen kauhun tasapaino.

Lol!

Miten niin en uskaltaisi? Jos mies paljastuu ääliöksi jonka kanssa ei voi jatkaa kai hänestä pääsee eroon?

Mies oli sellainen, etten vaan pystynyt pitämään näppejäni irti hänestä. Jos olin laastari, olin aika tiukasti pysyvä laastari koska ollaan oltu jo yli kymmenen vuotta yhdessä.

Mä olen jo 33-vuotias. Mulla ei ole aikaa jäädä katselemaan onko mies ääliö. Todennäköisyydet suhteen onnistumiselle ei ole hyvät jos alkaa seurustelemaan vasta eronneen epätasapainoisen jätkän kanssa.

Mä olen sit ollut kai pelkkä laastari viimeiset 15 vuotta. (Mies oli eksänsä kanssa vajaat 5 vuotta) av tietää parhaiten.

No en varmaan rupeaisi, jos mies itse jankuttaa koko ajan jostain exästään ja siitä kuinka vastikään on itse eronnut, ja kuinka vaikea suhde ja exä oli/kuinka kaipaa exää.

Itse olen kyllä ryhtynyt uuteen suhteeseen heti eron jälkeen, mutta en puhunut oikein mitään entisestä suhteesta. Mainitsin kyllä tapailun alkuvaiheessa että olen juuri eronnut pitkästä suhteesta, mutta sen pitempää esitelmää en aiheesta lähtenyt tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo 33-vuotias. Mulla ei ole aikaa jäädä katselemaan onko mies ääliö. Todennäköisyydet suhteen onnistumiselle ei ole hyvät jos alkaa seurustelemaan vasta eronneen epätasapainoisen jätkän kanssa.

Sen verran suuri todennäköisyys että yli 30 vuotias ei eronnut osoittautuu myös ääliöksi, että en ottaisi riskiä vaan pysyttelisin mieluummin sinkkuna.

Tässä mun tarinani:

Tutustuin viime kevättalvella mun nykyiseen poikaystävään, hän seurusteli vielä silloin. Ihan kavereina siis kaikki alkoi, en edes ensin osannut kuvitella että voisin joskus kiinnostua hänestä romanttisessa mielessä kun ei ollut juuri "mun tyyppiä".

Hänellä meni jo silloin vähän huonosti parisuhteessaan, epäili että jotakin outoa oli meneillään. Juteltiin paljon, joka päivä enemmän. Enimmäkseen musiikista ja muista yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Siinä pikku hiljaa tutustuimme toisiimme. Pari kuukautta myöhemmin hän sai tietää että tyttöystävänsä (ex) oli pettänyt häntä. Olin hänen tukenaan ja varmasti tavallaan autoin häntä ymmärtämään ettei pettäminen ollut hänen vikansa ja että hän oli silti loistava tyyppi. 

Hieman eron jälkeen hän alkoi osoittaa kiinnostustaan mutta olimme edelleen ihan kavereita. Pyysin häntä kaverikseni yhdelle keikalle ja hän suostui. Siellä sitten uskoisin että tunteet syttyivät molemmin puolin, vaikka hän oli jo jonkin aikaa vaikuttanut kiinnostuneelta minusta. Vietimme paljon aikaa yhdessä silloin kesällä, tunteemme syvenivät ja aloimme seurustella alkusyksystä.

En missään vaiheessa ajatellut että olisin hänelle vain laastari, hän näytti alusta asti aidosti pitävän minusta. Jos olisin sitä ollut, me tuskin olisimme yhdessä nyt vielä melkein puolentoista vuoden jälkeen. Olin itse myös hiljan eronnut ennen kuin tutustuin häneen, joten en olisi kukaan tuomitsemaan. :D 

Uskon siis, että myös vasta eronneen miehen kanssa voi seurustella. Miksi ei? Se riippuu ihan tilanteesta ja ihmisestä. Uskon, että meidän kohdallamme se, että olimme jo jonkin aikaa tunteneet toisemme, vaikutti asiaan positiivisesti. Tietysti joskus mielessä käy, että onko hän varmasti käsitellyt eron koska ei saanut siihen paljoakaan aikaa ennen uutta suhdetta. Ei hän kuitenkaan ole koskaan mitenkään ilmaissut ettei olisi tai että ikävöisi exäänsä, päin vastoin. 

erosi mun pyynnöstäni joten helppo oli uskaltaa ;) XD

Mun erosta viikko, mies vasta tekemässä eroa aviovaimostaan, kun tavattiin ensimmäisen kerran. Muutti minun luokse suoraan erotessaan. Yli 6 vuotta oltu nyt yhdessä, joista viimeiset pari vuotta naimisissa. Edelleen ollaan sitä mieltä, että ollaan loppuelämän kumppaneita toisillemme kunnes kuolema meidät erottaa.

Olin tyhmä ja kokematon, siksi menin suhteeseen vasta eronneen kanssa, suhde ei kestänyt ja hyvä niin. Mies oli todella kontrolloiva ja mustasukkainen ja kappas vaan petti minua eksänsä kanssa. Onneksi pääsin eroon.

Kohta 20 vuotta ollaan oltu laastareita toisillemme (miehen aikaisempi suhde kestänyt 10, omani 8 vuotta, molempien suhteiden päättymisestä 1-2kk suhteemme alkaessa). Joko kohta saa alkaa uskomaan siihen, että aikaisemmat suhteemme olivat vain nuoruuden hairahduksia kun emme aikaisemmin toisiimme törmänneet, ja tämä nykyinen on se oikea eikä toisinpäin?

Vierailija kirjoitti:

erosi mun pyynnöstäni joten helppo oli uskaltaa ;) XD

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kauanko onnea ja autuutta on kestänyt ?

Mulkkua tulee ainakin tanakasti. Se on varma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

erosi mun pyynnöstäni joten helppo oli uskaltaa ;) XD

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kauanko onnea ja autuutta on kestänyt ?

Tuskin 2 vuotta sitten kommentin kirjoittanut on enää linjoilla päivystämässä...