Miksi ihminen syyttää muita sellaisista teoista joita itse tekee?
Kyseessä on siis perheenisä.
Hän siis väittää muiden perheenjäsenten toimivan tilanteissa tietyllä tavalla vaikka muut eivät näin todellisuudessa toimi vaan ainoastaan hän itse. Esimerkkinä ruoka. Jos vaikka ollaan oltu koko päivä reissussa ja siksi kukaan ei ole ehtinyt tekemään ruokaa, niin hän syöksyy jääkaapillle kahmimaan eilisen tähteitä ja pitää huolta siitä, että hän saa lautasensa täyteen vaikka ruuan olisi voinut jakaa niin, että kaikki olisi saanut jonkun verran. Ja sitten hän sanoo, että muut välittää vain siitä, että saavat itse ruokaa eikä siitä saako hän. Todellisuudessa siis muut perheenjäsenet jäävät usein ilman tai tekevät jotain uutta ruokaa niin että kaikki saavat syödäkseen. Jos uutta ruokaa tehdään, hän ottaa ensimmäisenä myös sitä vaikka on juuri syönyt. Hän ei voi koskaan toimia niin, että hänen vuoronsa olisi viimeisenä, vaan hänen täytyy aina saada ensimmäisenä. Hän saattaa perheen kanssa liikkuessaan ostaa jäätelön ainoastaan itselleen tai tuoda kotiin pitsan ainoastaan itselleen. Sitten hän syyttää muita tämänkaltaisista teoista.
Hän on muutenkin äärimmäisen itsekäs ihminen ja ei ole koskaan pistänyt vaimoaan tai lapsiaan itsensä edelle. Hän ei osta esimerkiksi muille koskaan mitään lahjoja (syntymäpäivä, joulu...), mutta tekee selväksi, että hänelle täytyy lahjoja antaa. Hän ei koskaan kiitä lahjoista ja tuo kyllä joko käytöksellään tai ihan sanomalla selväksi kuinka huono lahja tuli taas annettua. Ja myös väittää, että häntä ei huomioida, vaikka hän ei muista onnitella muita edes syntymäpäivinä.
Kommentit (3)
Ärsyttää tuo narsistimuotitermi, mutta jos ihminen noin toimii jatkuvasti sitä hän taitaa olla.
Yleensä ihmiset ovat vain itsekeskeisiä ja ajattelemattomia eivätkä osaa ajatella asioita toisen kannalta.
Ihminen joka jatkuvasti vaatii muilta itsensä hyysäämistä samalla kun antaa itselleen luvan tehdä vääryyttä on kyllä narsistinen tai jonkun vastaavan riivaama.
Kiitos vastauksista. Kyseessä ei siis ole mieheni vaan isäni. Olen siis jo täysi-ikäinen, mutta asun vielä vanhempien luona. Itsekin vierastan tuota narsisti-sanaa, koska se on niin "muodissa" tällä hetkellä, mutta se on kyllä käynyt mielessä, kun isän käyttäytymistä olen pohtinut ja siitä kärsinyt.
Vastaus otsikkoon: koska ihmiset arvostelevat muiden tekoja niiden seurausten perusteella, mutta omia tekojaan tarkoituksensa perusteella.
Itse tuohon tekstiin liittyen: miehesi taitaa olla narsisti.