Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä menestymättömän miehen on jo turha enää haaveilla sellaisesta "elämän rakkaudesta", jossa hän saa olla elämänsä naiselle tämän elämän ykkösmies?
16.11.2017 |
Jos lähdetään siitä oletuksesta, että kummankaan osapuolen kannalta ei ole mielekästä se, että kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä tyytyy suhteeseen.
Kommentit (22)
Itsevarma mies on sexy. Samoin itseluottamusta omaava. En tajua, miten kukaan voi rakastua munlaisiin miehiin.
1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kannattaa haaveilla! ❤
Yleensä sitä vain ihminen ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä saa, eikä muista enää hetken pääsä mitä toivoi ja kuinka paljon. Tahtoo olla niin että kun haluamansa saa sitä alkaa haluta vain enemmän ja unohtaa sen mitä on saanut.
Ei missään jos "elämän nainen" voi olla vanhempi, rumempi ja lihavempi
No 35 jälkeen jos ei siihen mennessä ole ottanut alkuakaan. Tietysti aina voi parantaa, varmaan tuon jälkeenkin mutta siihen mennessä on varmaan jo itsensä löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa haaveilla! ❤
Yleensä sitä vain ihminen ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä saa, eikä muista enää hetken pääsä mitä toivoi ja kuinka paljon. Tahtoo olla niin että kun haluamansa saa sitä alkaa haluta vain enemmän ja unohtaa sen mitä on saanut.
Miksi olla tyytyväinen siihen mitä saa, jos se ei ole se, mitä haluaa?
No onhan niitä ihmisiä jotka on löytäneet rakkauden tyyliin 80-vuotiaina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No 35 jälkeen jos ei siihen mennessä ole ottanut alkuakaan. Tietysti aina voi parantaa, varmaan tuon jälkeenkin mutta siihen mennessä on varmaan jo itsensä löytänyt.
Ei kaikki ole löytäneet itseään siihen ikään mennessä. Lapsena sorretut eivät esim. ole, jos havahtuvat sortoon vasta täysi-ikäisinä, ja ympäristökin vain sanoo, ettei mitään sortoa ole tapahtunut (vaikka on).
0-vuotiaana.
Jos et ole syntynyt kokoomukselaiselliseen perheeseen niin guud bai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa haaveilla! ❤
Yleensä sitä vain ihminen ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä saa, eikä muista enää hetken pääsä mitä toivoi ja kuinka paljon. Tahtoo olla niin että kun haluamansa saa sitä alkaa haluta vain enemmän ja unohtaa sen mitä on saanut.
Miksi olla tyytyväinen siihen mitä saa, jos se ei ole se, mitä haluaa?
Koska kukaan ei ole valmiiksi se mitä haluaa. Jokaisessa on aina niitä huonoja piirteitä myös, ja yleensä sitä ajan kanssa kasvetaan yhdessä. Valmiina ei hyvää tule.
Vierailija kirjoitti:
No onhan niitä ihmisiä jotka on löytäneet rakkauden tyyliin 80-vuotiaina.
Joo. Elokuvissa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tarkoittaa, ettei ole menestynyt. Maailma on niin täynnä erilaisia ihmisiä, että pitää löytää vain itselleen se puuttuva puolisko eikä etsiä liian erilaista (sellaista, jolle se menestys olisi tärkeää).
Miksi naiset ovat niin vaativia ja miksi he ovat ihan pihalla todellisuudesta toiveineen ja vaatimuksineen ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iästä en tiedä, mut lapsia ei naisella tulis ainakaan olla. Silloin jäät nimittäin aina vähintään kakkoseksi,.
Sanoisin että siinä vaiheessa kun on saattohoidossa alkaa useimmiten olla jo liian myöhäistä.
Tämä aloitus on ihan pihalla toiveineen ja vaatimuksineen.
Mä luovutin 25v. Ostin tekopillun, parin tonnin pelitietokoneen ja laitoin jätesäkit ikkunoihin. Vetäydyin luolaani, koska naiset vihaavat minua.
Olen kolmikymppinen mies, enkä kyllä keksi, miksi minun pitäisi välttämättä olla jollekulle hänen elämänsä merkittävin ihmissuhde. Onhan se kivaa, jos olen, mutta ihmisillä on tämän ikäisenä jo aika paljon elämänhistoriaa, ja se on minusta ihan okei. Keskityn mieluummin siihen, mitä itse suhteelta saan.
En osaa vastata tuohon. Itse olen vm -78 nainen, jolla teini-ikäiset lapset. Havahduin juuri siihen tosiasiaan, että olen asunut jo yli kymmenen vuotta ilman miestä, en omista mitään, velkaa on yli kymppitonni eikä ystäviä/läheisiäkään ole. Jotenkin tässä on tuon jälkikasvun takia jaksanut käydä töissä ja kaupassa. Muuta elämää ei ole.
Luulen, että tuo kymmenen vuotta yksin alkaa olla sellainen aika, että kynnys seurustelun aloittamiseen on takuulla noussut todella korkeaksi. Ainakin itseni kohdalla näin on. En ole kokeillut kelpaisinko jollekin, olen yksinkertaisesti unohtanut kaikki parinmuodostukseen liittyvät ajatukset.
Itsevarmuutta ja itseluottamusta voi kehittää läpi elämän. Ne ovat henkisiä asenteita, eivät mitään urallanousua.