Vanhempani ovat hieman auttaneet minua, kun jäin työttömäksi ja mies jätti.
Ovat tarjonneet kauppareissun Prismaan kaksi kertaa vuodessa. Nyt sitten sain isältä kuulla, että yli 70-vuotias äitini kuulemma kerää öisin pulloja, että tämä on ollut mahdollista. En ole heiltä edes koskaan mitään pyytänyt.
Asuvat isossa omakotitalossa kahdestaan ja ovat teettäneet kalliita remppoja siihen. Ihan hyvät eläkkeet on molemmilla.
Ilmoitin heille, etten tarvitse heiltä enää mitään, enkä tuotakaan pyytänyt. Isä veti vaan herneen nenäänsä ja sanoi, että menevät kohta konkurssiin kun oltiin Prismassa ja tyttäreni laittoi koriin shampoon ja hoitoaineen.
Jäi kyllä tosi paha mieli koko hyväntekeväisyyskäynnistä, enkä aio koskaan pitää enää mitään yhteyttä heihin.
Ensin ehdottavat ja äiti vielä sanoi, että ottakaa kaikkea mahdollista, mitä tarviitte ja sitten ristiriitaista viestintää.
Mietin, kuka heitä hoitaa kun ovat kohta avun tarpeessa siellä isossa omakotitalossaan? En tiedä, haluanko.
t. pienipalkkainen yh, jolla osa-aikainen sopimus
Kommentit (5)
Sama juttu täällä: 7-kymppinen äiti tarjosi lastenhoitoapua, uupui ja sitten antoi tulla täyslaidallisen. Sama tapahtui pari vuotta myöhemmin toistamiseen. Kauhea riita, kun yritin puolustautua. Ymmärsin sitten, että ei hän ole entinen voimiltaan ja vanhentunut, hieman katkera ym. Nyt käsittelen silkkihansikkain enkä ota mitään hankalia aiheita puheeksi. 40-v hyvintoimeentuleva tytär on nyt se perheen vahva naistako, viisas hiljenee.
Aplle neuvo: yhteydenpitoa ei tarvitse lopettaa, mutta ostosreissut kannattaa lopettaa. Anna ostaa ja antaa itse ostamiaan, mutta varokin "vaatimasta" mitään.
Mieheni vanhemmat tai ehka enemmän äiti, on myös aivan oma tapauksensa. Kun meillä meni huonosti rahallisesti, firma konkurssiin jonka vuoksi myytiin asunto ja ulosotto alkoi viedä miehen palkasta todella suuren osan.
He toivat ruokaa meille, ja ihanaa välillä juuri tehtyä, jonka sai annettua suoraan lapsille. Mutta takanapäin kirjoitteli miehelleni eli pojalleen sähköposteja joissa jatkuvasti puhui siitä kuinka paljon olemme heille sitten velkaa, ja miehelläni on ollut nuoruudessa hankalaa, niin siitä muistuttamista edelleen.
No, kukapa siitä kärsii sitten, kuin meidän koko perhe, kun lyödään lyötyä. Mieheni ei uskalla sanoa äidilleen mitään takaisin koska kokee että on heille niin paljon velkaa. Onneksi muutimme heistä kauemmas, mutta kyllä se äiti osaa keinot vaikka ei asutakaan samalla paikkakunnalla.
Onneksi oma äitini ei ole koskaan ollut tuollainen, ja jos joskus olisi onneksi uskaltaisin hänelle asiasta sanoa.
Voisiko olla niin, että äitisi todella haluaa auttaa ja kokee syyllisyyttä kun ei voi auttaa enempää? Isäsi ei sitten osannut äidin tuntoja sanoittaa, vaan saa sen kuulostamaan siltä että äiti uhriutuu.
Vai haluaako äiti auttaa ja isä on pihi?
Voihan se olla, että ovat riidelleet auttamisestasi, jäin äiti kiukuspäissään sanonut keräävänsä vaikka pulloja, että voi auttaa sinua. Isä suuttunut ehkä äidille, jos on tingitty isälle tärkeästä asiasta.
Älä molempia tuomitse toisen sanomisten perusteella.
Ihan järkyttävää lukea näitä, kamalia vanhempia. Perheen pitäisi olla rakkain ja tärkein, apua annetaan pyyteettömästi puolin ja toisin, jos tarve tulee. Käärinliinoissa ei ole taskuja, sekin vanhempien olisi hyvä muistaa. Jotenkin tuntuu, että jopa perheenjäsenet ovat kohtuuttomia toisilleen ja kaikki mitataan rahassa. Pitäkää rakkaitanne hyvin ja lähellä! Terveisin nuori mummi
Aivan hirveää, eivät varmasti tajua kuinka typeriä ovat. Minunkin vanhempani auttoivat kun muutin omilleni ja olin opiskelija. Myöhemmin kertoivat kuinka olisi ihanaa jos vihdoin elättäisin itse itseni. Suutuin ja tein selväksi ettei apua tarvitse tarjota, jos eivät oikeasti halua auttaa. Sanoin etten kaipaa syyllistämistä ja vähättelyä. Avustivat minua siis noin 50 eurolla kuukaudessa. Kysyin vinkkejä kuinka ovat maksaneet vuokrani ja ruokani 50 eurolla kuukaudessa. Menivät molemmat hiljaisiksi ja pyysivät anteeksi käytöstään.
Ehkä sinunkaan vanhempasi eivät tajua kuinka moukkia ovat. Kirjoita heille vaikka pitkät viestit siitä, miltä sinusta tuntuu kun syyllistävät ja vähättelevät ja ettet aio enää pitää yhteyttä kun olet luullut että haluavat auttaa vaikka tahtovatkin vain syyllistää.