Millä tuloilla tekisit/olet tehnyt toisen lapsen?
Tai kolmannen, neljännen...
Jos olette jääneet yksilapsiseksi perheeksi nimenomaan taloudellisista syistä, paljonko tulonne on?
Kertokaa (myös) nettotulot. Ne nyt kuitenkin kertoo enemmän.
Kommentit (5)
Eka lapsi tehtiin, kun minulla oli vakituinen työpaikka. Toka silloin, kun olin työtön. Jos olisimme jääneet odottamaan toisen lapsen tekoa siihen, että minulla on taas vakituinen työ, niin esikoinen olisi jäänyt ainokaiseksi.
Ei ole varaa,vaikka ehkä haluaisin.Pitäisi löytää varakas isäeehdokas ensin. (Yh-1 lapsi-palkka 4200/kk)
Molemmat töissä mutta oma työpaikka on vaakalaudalla, eli sitten elettäis miehen 50 000 euron bruttotuloilla vuodessa, joten ei tehdä vielä lapsia. Asuntolaina niskassa ja ikääkin molemmilla yli 35, joten minun vauvahaaveet taitaa jäädä haaveiksi, eikä mieskään sitä suurperhettään enää saa. Ei sitä näin pitäisi ajatella mutta itse olen vähävaraisesta perheestä ja vielä konkurssiperheen lapsi, joten en voi olla ajattelematta, että en haluaisi omien lapsieni liimaavan talvikenkiään kuumaliimalla ja punnitsevan sitä keveintä tomaattia kaupassa. Mielummin ollaan sitten kahdestaa.
Mun brutto 1200-1800 riippuen kuukaudesta. Miehen brutto 2200, tällä hetkellä työtön. Meillä on kaksi lasta. Kovasti haaveilen vielä kolmannesta, mutta ei vielä, jos ollenkaan. Raha ei ole este kolmannelle, mutta hidaste kylläkin.
Opiskelen tällä hetkellä, joten mahdollisuus parempiin tuloihin tulevaisuudessa on.
Sossun rahoilla. Vapaaherttuattaren elämä vaan jatkuu.