Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa joka tykkää olla sairaalassa muiden hoidettavana?
12.11.2017 |
Toki asiaankuuluvasti sanon aina, että en viihdy sairaaloissa kun pitää olla vaan muiden armoilla, mutta oikeasti tykkään siitä. Olen elämässäni ollut tosi monta kertaa kaikissa pikku toimenpiteissä ja aina tykännyt siitä että saa vaan lepäillä ja hoitajat hoitaa. Myös synnytyksessä oli todella mukavaa olla ensin salissa parikymmentä tuntia vaan muiden armoilla (sitä sairasta kipua lukuun ottamatta), ja sen jälkeen sitten pari yötä osastolla. Onko muita, jotka myönnätte tykkäävänne sairaalassa olemisesta, siis jos ei ole jokin vakava sairaus kyseessä.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
En vihaa mitään niin paljoa kuin sairaalassa oloa. Inhoan sitä (itse sairastamisen lisäksi tietenkin), että kaikki yksityisyys on mennyttä, vieraat ihmiset ronkkivat ja pyörivät ympärillä ja mikä pahinta, huoneessa on muita potilaita koko ajan.
Olen ollut leikattavana useasti, ja enemmän kuin leikkausta, pelkään tätä sairaalassa oloa. Jo se, että ennen leikkausta kysytään, että saako opiskelijoita tulla seuraamaan leikkausta, on aivan hirveää. Toki annan luvan, mutta ajatus siitä, että porukka vielä kaksinkertaistuu tilanteeseen, jossa olen täysin avuton ja kaikin tavoin paljaana, on kamala. No, onneksi on taju kankaalla.
Sairaalassa en saa nukuttua hetkeäkään, ainoastaan juuri nämä nukutuksen ajan ja hetken sen jälkeen, jolloin olen lääkkeillä tainnutettuna. Olen oikeasti ollut hereillä jopa heräämössä väkisin hereillä, koska en uskalla olla "muiden armoilla". Uskomatonta kyllä, pelkään eniten sitä että kuorsaan siellä heräämössä...
Olen siis joskus valvonut leikkauksen jälkeen liki kolme vuorokautta sairaalassa, nukahdellen ihan vain pienissä pätkissä (silloin kun huonekaverereiden välissä oli hetken vaihtotauko ja sain olla yksin). Kotiin päästyäni nukuin kuin tukki vuorokauden ympäri.
En ymmärrä yhtään, mistä tämä kauhea kammo on minulle tullut. Olen siis normaalisti erittäin sosiaalinen, ihmisrakas, avoin ja kaikin puolin sopeutuvainen ja "normaali", mutta tämä sairaalassaolokammo on jotain hirveää. En siis pelkää kipua tai toimenpiteitä, vaan itse siellä oloa.
No, onneksi ei tarvitse usein sairaalassa olla.
Miksi annat luvan ottaa opiskelijoita leikkaukseen jos se ajatuksenakin on sinusta kamala? Ei sitä ole mikään pakko sallia, joten rohkeasti vaan kiellät jos sinusta siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vihaa mitään niin paljoa kuin sairaalassa oloa. Inhoan sitä (itse sairastamisen lisäksi tietenkin), että kaikki yksityisyys on mennyttä, vieraat ihmiset ronkkivat ja pyörivät ympärillä ja mikä pahinta, huoneessa on muita potilaita koko ajan.
Olen ollut leikattavana useasti, ja enemmän kuin leikkausta, pelkään tätä sairaalassa oloa. Jo se, että ennen leikkausta kysytään, että saako opiskelijoita tulla seuraamaan leikkausta, on aivan hirveää. Toki annan luvan, mutta ajatus siitä, että porukka vielä kaksinkertaistuu tilanteeseen, jossa olen täysin avuton ja kaikin tavoin paljaana, on kamala. No, onneksi on taju kankaalla.
Sairaalassa en saa nukuttua hetkeäkään, ainoastaan juuri nämä nukutuksen ajan ja hetken sen jälkeen, jolloin olen lääkkeillä tainnutettuna. Olen oikeasti ollut hereillä jopa heräämössä väkisin hereillä, koska en uskalla olla "muiden armoilla". Uskomatonta kyllä, pelkään eniten sitä että kuorsaan siellä heräämössä...
Olen siis joskus valvonut leikkauksen jälkeen liki kolme vuorokautta sairaalassa, nukahdellen ihan vain pienissä pätkissä (silloin kun huonekaverereiden välissä oli hetken vaihtotauko ja sain olla yksin). Kotiin päästyäni nukuin kuin tukki vuorokauden ympäri.
En ymmärrä yhtään, mistä tämä kauhea kammo on minulle tullut. Olen siis normaalisti erittäin sosiaalinen, ihmisrakas, avoin ja kaikin puolin sopeutuvainen ja "normaali", mutta tämä sairaalassaolokammo on jotain hirveää. En siis pelkää kipua tai toimenpiteitä, vaan itse siellä oloa.
No, onneksi ei tarvitse usein sairaalassa olla.
Miksi annat luvan ottaa opiskelijoita leikkaukseen jos se ajatuksenakin on sinusta kamala? Ei sitä ole mikään pakko sallia, joten rohkeasti vaan kiellät jos sinusta siltä tuntuu.
En tiedä, ajattelen että se jotenkin "kuuluu kuvioon" ja on jotenkin tylyä kieltää se. Leikkaukseni eivät ole olleet mitään "jokapäiväisiä" leikkauksia sairaalassakaan, joten varmasti sen näkeminen onkin hyödyllistä oppia näille opiskelijoille. Onkohan ihmisillä yleensä rohkeutta kieltää näitä?
Ystäväni oli muuten ollut vastavanlaisessa tilanteessa ja kun hän oli kieltänyt tilanteen, niin siellä oltiin närkästytty valtavasti ja hän oli kokenut tehneensä suuremmankin virheen. Olivat vielä sanoneet hänelle, että hän ei ilmeisesti halua olla mukana edistämässä terveydenhuoltoa tms. Ikävä tilanne.
En tykkää yhtään. Haluan omaa rauhaa ja tutun ja turvallisen ympäristön eli oman kotini. Sairaalassa on vaikea nukkua ja keskittyä mihinkään. Ovesta voi paukahtaa joku milloin vain, ja vierustoverit on kyljessä koko ajan. Ahdistavaa. Kaikki ne äänet ja valaistusta ei voi itse valita. Vakavasti sairaana ja jossain tajunnan rajamailla tuollaiset asiat ei varmaan häiritse. Valmis ruoka on ainoa hyvä asia ja se on yleensä maittavaa, sitä voisi tosin olla enemmän.
No minä olin sairaalassa aivoverenkiertohäiriöepäilyn vuoksi. Eli käytännössä olin täysin terve, mutta kun näkö meni hetkeksi, otettiin tarkkailuun. Yksi yö meni ja oli mukavaa, kun kaikki tuotiin eteen, mutta en kyllä olisi jaksanut varmaan terveenä sen enempää. Mutta tuo tuntui siltä, kuin olisi ollut täyden palvelun hotellissa. Tosin en saanut liikkua osastolta lainkaan pois, en mennä edes kahville ja olin piuhoissa koko ajan. Kun olin vielä valvomossa, mulla oli kokonaan oma huone, tosin vessa sitten käytävällä ja suihkussa en saanut käydä.