Häiriköivä naapuri kerrostalossa
Hei.
Ongelmana on ilmeisesti mielenterveysongelmista kärsivä henkilö joka asuu kerrostalossa kerrosta alempana minusta.
Tyyppi huutaa kuin tapettava, sattumanvaraisesti kellonajasta huolimatta. Soittaa musiikkia/televisiota todella kovalla, paiskoo parvekkeensa ovea, huutelee parvekkeelta epämääräistä örinää, viskoo roskia parvekkeelta alas sekä virtsaa parvekkeelle.
Olen laittanut useamman "heippalapun" tyypin postiluukusta jossa olen ystävällisesti pyytänyt laskemaan musiikin voluumia öisin. Vaikutusta ei ole ollut. Tyyppi ei tunnu koskaan lähtevän pois kotoaan ja ilmeisesti ruoka ja muu tuodaan hänelle. Hän ei ole koskaan avannut ovea kun olen yrittänyt päästä hänen kanssaan asiasta keskustelemaan.
Olen yrittänyt kysellä isännöitsijältä mitä asian kanssa voisi tehdä, mutta ei kuulemma mitään voida tehdä ennenkuin kolme eri henkilöä on hänestä valittanut. Ilmeisesti seinänaapurit eivät hänen riehumistaan kuule ja hänen alakerrassa asuva vanha rouvashenkilö ei koe huutamista häiritseväksi "Hän vaan ilmaisee itseään vähän eri tavalla", totesi kun asiasta puhuimme.
Hermot alkava olla todella lopussa tuon yötäpäivää jatkuvan huutamisen ja örinän takia eikä tuo alakerran parvekkeelta nouseva kusenhaju ole myöskään miellyttävää.
Kommentit (15)
"ei kuulemma mitään voida tehdä ennenkuin kolme eri henkilöä on hänestä valittanut"
Siinähän se on sanottu, tee kirjallinen valitus häiriöpäivämäärineen ja kellonaikoineen ja yritä saada naapureilta allekirjoitus. Tai muuta itse pois.
Kuten sanottu. En saa muilta naapureilta allekirjoituksia.
En haluaisi muuttaa pois koska olen laiska.
No onpa outoa ettei moinen käytö muita häiritse.
Voithan kokeilla äänittämistä, jos meteli on kovaäänistä. Ja pyytää isännöitsijää haistamaan sen virtsan hajun...
Mutta voipi olla että helpompaa on muuttaa itse.
Apua_perkele kirjoitti:
Kuten sanottu. En saa muilta naapureilta allekirjoituksia.
En haluaisi muuttaa pois koska olen laiska.
Sitten se on voi voi. Kuuntele örinää ja haistele kusta.
Väkisinkin kyllä pistää ihmettelemään minkälaisessa slummissa oikein asut?
Kyllä pitää olla jokin ongelma-vuokralaisten säilytyspaikka, sellaisten jotka ei muualla pärjää eikä katsella? Muuten ei voi ymmärtää että asukas voi todellakin kuseskella parvekkeelle vapaasti ilman että siihen puututaan!
Ne toiset naapurit sitten, ovat varmaan samanlaista sortin sakkia, eivät sellaiset toistensa häiriöistä valita.
Sanot ettei isännöitsijä välitä etkä itse viitsi muuttaa. Muuta neuvoa ei sitten ole kuin asua kusenhajussa ja kuunnella naapurin konserttia.
joo, mekin ollaan vuoden verran valitettu naapurissa mekastavasta lapsiperheestä, en voi uskoa että kukaan muu ei mukamas ole heistä valittanu, kuuluu siis kahden asunnon päähän se mökä ja ulina ja sitten siellä on melkein viikottain jotain ihmeen sukutapaamisia yöaikaan vaikka pitäisi olla hiljaisuus, se tässä ottaa päähän eniten kun he eivät edes yritä noudattaa sääntöjä
Siis kukaan muu ei muka oo kokenu tollasta häiritsevänä...?!? Kerrostaloissa ei tunnestusti ole hyvä äänieristys, joten varmasti on muutkin kuulleet öistä mökää. Itse olin hiljaittain yksi niistä kolmesta allekirjoittaneesta, kun naapurin koira haukkui öisin tuntikausia. Ihmettelen kyllä, kun kukaan ei halua allekirjoittaa...?? Pelkoa?
Jos siellä oikeasti kustaan parvekkeelle niin siihen asiaan saat taloyhtiön kyllä puuttumaan ihan ilmoittamalla asiasta.
Ajattelin savustaa sekopään helvettiin.
apppp kirjoitti:
Ajattelin savustaa sekopään helvettiin.
savusta itses ulos.
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan muu ei muka oo kokenu tollasta häiritsevänä...?!? Kerrostaloissa ei tunnestusti ole hyvä äänieristys, joten varmasti on muutkin kuulleet öistä mökää. Itse olin hiljaittain yksi niistä kolmesta allekirjoittaneesta, kun naapurin koira haukkui öisin tuntikausia. Ihmettelen kyllä, kun kukaan ei halua allekirjoittaa...?? Pelkoa?
Häirikkö asuu alakerrassani. Hänen alakerrassaan asuu vanhus jota ei melu häiritse. Seinänaapurit on toisessa talossa joka on rakennettu taloomme kiinni. En ihmettele ettei muut kuule mitään kun tuo alakerran melu on ainoa mikä tännekkin kämppään kuuluu. Olen kysellyt rapussamme asuvilta asiasta ja vain tuo häirikön alakerrassa asuva myönsi kuulevansa huudon ja riehumisen.
Vierailija kirjoitti:
apppp kirjoitti:
Ajattelin savustaa sekopään helvettiin.
savusta itses ulos.
Miksi?
Muuta pois?