Mies 29v + 3v miettii; tähtihetkien kaipuu
Eilen illalla siivoilin kämppää ja taisin käydä kaupassa vielä myöhään. Rapussa jännitin, että kukahan sieltä tulee vastaan; ehkä se on joku, johon voisin tutustua, mutta nämä tilanteet menevät nopeasti. Ensimmäinen vastaantuleva nuori nainen oli kyllä vastaanottavainen katsoessaan pitkään silmiin, kun moikkasi ja toinen oli ujompi. Hänelle sanoin vähän letkeämmin moikat.
Mietin, että ehkä joku haluaisi tulla siivoamaan hamsterin häkkiä luokseni ja lopulta puolivastentahtoisesti vääntäydyin ulos, vaikka ruuhkaisuus ja melu ahdisti.
Psyykkailin vähän aikaa opiston pihalla ja sitten vilkaisin yhteen juomaravintolaan sisään; siellä seisoi ukkeli isäntäilme naamalla ja muistaakseni kädet puuskassa ja minua ei jotenkin enää kiinnostanut mennä sisään; varsinkin kun siellä saatetaan kysellä "mitä kuuluu?" vaikka ei olla oikeasti kiinnostuneita eikä vastata vastakysymykseen, vaan käytetään valtaa asiakkaaseen heti siinä alkumetreillä. Takkeja siellä kyllä näkyi, joten jos fiilikset eivät olisi menneet siinä kadulla ennen portaita, olisin voinut mennä sinne ja ehkä kokea jotakin merkittävää.
Jatkoin sitten vielä katupäivystystä enemmän sellaisesta lähimmäisrakkaudellisesta perspektiivistä ja puistossa näin jonkun oudon mytyn penkillä ja mennessäni katsomaan huomasin, että se oli nukkuva ihminen makuupussin tai vastaavan sisällä tai alla. Minulla ei ollut kännykkää eikä yö vielä kovin kylmä, joten annoin tämän ihmisen olla.
Vielä paluumatkaa tehdessäni kuulin, kun takaa puski kaksi saksankielistä naista ja kokeilin kävellä vähän matkaa heidän rinnallaan, koska olisi ollut mukavaa saada joku sosiaalinen kontakti siihen yöhön ja olin sentään käynyt pitkän saksan ja monta muuta kurssia. He siinä kuitenkin kiihdyttivät ja aloin jäämään taakse, kunnes sitten luovuin tuosta ajatuksesta ja jatkoin kotiin.
Kommentit (2)
Parhaat tähtihetket elämässä ovat normaalisti omassa kämpässä kuntoillessa ja katsoessa vanhoja elokuvia YouTubesta tai DVD:ltä. Siitä tuleva voittajafiilis tahtoo sitten ruveta laskemaan, kun menee ulos ihmisten seuraan, vaikka ihan kohtalainen paketti olisi rakennettu ja valmiina jonkun avattavaksi.
Samojen elokuvien ja pelien katselu vuodesta toiseen myös jollakin tavalla luo sellaista taustakertomusta omalle elämälle samalla tavalla kuin esim.Raamatun kertomukset ovat uskovalle mahdollisuus peilata omaa elämäänsä ja sen kamppailuja noiden tarinoiden valossa.
Kun olin nuorempi, tähtihetkifantasiani liittyivät enemmän fyysiseen esiintymiseen; tanssiin, luisteluun ja semmoiseen ja haaveilin noista asioista katsoessani yökerhon lattiaa tai taitoluistelua tv:stä.
Loukkaantumisten ja muun turhautumisen myötä aloin ymmärtää minkälaiseen treeniin kroppa parhaiten reagoi ja mitä ominaisuuksia on mielekkäintä kehittää ja tuolla tiellä ollaan nyt; fyysinen esiintyminen on enemmän passiivista, mutta monien tanssilajien kokeilemisen jälkeen myös se lattialle meno on mahdollistunut.
Henkisellä puolella ajauduin myös puolivahingossa panostamaan omiin vahvuuksiin ja kävin kymmenien eri kielten kursseja ja saavutin monissa itsenäisen käyttäjän tason muiden opiskelujen lomassa. Viime aikoina olen myös lähetellyt paljon työhakemuksia ympäri Suomen ja muokannut CV:n aivan omanlaiseksi enkä ajatellut sitä, minkälaista vallankäyttöä se voisi haastattelussa aiheuttaa minuun kohdistettavan (minulla on kyllä jo kiinnostavia ja vastuullisia luottamustehtäviä, mutta näistä puuttuu vielä tietty sosiaalisuus ja suora keskittyminen omiin vahvuuksiin). Monenlaiset, joskus sielua syövätkin harrastuskokeilut monipuolisuuden rakentamiseksi ovat vieneet siihen pisteeseen, että harva asia enää varsinaisesti pelottaa, ja on kasvava tunne siitä, että loppuelämän ajan voisi keskittyä enemmän omiin vahvuuksiin kuin muissa asioissa pärjäämisen todisteluun.
Yksittäisten ihmisten tsemppauksia ja kehuja lukuunottamatta minulta on kuitenkin jäänyt puuttumaan kaksi rikkaan kokemusmaailman kannalta tärkeää asiaa:
-oma porukka tai yhteisö, missä voisi kokea eri tunneskaaloja ja tuntea yhteenkuuluvuutta (tämä on minulle lähinnä elokuvista ja opiskelijaporukoiden kadulla seuraamisesta tuttu asia)
-romantiikka ja vuorovaikutukselliset sukupuolisuuden kokemukset
Sain jossain mielessä rankat lähtökohdat elämään ja voisin olla nyt paljon tasapainoisempi, onnellisempi ja ansioituneempi, mutta toisaalta samalla tiedän, että olen jo tehnyt semmoisia juttuja, mitkä eivät tule useimmille ikinä mieleenkään ja illalla nukkumaan käydessä en enää ajattele, että "miksi kelpaisin?", vaan "miksi en kelpaisi?" ja ajattelen kyse olevan enemmän kohtaamisongelmasta ja oikean estradin löytymisestä, johon varmaan auttaisi isompi kaupunki. Tällä en tarkoita myöskään asettaa itseäni kenenkään yläpuolelle, mutta nuoruusaikaa määritelleen kiusaamisen jälkeen tarvitsin tietynlaista sisäistä itsekehua ja korostamista ihan vain päästäkseni sille viivalle, missä en tuntisi syyllisyyttä hymyilystä, onnellisuuden tunteista ja spontaanista asennoitumisesta ihmisiin ja tilanteisiin. Tässä on vielä ristiriitaisuutta työstettävänä.
Mukavaa, että sain jakaa nämä ajatukset, mitkä ovat painaneet mielessä kuukausia. Toivottavasti joku näkisi tässä myös yhteneväisyyttä omaan tilanteeseen ja elämään ja saisi inspiraatiota.
On tää elämä ihmeellistä sulle. Tuskin voit ymmärtää mitä on olla normaali ihminen.