Miksi tästä ei puhuta? Mitä jos haluaisimme lapsia muttemme ujoutemme takia pysty ikinä olemaan tekemisissä

Kannattaa jättää lapset tekemättä.

Terapia?

Kyllä, äitinä/isänä on pakko olla sosiaalisesti hieman rohkeampi, kuin mitä kuvaat olevasi.

Vähitellen "karaistuu" ja iän myötä rohkaistuu. Ainakin mulle kävi näin. Olen introvertti ja ujo ja kova jännittämään. Vanhempainiltoihinhan ei ole pakko mennä, pari kertaa olen ollut ja varsin turhalta on tuntunut. Vanhempainvartit ja arviointikeskustelut on kyllä varmaan käydä, mutta eivät ole minusta niin kamalia, kun on vain ope, lapsi ja vanhemmat. 

Harrastuksetkin voi olla sellaisia, ettei siellä vanhempia tarvita. Melko epätodennäköistä, että hirmu ujojen vanhempien lapsista tulisi vaikka innokkaita jääkiekkoilijoita. Ei meidän ole pahemmin tarvinnut olla mukana meidän lasten harrastuksissa. Meillä poika on innokas kalastaja ja isänsä kanssa käy kalalla ahkerasti. Alakoulussa oli mukana liikuntakerhossa, nykyään käy kaverinsa kanssa pelaamassa sulkapalloa. Tykkää lukea ja nikkaroida myös. Tyttö on musiikkikerhossa, joka myös esiintyy, joten niitä esityksiä on käyty katsomassa. Lisäksi hän käy heppakerhossa.

Mitä siitä pitäisi puhua, miten? 

Jos olette niin ujoja, että ette kykene kanssakäymiseen muiden aikuisten kanssa, niin …? Haluaisitteko, että ujojen vanhempien lapsille olisi erilliset harrastukset yms? Mitä hirveää ja peruuttamatonta teille tapahtuu, jos olette tekemisissä muiden kanssa? 

Muistakaa myös, että lapset kasvattaa vanhempiaan. Vanhemmat ajattelevat yleensä lastensa parasta ja sen takia he uskaltautuvat oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. 

How about terapia jossa ohjelmoitte aivot uudelleen. Kovalla työllä ja motivaatiolla voi onnistua kasvattamaan uusia synapseja ja muuttamaan tapojaan.

Mulla on tommonen äiti, ja voin kertoa että se on lapselle tosi ahdistavaa ja kuormittavaa, kun

a) omat vanhemmat ei osallistu (kaikki kyselee, opettaja ihmettelee, keksit valheita miksi. Lopulta epäillään jotain alko/huumeongelmia tai muuta hämärää perheessä)

b) vanhemmat pistää sut tekemään ihan liian pienenä liian isoja juttuja, esim. soittelemaan tärkeitä puheluita ("sä oot niin reipas", niin esitin olevani koska lapset tekee kaikkensa miellyttääkseen vanhempiaan.)

c) Moni asia vaan "jää". Viikkokausia jännityksellä odotat että pääsetkö kaverisynttäreille mihin on toivottu vanhemmat mukaan. Äiti kiemurtelee ja puolilupailee, lopuksi jotain "ei oo rahaa lahjaan" jne.

Että jos hankitte niitä lapsia niin kasvatatte sitten myös selkärankan!!!!! Vihaksi pistää.

Miten noin ujot uskaltavat edes riisua housunsa ja ryhtyä paneskelemaan? :)

Miten sä ajattelit synnyttää sen lapsen? Housut jalassa ja pimeessä se ei onnistu.

Kyllä niihin tottuu ja voi vastailla ihan lyhyestikin kysymyksiin. Vanheimpainilloissa ei välttämättä edes tarvitse olla äänessä, kunhan mukana kulkee. Harrastustuksia ei ole pakko olla kenelläkään.

Joudutte olemaan asiakkaidenkin kanssa varmaan tekemisissä? Ihmisiä hekin ovat

Hoitakaa lapset kotona ja koulu kotikouluna.

No kyllä sitä sitten lapsen kanssa oppii pikku hiljaa ja haluaa yrittää kun on hyvä syy. Eikä missään vanhempainilloissa tai harrastusporukoissa ole pakko käydä. Ei pelkkä ujous ole syy jäädä lapsettomaksi jos kerran lapsia haluaa ja muutoin asiat on kunnossa! Kyllä maailmaan mahtuu monenlaisia (hyviä) vanhempia :)

Jos teille syntyisi lapsi niin voitte uskoa että kohtalon ivalla hän olisi superekstrovertti jokapaikan höylä ja hölöttäjä :D

Hankkikaa ensin apua itsellenne, sen jälkeen miettikää asiaa uudestaan. Säästyy monet itkut.

Vanhemmuuteen kasvaa vähitellen. Jos mitään vaikeampaa mielenterveyden tai muuta sairautta ei ole, niin selviydytte kyllä, jos vanhemmuus on sitä mitä toivoo. Reilusti kertoo aluksi neuvolassa ja sittemmin päiväkodissa ym , jos ujous rajoittaa jotenkin osallistumista. Todennäköisesti liiallinen ujous korjaantuu,tavallaan siedättyy. Ja ainahan voi hakea ammattiapua.

Se on tärkeää, että mahdollisen tulevan lapsen kanssa ei linnottaudu pelkästään omaan kotiin, vaan lapsen tarvitsemaa sosiaalista toimintaa on esim perhepäivähoidossa ja päiväkodissa.

Kyllä teistä hyvät vanhemmat kehittyy!

Vierailija kirjoitti:

Hoitakaa lapset kotona ja koulu kotikouluna.

Minkähänlaisia lapsia niistäkin tulisi?

Oikeesti, eivät pärjäisi omillaaqn sitten yhtään.

Minä olen myös hyvin ujo. Olen raskaana ja alkanut jo nyt tulemaan ulos kuorestani vähän enemmän. Edelleen tietyt asiat jännittävät paljon, mutta olen selviytynyt niistä silti. Tässä raskausaikana olen myös huomannut, etten enää jaksa välittää muiden mielipiteistä niin paljon kuin ennen. Sekin on lieventänyt jännitystä. Ajatukset ovat tulevassa lapsessa ja omassa voinnissani.

Minua auttaa se ajatus, että minä olen tässä se aikuinen, jonka tehtävä on hoitaa asioita. En voi jättää niitä tekemättä pelon vuoksi. Ne on vain pakko tehdä. En myöskään pidä sitä huonona, että näytän lapselle heikkouksianikin. Voin sanoa lapsen kuullen ääneen, että kylläpä jännittää, mutta hoidan asian silti, jolloin lapsi toivottavasti ymmärtää, että jännittämisen ei tarvitse antaa estää tekemästä asioita.

Niin siis sähän joutuisit jo kauan ennen päiväkoteja sun muita asioimaan mm. neuvolassa. Siellä joudut juttelemaan mooonta monta kertaa neuvolaterkkarin kanssa ennen kuin lapsi on edes syntynyt. Sulle tulee lääkärintarkastuksia, vauvalle tulee lääkärintarkastuksia. Synnytyssairaalassa joudut puhumaan henkilökunnan kanssa.

Usko pois, mä oikeesti ymmärrän. Mua ahdistaa myös monet sosiaaliset tilanteet ja tuntui esikoista odottaessa et mä en vaan pysty menemään yksin neuvolaan jne. Kyllä mä siihen sit kuitenkin opin. Samaten kaikki kerhot, päiväkodit jne. Ne aiheuttaa mussa ahdistusta, mut parhaimmillaan myös hyvää mieltä koska uskon et ei musta ees huomaa sitä.

Ootteko miettiny minkälaiset asiat teidän menneisyydessä vois vaikuttaa tohon asiaan? Itse mietin aika paljon mun ongelmia siltä kantilta et voisinko oppia jotenkin ymmärtämään niitä. Mä esimerkiksi luulen että toi mun sosiaalisten tilanteiden pelko linkittyy yleiseen hylätyksi tulemisen tunteeseen ja ehkä johonkin lapsuudessa koettuun vuorovaikutuksen puutteeseen. Eli oikeastaan mä pelkään sitä että kun tapaan ihmisen niin se käyttäytyy mua kohtaan jotenkin tylysti, ja tossa asiassa mä ylitulkitsen myös herkästi: jos ihminen käyttäytyy mua kohtaan neutraalisti, musta tuntuu että se kokee mua kohtaan vastenmielisyyttä koska jos oisin sen mielestä OK niin se ois mua kohtaan ystävällisempi ja lämpimämpi. Se taas vaikuttaa muhun alitajuisesti silleen että mieluummin välttelen ihmisiä, koska en halua altistua sille ahdistukselle jota koen kun tunnen et mut torjutaan.

Jos on noin niin ujo, ettei pysty edes asioita hoitamaan, niin on aika kaukaa haettu olettamus, että pystyisi hankkimaan lapsia. Vai miten ajattelit selvitä niistä tilanteista, kun sun haaroväliä tonkii lääkäri ja kätilö vuorotellen ja sit joku harjoittelijakin siinä samalla käynnillä.

Tuollainen ujous on jo sairautta, joten ammattiauttajalle kipin kapin!