Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena kiusaaja, painaa kovasti mieltä näin aikuisena,hävettää!
06.11.2017 |
Kiusasin alle kouluikäisenä leikkikaveriani ihan sen vuoksi, koska hän oli kiltti. Kiusaaminen loppui vasta kun hänen isoveli puuttui asiaan, tuli humalassa uhomaan, että vetää turpiin, jos en lopeta. Hän lähes aikuinen sai tarpeekseen pikkusiskoon kohdistuneesta kiusaamisesta. Turpiin olisi tullut, jos hänen kaveri ei olisi pitänyt kiinni. Siis loppui kiusaaminen, kotiväki ei tiennyt mitään, eikä heille tultu siitä kertomaan.
Kadun syvästi, joskus vuosia sitten nähtiin, ihmettelin että hän jutteli minulle ystävällisesti. Tekisi mieli pyytää anteeksi, toisaalta olisko edes oikein pyytää, tässäpä nyt kiemurtelen asian kanssa. Kohtalo puuttui asiaan niin, että itseäni kiusattiin sitten koko ylä-aste ajan. Kiusaamista on monelaista toki, mutta mikä piru sai minut kiusaamaan muita jo noin pienenä? Isän kuolema nuorena? Ankarat isovanhemmat kasvattajana vai luonnehäiriö.
Painaako kenenkään mieltä samankaltaiset asiat?
Kommentit (3)
Hienoa että tunnistat sen että olit kiusaaja ja olet pahoillasi asiasta oikeasti. Lapset ovat joskus julmia ja jos tulee sopiva hetki niin miksi et voisi pyytää anteeksi. Kuitenkin tärkeintä on että sinä tiedät toimineesi väärin- :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin antaisin ikinä anteeksi omalle kiusaajalleni, joka pilasi koko elämäni. Kiusaamisen seurauksena ikuiset arvet ; masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelko... Joskus tekisi mieli ottaa yhteyttä ja katsoa kuinka hän reagoisi siihen, miten pahasti toisen ihmisen elämän tärveli.
Minun mielestä lapsi tarvitsee tietoa ja mallia joka asiassa, myös siinä miten ollaan kiusaamatta vaikka sellaisia haluja herääkin. Siinäkin tarvitaan taitavia aikuisia ja aika harvalla on sellaisia lähellään.