Olen tavannut hienon miehen. Eihän minun tarvitse pelätä?

Olen ollut huonoissa suhteissa jo lapsuudesta lähtien. Niitä on siis monia, enkä tarkoita vain parisuhteita ja sillä itsetunto on kokenut kovia ja myöskin luottamus.
Tosin hyvääkin se on tuonut vaikka vieläkin elämään vaikuttaa.

Nyt minä olen seurustellut hienon miehen kanssa.
Olemme ns. eritasoisia.
Hän minua "ylempänä", järki-ihminen, oikeasti fiksu ja pedantti hyvällä tavalla.
Minä taas tunneihminen, vähän hujan hajan kaikki mutta kuitenkin fiksu omalla tavallani ja päässyt valtavasti eteenpäin vaikken olisi pari vuotta sitten tähän tilanteeseen uskonutkaan.
Meillä on jonkin verran ikäeroa ja käyn läpi sellaisia asioita, mitä hän kävi monia vuosia sitten.
Se on ehkä hieman häiritsevä tekijä hänelle.

Kuitenkin hän pitää minusta sellaisena kuin olen, tekee eteeni paljon, haluaa olla kanssani ja tehdä.
Seksi toimii ja haluaa suojella minua, hänellä on sydän ja on sanonut, ettei hänellä ole mitään syytä käyttää hyväkseen, valehdella jne. Uskon sen kyllä kun niin avoimesti voimme kaikesta puhua.
Ei kai välitä virheistäni ja että olen syntynyt ns. alempaan yhteiskuntaluokkaan.

Jotenkin tilanne on niin uskomaton minulle, että olenko oikeasti voinut tavata tällaisen miehen elämääni. Vaikuttaa hyvältä ja haluan pitää tästä kiinni.
Vaistonikaan ei tunnu varoittelevan kauheasti..
Pelko kylläkin on, että mitä jos taas vedetään matto jalkojen alta tai miksi edes hän minut haluaa.
Muutenkin pelottaa etten riitä.
Jokin alemmuuden tunne minulla välillä on.
Jospa siitä pääsisi ajan kanssa kokonaan.

Toisaalta ansaitsen kyllä hyvää ja toivon mukaan se on tässä.