Veetuttaa kun en hyppää kun muut pyytää.

Kaikki vaan olettaa että mulla ei ole omia suunnitelmia ja istun vaan ja odotan että pyytää tekemään jotain/lähtemään jonnekin.
Kun sanon että nyt ei sovi, niin ollaan naama norsunveellä ja ruvetaan marttyyriksi.
Näin toimii varsinkin isä sen jälkeen kun äitini kuoli.
Ihan kun mulla ei sais olla oma elämä.