Lasten hankkimisesta keskusteleminen

Me taisimme alkaa vitsailemaan lapsista noin vuoden seurustelun jälkeen. Vitsailun keinoin teimme selväksi toisillemme että haluamme jonain päivänä lapsia - ei vielä, mutta ehdottomasti joskus. Viisi vuotta olimme olleet yhdessä kun aloimme vakavasti asiaa suunnittelemaan. Välissä asiasta on puhuttu monella eri tasolla. Olin 22 kun tapasimme, eli aikaa asian hautumiselle on ollut.

Minusta se kertoo todella paljon ettette ole ollenkaan asiasta voineet puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä asoista te puhutte, jos mitään lapsiin viittaavaa ole puhuttu 3,5 vuoden aikana? Onko teillä muutenkin kiellettyjä aiheita, joista ei puhuta?

Toinen kielletty aihe on kihlat/avioliitto. Muuten kyllä pystytään keskustelemaan aikalailla kaikesta. Mutta eipä se paljon lämmitä, kun itsetuntoni on täysin nollassa siksi, että miehen käytös viestittää, etten kelpaa loppuelämän kumppaniksi. Ap

Olen pahoillani, ap, mutta tuntuu siltä, ettei mies ole kovin sitoutunut sinuun. Hän varmaan pitää sinusta, mutta ei kuitenkaan näe sinua loppuelämän kumppanina eikä lastensa äitinä. Se, että et ole hänelle "se oikea", ei tarkoita, että olisit kelvoton tai huono! Jollekulle toiselle olet juuri se, mitä hän on kaivannut.

Ota asia esille rauhallisesti ja kerro, että nyt on jo korkea aika puhua näinkin tärkeästä, fundamentaalisesta asiasta. Et voi tuhlata aikaasi mieheen enempää, jos hän ei ole samoilla linjoilla kanssasi. Älä pitkitä laastarin repäisyä vaan hoida se nyt pian alta pois. Eihän tuo tilanne ole reilu kummallekaan.

No, mies sentään edes tietää tarkalleen, missä mennään, eikä ole missään määrin joutunut vedätetyksi. Kyllä minusta kuulostaa miehen kannalta enemmän kuin reilulta, että kotona on ilmainen taloudenhoitaja ja tarpeiden tyydyttäjä sillä välin, kun herra etsii sitä oikeaa.

Selkeästikään mies ei ole suonut pienintä ajatustakaan lapsiperhe -elämälle. Monet ehkä ajattelevat vuosikausia, että "ei nyt ehdi mitään sellaisia, pitää matkustella ja töitäkin tehdä ja miljoonaa muuta kivaa asiaa", ja sitten ollaankin jo lähempänä neljääkymppiä. Ei silti, ei se ole mikään myöhäinen aika "herätä" sekään.

Meillä oli myös kovin vaikeaa puhua lapsista siis ihan yleisellä tasolla. Ja se, että oltaisiin herätelty ajatusta, että _meillä_ olisi lapsia ja puhuttaisiin _meidän_ lapsista, niin ei ei ei, ikinä. Kyllä siinä tuli monet riidat huudettua ja itkut itkettyä.  Jossain vaiheessa lakkasin vihjailemasta ja ottamasta asiaa esiin. Annoin asian olla. Taisi mennä pari vuotta. Sitten sanoin ilmoitusluontoisena asiana, että asian laita on nyt sillä tavalla, että jos niitä lapsia meinataan, niin sille asialle pitäisi tehdä jotain. Sanoin, että tämä tuleva kesä ja syksyn lomamatka vedetään sitten sillä tavalla, että se on meidän viimeinen kahdestaan. Jätin asian siihen.

Jossain vaiheessa syksyä mies sitten sanoi että pitäisikö sitä lapsiasiaa nyt sitten miettiä. Ja sen verran mietittiin, että jätettiin ehkäisy pois. Miehelle tietty tuli yllätyksenä, ettei niitä lapsia nyt heti saada alkuunsa ja vasta nyt vuotta myöhemmin tuosta syksystä, olen raskaana.

Nyt vasta mies on alkanut tosissaan pohtia asiaa ja ihan hyviä ajatuksia sieltä tulee, lähinnä kasvatuksesta ja siitä, mitä kaikkea haluaisi lapselle, esim. on miettinyt kaksikielistä päiväkotia.

Mutta joo, menin vähän sivupolulle. Kyllä se kannattaa alkuvaiheessa varmistaa, että mies haluaa lapsia (ettei ole tehnyt esim. steriä).

Vierailija kirjoitti:

Selkeästikään mies ei ole suonut pienintä ajatustakaan lapsiperhe -elämälle. Monet ehkä ajattelevat vuosikausia, että "ei nyt ehdi mitään sellaisia, pitää matkustella ja töitäkin tehdä ja miljoonaa muuta kivaa asiaa", ja sitten ollaankin jo lähempänä neljääkymppiä. Ei silti, ei se ole mikään myöhäinen aika "herätä" sekään.

Meillä oli myös kovin vaikeaa puhua lapsista siis ihan yleisellä tasolla. Ja se, että oltaisiin herätelty ajatusta, että _meillä_ olisi lapsia ja puhuttaisiin _meidän_ lapsista, niin ei ei ei, ikinä. Kyllä siinä tuli monet riidat huudettua ja itkut itkettyä.  Jossain vaiheessa lakkasin vihjailemasta ja ottamasta asiaa esiin. Annoin asian olla. Taisi mennä pari vuotta. Sitten sanoin ilmoitusluontoisena asiana, että asian laita on nyt sillä tavalla, että jos niitä lapsia meinataan, niin sille asialle pitäisi tehdä jotain. Sanoin, että tämä tuleva kesä ja syksyn lomamatka vedetään sitten sillä tavalla, että se on meidän viimeinen kahdestaan. Jätin asian siihen.

Jossain vaiheessa syksyä mies sitten sanoi että pitäisikö sitä lapsiasiaa nyt sitten miettiä. Ja sen verran mietittiin, että jätettiin ehkäisy pois. Miehelle tietty tuli yllätyksenä, ettei niitä lapsia nyt heti saada alkuunsa ja vasta nyt vuotta myöhemmin tuosta syksystä, olen raskaana.

Nyt vasta mies on alkanut tosissaan pohtia asiaa ja ihan hyviä ajatuksia sieltä tulee, lähinnä kasvatuksesta ja siitä, mitä kaikkea haluaisi lapselle, esim. on miettinyt kaksikielistä päiväkotia.

Mutta joo, menin vähän sivupolulle. Kyllä se kannattaa alkuvaiheessa varmistaa, että mies haluaa lapsia (ettei ole tehnyt esim. steriä).

Kiitos viestistäsi! Tilanteenne ei ehkä se tyypillisin ole, mutta ihan hyvä saada toisenlainenkin kokemus tähän keskusteluun. Ehkäpä tätä suhdetta ei siis ainakaan kannata suoraan lopettaa ilman keskustelua aiheesta. Ap