Harry Potter-kirjojen taikamaailman Aihe Vapaa?
Mistäköhän Harry Potter-kirjoista tutussa taikamaailmassa noidat (ja mahdollisesti velhotkin) keskustelisivat Aihe Vapaa-keskustelupalstalla, jos siellä olisi tällainen keskustelupalsta olemassa?
Minä voin yrittää aloittaa tämän ketjun:
Löysin tänään maasta jästien sanomalehden ja se oli aika outo. Siinä eivät kuvat liikkuneet ollenkaan, vaikka kuinka tökin kuvien hahmoja taikasauvalla. Olikohan lehti maannut maassa liian pitkään, vai mistä oli kyse?
Kommentit (3224)
Muita Tylypahkaa käyviä kuulolla? Olen siis neljättä luokkaa käyvä korpinkynnen noita ja koulumme tarvitsee apua! Professori Hagrid jätti virkansa taikaeläinten hoidon opettajana joten tänä lukuvuonna saimme uuden professorin. Hänen nimensä on Virva Vitsavuo ja hänellä on kaikki Taikaministeriön suositukset puolellaan. Nuori noita vaikutti muiden opettajien paikalla ollessa mukavalta, mutta ensimmäisen oppitunnin aikana hän muuttui hirviömäiseksi: koko luokan täytyi puhutella häntä Korkea-arvoisena Madamena ja jos teki yhdenkin virheen, hän rankaisi. Keinoja häneltä löytyi kokonaisen paksun kirjan verran, kaikki toistaankin julmempia. Esimerkiksi Yhdeltä Rohkelikkopojalta hän vei sauvan, erään sulki kokonaiseksi viikoksi Tylypahkan tyrmään. Eikä kukaan opettaja saanut tietää asiasta ja kun kerroimme, he nauroivat eivätkä uskoneet. Nykyään Vitsavuo valvoo jopa Tylypahkan kaikkea elämää sillä hän sai myöskin vahtimestarin paikan, eikä yksikään oppilas ole turvassa häneltä. Perustimme yhdistyksen nimeltä VAPINA, Vitsavuon pahan ilkivallan neuvokkaat antagonistit, mutta emme voi kokoontua usein sillä Vitsavuo löytää meidät hetkessä. Huhutaan että hänellä on käytössään legendaarinen Kelmien kartta!
Hälyttäkää apua ja kertokaa tilanteesta Taikaministeriölle! Emme kestä tätä enää kauaa!
Hätätilanteessa kirjoitti:

Valitettavasti taikaministerinä toimii stan pikitie joten ei kannata henkeään pidätellen odottaa apua siltä taholta. Ehkä kannattaa ottaa yhteys weasleyn liikkeen omistajiin viistokujalla koska paikan omistajilla on huhujen mukaan joskus ollut tapana auttaa pulaan joutuneita tylypahkalaisia ja keinotkin on tarvittaessa sekä luovia että toimivia.
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa asuu ihan seköpää nainen. Kohtelee kotitonttuaan kuin lasta!
Hemmottelee sitä ja tuhlaa siihen rakkauttaan, yäks!! Mitä tekisitte sillä tilanne kiusaa meidän perhettä todella?Voiko tästä ilmoittaa johonkin? Onko laitonta kohdella kotitonttua hyvin? Nainen on tehnyt jopa testamentin (kyllä, on totta) kotintonttunsa hyväksi. Käyttää tonttua myös esim parantajilla säännöllisesti (uskokaa tai älkää) terveystarkastuksissa.
Naapuri siis osti tonttunsa kun se oli aivan pieni, ja tonttu kutsuukin naapurin naista äidiksi(!) eikä emännäksi. Siis aivan ihme touhua:(
Voiko tästä siis ilmoittaa johonkin, vai onko pois muutto ainoa vaihtoehto jos emme halua nähdä tuollaista?
Siis kotitontulle testamentti? Voiko se olla edes laillistakaan?!
Noidat, apuanne kaivataan!
Mitä pitää kilttivelhon tehdä, siis millä tavoin muuttua tullakseen jännävelhoksi?
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa asuu ihan seköpää nainen. Kohtelee kotitonttuaan kuin lasta!
Hemmottelee sitä ja tuhlaa siihen rakkauttaan, yäks!! Mitä tekisitte sillä tilanne kiusaa meidän perhettä todella?Voiko tästä ilmoittaa johonkin? Onko laitonta kohdella kotitonttua hyvin? Nainen on tehnyt jopa testamentin (kyllä, on totta) kotintonttunsa hyväksi. Käyttää tonttua myös esim parantajilla säännöllisesti (uskokaa tai älkää) terveystarkastuksissa.
Naapuri siis osti tonttunsa kun se oli aivan pieni, ja tonttu kutsuukin naapurin naista äidiksi(!) eikä emännäksi. Siis aivan ihme touhua:(
Voiko tästä siis ilmoittaa johonkin, vai onko pois muutto ainoa vaihtoehto jos emme halua nähdä tuollaista?
Maailmassa on todella sairaita ihmisiä. Meidän naapurissa asuu mies, joka seurustelee kotitonttunsa kanssa! Onneksi ministeriö ei ole antanut avioliittolupaa. En tiedä, kuinka kauan lapset uskovat, että naapurin kotitonttu on vain kotitonttu.
Noidat ja äidit, mitä suosittelisitte tässä tapauksessa? 10 v tytöllä alkoi kuukautiset, mikä oisi paras loitsu/keino suojaksi noin nuorelle?
Uskaltaako luutaa ostaa käytettynä, kun joku on siinä saattanut istua alapää paljaana.
Kuinka moni on kuullut samoja järkyttäviä huhuja?? Kuulemma tiedät-kyllä-kenellä ja Bellatrix Lestrangella oisi yhteinen tytär joka on tiedät-kyllä-kenen kannattajien uusi johtaja tai jotain?? Pelottaa!!!!!
Thomamina kirjoitti:
Uskaltaako luutaa ostaa käytettynä, kun joku on siinä saattanut istua alapää paljaana.
Eikai kukaan tekisi mitään noin iljettävää?
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä apua!
Eli olen aivan shokissa!Eli olemme vuosia yrittäneet lasta ja rampanneet tuloksetta eri parantajilla tuhlaten vain rahamme.
Nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen olenkin raskaana ja kaiken piti olla ihan hyvin.Nyt tänään sitten parantaja kertoi rutiinitarkastuksen jälkeen, että veritaiat paljastivat lapsellamme olevan samoja geenejä kuin surkeille.
Eli lapsi on surkki:(Minulle on myös vuosia sitten ennustettu, että tulen tasan kerran elämässäni raskaaksi ja äidiksi, jos sen (äitiyden)polun vain valitsen:(
Mies tietää tämän, mutta vaatii huutaen minua aborttiin.
Jättää kuulemma minut ja lapsen, jos en suostu abortoimaan lastamme.Olen neuvoton!
Taisit oppia ennustamisesta Pimennon tunneilta? Meille ennustusta opetti oikea kentauri ja hänen mukaansa vain tähdistä voi ennustaa ja niiden liikkeet ovat niin massiivisia, että yhden noidan elämä ei niihin voi vaikuttaa. Toisin sanoen: lisää hormipulveria takkaan vaan!
Kermakaljaa mulle tänne heti nyt!
Mitä tehdä Ronin kanssa? Käy hermoille!
Tämä on nyt todella noloa, mutta aikoinaan olin monessa aineessa pimennon tunneilla. Opetus oli huonoa ja epäselviä asioita ei oikeastaan kukaan uskaltanut kysyä (se nainen oli pelottava opettaja!).
Tämän vuoksi osa asioista jäi tosiaan epäselväksi, mutta ehkä uskallan täällä kysyä nimettömmänä esim tätä:
Miten kentaurit lisääntyvät? Siis onko niitä naispuolisina? Pimento puhui aina vain miespuolisista kentaureista enkä ole koskaan kuullut/lukenut kentauritammasta.
Se Harryn, Ronin ja Hermionen vessassa kokkaama liemi on kiljua. Yrittävät hämätä, että on muka jotain muodonmuutosjuomaa..
Onko muita joita alkaa huispauksessa aina pierettämään?
Vierailija kirjoitti:
Onpa vajaata porukkaa täällä!
Onko tästä jästistä todellakin valitettava taikaministeriölle asti, ennen kuin ylläpito suostuu uskomaan ettei palstan jästinkarkotusloitsu toimi tämän jästin kohdalla???
Vierailija kirjoitti:
Millainen hahmo mörkösi on?
No, tätä ei varmaan kukaan usko mutta minun mörköni on jästien pääministeri (eli jästien taikaministeri) juha sipilä kuulemieni kauhutarinoiden vuoksi. Tunnen monia jästejä ja tämä sipilä herättää toimillaan jo enemmän kauhua kuin tiedät-kyllä-kuka. Häntä vihaavat jästimaailmassa kaikki, vauvasta vaariin:(
Naapurissa asuu ihan seköpää nainen. Kohtelee kotitonttuaan kuin lasta!
Hemmottelee sitä ja tuhlaa siihen rakkauttaan, yäks!! Mitä tekisitte sillä tilanne kiusaa meidän perhettä todella?
Voiko tästä ilmoittaa johonkin? Onko laitonta kohdella kotitonttua hyvin? Nainen on tehnyt jopa testamentin (kyllä, on totta) kotintonttunsa hyväksi. Käyttää tonttua myös esim parantajilla säännöllisesti (uskokaa tai älkää) terveystarkastuksissa.