Säälitkö miehiä jotka on muuten kunnollisia mutta jää ilman naista koska ei tiedä miten ihmisten kanssa ollaan?

En, naisen saamattomuuteen on hyvä syy. Ellei kerran osaa olla ihmisen kanssa yhdessä niin että sillä toisellakin on hyvä olla, ei ansaitse kumppania. Vaikka kuinka kävisi töissä eikä pettäisi tai löisi (ja pahahan se olisikin pettää tai lyödä, kun ei koskaan ole ollutkaan sitä naista jota edes voisi pettää tai lyödä). 

Vierailija kirjoitti:

En, naisen saamattomuuteen on hyvä syy. Ellei kerran osaa olla ihmisen kanssa yhdessä niin että sillä toisellakin on hyvä olla, ei ansaitse kumppania. Vaikka kuinka kävisi töissä eikä pettäisi tai löisi (ja pahahan se olisikin pettää tai lyödä, kun ei koskaan ole ollutkaan sitä naista jota edes voisi pettää tai lyödä). 

Meinaatko että aspergerit on aspergereita ihan vaan pahuuttaan?

Olin 21 kun sain ensimmäisen miesystävän, olen siis nainen. Olen ollut siitä lähtien parisuhteessa ja nyt jo hyvässä keski-iässä. Ei ne teini-ikäisten suhteet mikään ihmisarvon mitta ole.

Jos ei tieda miten ihmisten kanssa ollaan, niin luultavasti ei myoskaan loppupeleissa pitaisi parisuhteessa olosta kovinkaan paljon. Tietysti monia ahdistaa juuri tuo mita muut ajattelee, ja ehka ennen kuin parisuhteesta on kokemusta niin siita voi olla kaikenlaisia luuloja. Mutta aika usein ihmiset toivovat asioita, joista sitten jalkeenpain toteavat, ettei se nyt niin hyva juttu ollutkaan. Parisuhteen tehtava toivottavasti ei ole vaan todistaa yksipuolisesti toiselle ihmiselle hanen arvonsa tai etta kykenee saaman jonkun.

Minunkin kokemus on se, ettei ujoille tai saamattomille miehille mitaan aloitteita kannata alkaa tekemaan. Niiden paassa syttyy heti lamppu, etta tuo nainenpas tarjoaa itseaan minulle "kokemusalustaksi", lisaksi  heilla on usein prinsessamainen asenne, ettei heidan tarvitse tehda mitaan tai edes olla kohtelias sen jalkeen, kun nainen on ilmaissut kiinnostuksensa, koska luulevat etta tyhma ihastunut muija nyt suostuu mihin tahansa. Ei mene valitettavasti nain.