Lyhytkasvuinen ystäväni jätettiin kutsumatta kylpylämatkalle, koska yksi porukasta häpeää häntä
Eli olimme jo pidemmän aikaa suunnitelleen kylpyläreissua. Kutsumisen halusi hoitaa kaveriporukkamme "pomo" (eli se äänekkäin jolla on eniten mielipiteitä) vaikka Mirkku. Me muut oletimme automaattisesti, että kaikki on kutsuttu.
Asumme aika eri suunnilla joten jokainen tuli omalla autollaan. Muut olimme aulassa odottamassa paitsi Mirkku ja tämä lyhytkasvuinen (vaikka Maija) Sitten tuli Mirkku, myöhässä. Sanoimme että eikö pitäisi soittaa Maijalle ja mennä sitten samaa matkaa. "No ei Maija tietenkään tule, ajatelkaa nyt vähän miltä siitä tuntuisi" Eli Mirkku ei ollut edes kutsunut häntä.
Meidän kaikkien muiden mielestä kusipäistä käytöstä ja kielsimme kuvaamisen kokonaan, ettei sitten levittele someen jotain #Ihan parasta med Lotta, Kaisa ja Riikka" shaibaa
Olimme kylpylässä niin kuin Mirkkua ei olisikaan ja me muut juttelimme lähinnä keskenämme. Sanoimme Mirkulle suoraan, että oli törkeää jättää Maija kutsumatta. Mirkku vastasi "No sen parasta mä vaan ajattelin, kun kaikki ihmiset kuitenkin tuijottavat"
Nyt olemme suunnitelleet Maijalle isoja juhlia hänen tulevien synttäreidensä johdosta. Kukaan ei siis hiiskuisi näistä juhlista Mirkulle mitään.
Ohjelmassa olisi, että kokoontuisimme ensin meille (sijainnin kannalta paras kämppä) kakkukahvit, antaisimme lahjat ja siitä syömään Maijan lempiravintolaan. Sen jälkeen yökerhoon. Ja kuvia otettaisiin (ja laitettaisiin) someen, tietysti Maijan ja luiden kuvattavien luvalla. Kaikki me kyllä tykkäämme olla kuvattavana joten en usko että siitä koituu ongelmaa. Mirkku saisi sitten seuraavana päivänä huomata mitä on tapahtunut.
Tiedän että hän hermostuu varmasti. Mikä olisi hyvä peruste, miksei häntä kutsuttu? Ehdotuksia otetaan vastaan. Ei mitään liian lapsellisia, mutta että viesti menee perille. Anteeksi kilometrin mittainen selostukseni.
Kommentit (25)
Täytyykö kusipäisyyteen vastata kusipäisyydessä. Ei se pahuus sillä tavalla maailmasta lopu. Eikö Mirkku ja Maija voisi keskustella asiasta niin kuin aikuiset ihmiset. Jos Mirkku tosin ei tajua poistaa sitä pissaa päästään niin toteuttakaa suunnitelma. Jotkut täyttävät laarinsa väärin, toiset eivät osu ja toisilla liian tyhjä.
En tiedä, mitä selitän... Lauantai... Ai...
Hieno homma siihen asti, kunnes suunnitelmat muuttuivat kuvaukseksi Mirkun kiusaamisesta kostoksi Maijan kiusaamisesta.
Voiko aikuiset ihmiset todella käyttäytyä näin lapsellisesti?
Eikö kukaan porukassanne tajua, että työpaikan ongelmat hoidetaan asiallisesti?
Onko teillä luottamusmiestä?
Työpaikkapsykologia?
Sähköposti ei näköjään toiminut, sorry siitä...
Voi sanoa suoraankin: Tulkitsimme - kylpyläreissun perusteella -, ettet halua tulla tällä kokoonpanolla...
- Julmaa, muttei yhtä julmaa kuin Mirkun menettely.
Mukavia synttäreitä Maijalle!
Eiköhän viesti mennyt jo perille kun jätitte porukasta ulos tämän Mirkun vaikka olitte yhdessä kylpylässä. Mielestäni on riittävästi kun hänelle on asiasta sanottu. Syyllistytte itse samanlaiseen kusipäisyyteen kuin Mirkku jos ette kutsu häntä Maijalle järjestettäviin juhliin.
Kerropa vielä miksi Mirkku on pomo porukassanne. Entäpä hän kokee että hänen pitää hoitaa aina kaikki järjestelyt ja olla porukan "vetäjä". Ryhmissä toki kaikilla on roolinsa.
Aha, tää ei ollutkaan työpaikkajuttu.
Kyse on tuikitavallisesta naisporukan keskinäisestä ilkeilystä, klikkiytymisestä, selkäänpuukottamisesta, kostamisesta.
Ja siihen nyt pyydetään oikein vinkkejä.
Just joo!
Entäs jos vain kasvaisitte aikuiseksi?
Kutsu Mirkku ja Maija teille kahville ja jutelkaa asia selväksi.
Onhan tää nyt tietty paljon tylsempää kuin kuukausien draamailu ja toisten kiusaaminen, mutta eihän aikuiset niin toimi. Eihän?
Onneksi mun kaveriporukoissa kukaan ei ole pomo vaan kaikki ovat tasa-arvoisia. Itse en kyllä suostuisi tuollaisiin lapsellisiin säätämisiin ollenkaan. Tarvitsetteko tosiaan laumanjohtajan ja auktoriteetin? Lampaat...
Vierailija kirjoitti:
Ihan kolmekymppisiä ihmisiä olemme kaikki.
Ap
Ei uskoisi!
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa et miten lyhyt se Maija sit on?
133cm kuulemma.
Mirkku _haluaa_ aina järjästää kaikki tapahtumat ja muut sen sellaiset. Olemme tarjoutuneet avuksi, mutta saamme vain pikkuhommia, esim. Tula voisi hakea kynttilät ja Anna kukat.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa et miten lyhyt se Maija sit on?
133cm kuulemma.
Mirkku _haluaa_ aina järjästää kaikki tapahtumat ja muut sen sellaiset. Olemme tarjoutuneet avuksi, mutta saamme vain pikkuhommia, esim. Tula voisi hakea kynttilät ja Anna kukat.
ap
Kuningattaren pikkuapurit...
Maija, Mirkku, Tuula ja Kaisa eivät ole 30-sten nimiä.
Provo, mutta voihan aiheesta silti keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Maija, Mirkku, Tuula ja Kaisa eivät ole 30-sten nimiä.
Provo, mutta voihan aiheesta silti keskustella.
Nimethän oli oli tekaistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maija, Mirkku, Tuula ja Kaisa eivät ole 30-sten nimiä.
Provo, mutta voihan aiheesta silti keskustella.
Nimethän oli oli tekaistu.
Ei saa keksiä väärän vuosikymmenen nimiä, joku voi hämmentyä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maija, Mirkku, Tuula ja Kaisa eivät ole 30-sten nimiä.
Provo, mutta voihan aiheesta silti keskustella.
Nimethän oli oli tekaistu.
Joo, mutta tekaistutkin nimet paljastavat.
Miksi kolmikymppinen valitsisi mummoikäisten nimiä?
Jos ap.n haluaa saavan naureskella kun provo menee täydestä, niin saahan sille vastailla.
Lukekaa juttu ja ap.n tähänastiset kommentit tarkemmin, niin huomaatte itsekin, että juttu on paksua liioittelua!
Miksi ette sano suoraan? Kuulostaa höpö höpöltä.