HOJKS ja hävettää!
Olen 15-vuotias nuori, olen kirjoittanut tänne aika usein ennenkin. Kärsin huonosta itsetunnosta ja mulla on vaikeuksia matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Epäilen itse dyskalkuliaa, mutta toisaalta hyvin yksinkertaiset yhteenlaskut sujuvat melko hyvin.
Häpeän kamalasti itseäni, koska minulla on HOJKS. Tuntuu niin nololta olla sellainen "erityislapsi", joita palstalla aina haukutaan. En häiritse muita, olen kohtelia, hyvätapainen ja hiljainen mutta laskea en osaa. Onko täällä vanhempia tai nuoria, joilla on kokemusta tuosta HOJKSista? Onko vaikuttanut kamalasti enää myöhemmin esimerkiksi yhteishaussa?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni opettajakin tarvitsee jonkin verran myös matikkaa, mutta kiitos rohkaisevasta viestistä.
Ap
Mun lapsen rehtorilla on lukihäiriö, samoin yhdellä tuntemallani lääkärillä.
Sulla vaikeuksia tuottaa matematiikka mutta tuskin se on este kuin joillekin aloille pyrkiessä. Lääkiksen ovet tuskin aukeavat, mutta sen varmasti tiesit muutenkin. On niitä muitakin aloja olemassa.
Mä sanoisin, että tavoittele vaan rohkeasti unelmiasi ja hae alkuun sinne lukioon.
Vierailija kirjoitti:
Kielet, historia ja yhteiskuntaoppi ovat helpoimpia ja kiinnostavimpia aineita, niistä haluaisin ehkä työnkin itselleni. En vaan keksi mitään ammattia, missä noille olisi käyttöä, paitsi opettaja. Opettajan työ on nykyään kamalan raskasta, enkä välttämättä pärjäisi siinä. Toki kasvan vielä henkisesti ja opin sietämään stressiä paremmin, mutta nyt tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. Pyri oikeustieteelliseen, siinä lukemista vähäks aikaa, ja lyhyellä matikalla pärjää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kielet, historia ja yhteiskuntaoppi ovat helpoimpia ja kiinnostavimpia aineita, niistä haluaisin ehkä työnkin itselleni. En vaan keksi mitään ammattia, missä noille olisi käyttöä, paitsi opettaja. Opettajan työ on nykyään kamalan raskasta, enkä välttämättä pärjäisi siinä. Toki kasvan vielä henkisesti ja opin sietämään stressiä paremmin, mutta nyt tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. Pyri oikeustieteelliseen, siinä lukemista vähäks aikaa, ja lyhyellä matikalla pärjää.
Ap
Oikiksessa tarvitaan matikkaa. :D Yhteiskuntaopin laskutehtävät ovat myös hankalia, niissäkin kestää kauhean kauan, vaikka muuten aine menee hyvin ja pidän siitä.
Ap
Mutta ne oikiksen laskut on aika helppoa peruskauraa, ei mitään ydinfysiikkaa. Ei tarvii kuin istumalihakset ja motivaatiota.
Ei kaikkeen tarvita matematiikkaa. Selviät kyllä lukiostakin. Pääset ainakin läpi ja muulla ei sitten väliä jos vahvuudet ovat esim. kielissä.
Ehdit hyvin miettiä tulevaisuuden opintoja (ammatillisia) vielä lukion kolmannellakin. Sen jälkeen voit hakeutua aloille joilla matematiikkaa ei tarvita.
Ei sinulla ole mitään hävettävää. Koulussa on paljon oppilaita joille lähes kaikki aineet tuottavat vaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kielet, historia ja yhteiskuntaoppi ovat helpoimpia ja kiinnostavimpia aineita, niistä haluaisin ehkä työnkin itselleni. En vaan keksi mitään ammattia, missä noille olisi käyttöä, paitsi opettaja. Opettajan työ on nykyään kamalan raskasta, enkä välttämättä pärjäisi siinä. Toki kasvan vielä henkisesti ja opin sietämään stressiä paremmin, mutta nyt tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta.
Ap
Kääntäjille kyllä töitä riittää ja saa tehdä töitä aika lailla omissa oloissaan. Kirjallinen ilmaisusi on todella hyvää ja ikäiseksesi vaikutat erittäin kypsältä.
Myös kirjastoala voisi tulla kyseeseen.
Kysy OPO:lta, sitä varten hän siellä on että neuvoo.
Ehkä isoissa kaupungeissa pääsi lukioon, mikäli oli samat speksit, kuin tämän ketjun aloittajalla, mutta kuihtuvissa pikkukaupungeissa tämä ei ollut mahdollista tuyliin joku 20 vuotta sitten.
Meillä kun ihan opo tuli tunnille sitä julistamaan, että turha hakea lukioon, mikäli sinulla on hojks. 🙄
Korjaan muutamia täällä kerrottuja väitteitä HOJKSista tiedoksi ap:lle ja muillekin, joilla selvästi on väärää tietoa asiasta, eikä se ole ihme, sillä opetusalan käsiteviidakko on aika monimutkainen. Lisäksi olen tavannut opettajiakin, joilla on virheellisiä käsityksiä tästä asiasta, joten koulussa työskenteleminenkään ei takaa sitä, että asiasta puhujalta saisi luotettavaa tietoa. Itse olen ammatiltani erityisopettaja, ja näin ollen työkseni pyörittelen paljon näitä "tuen papereita". Luotettavaa tietoa, vaikkakin ehkä valitettavan monimutkaisessa muodossa, löytää Opetushallituksen sivuilta:
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/erityinen-tuki
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/tuen-lomakkeet
Tässä tiivistetysti ja mahdollisimman kansankielisesti:
HOJKS tarkoittaa henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa. Se EI siis ole oma opetussuunnitelma, joka tarkoittaa eri asiaa. HOJKS on paperi, joka tehdään ja vuosittain päivitetään oppilaalle, jolle on tehty syystä tai toisesta erityisen tuen päätös. Tämä päätös voidaan tarvittaessa myös purkaa, jos sille ei nähdä enää tarvetta.
Jos oppilaalla on erityisen tuen päätös ja näin ollen tämä paperi nimeltä HOJKS, hän voi silti opiskella täysin yleisen opetussuunnitelman mukaan. Näin ollen hänellä on samat tavoitteet oppiaineissa kuin muillakin oppilailla, joilla ei ole tarvetta erityiselle tuelle. Jos katsotaan, että oppilas ei voi saavuttaa näitä valtakunnallisia tavoitteita hyväksytysti alimmalla arvosanalla (eli 5), hänelle voidaan tehdä yksilöllistetty oppimäärä, mikä tarkoittaa, että hänelle määritellään omat tavoitteet ja oppiaine arvioidaan suhteessa siihen, miten hän on nämä tavoitteet saavuttanut. Tämä näkyy todistuksessa ns. tähtimerkintänä, eli annetun yksilöllisen arvosanan perässä voi esimerkiksi olla *-merkki. Lisäksi todistuksen liitteenä annetaan tällöin sanallinen arvio oppiaineessa suoriutumisesta.
Erityisen tuen päätös ei vaikuta itsessään millään tavalla yhteishakuun. Tehostetun ja erityisen tuen oppilaat ovat täysin samalla viivalla yhteishaussa kuin yleisen tuen oppilaat (eli ne "kaikki muut"). Jos oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä, ne vertautuvat ns. tavallisiin arvosanoihin ilman "tähtimerkintää", joskin tästä on käyty viime vuosina paljon keskustelua, pitäisikö systeemiä muuttaa, sillä moni kokee sen epäreiluna ja myös oppilaan itsensä kannalta haitallisena. Toistaiseksi asia on kuitenkin näin.
Jatkan vielä toiseen viestiin, sillä edellisessä tuli pituusraja vastaan:
Ap:lle tsempiksi, että erinäisistä oppimisvaikeuksista huolimatta voit kouluttautua laajasti monille aloille ja pärjätä oikein hyvin elämässäsi. Toki on hyvä olla realisti siinä mielessä, että matematiikan oppimisvaikeuksista kärsivästä tuskin tulee matematiikan tohtori, mutta ei tarvitsekaan tulla, sillä on paljon muitakin vaihtoehtoja. On tärkeää muistaa, että harvasta ihmisestä ylipäätäänkään olisi mihin tahansa koulutukseen ja ammattiin, vaikka ei olisikaan mitään nimellisiä "oppimisvaikeuksia"; harvasta olisi samaan aikaan taiteilijaksi, lääkäriksi, sosiaalialan työntekijäksi, kokiksi, automaalariksi ja hävittäjälentäjäksi. On tärkeää ja hienoa, että tiedostat oppimisesi haasteet itse ja olet halukas saamaan tarvittavaa tukea niihin. Onneksi oletkin jo ilmeisesti tukea saanutkin ainakin jossain määrin, sillä sinulle on tehty HOJKS ja näin ollen erityisen tuen päätös. Toivottavasti se nykyisessä koulussasi myös tarkoittaa oikeasti lisää tukea, eikä ole sitä vain paperilla. Jos kaipaat mahdollisuutta oppimisen tuen tarpeitasi kartoittaviin testeihin tms., ota asia puheeksi vaikkapa luokanvalvojasi tai muun koulun aikuisen kanssa. Heillä on kyllä velvollisuus keskustella asiasta kanssasi ja ohjata eteenpäin esimerkiksi koulusi oppilashuoltoryhmän pohdittavaksi. Muista aina pyytää ja vastaanottaa apua, kun sitä tarvitset opinnoissasi eri asteilla. Joskus valitettavasti apua joutuu myös vaatimalla vaatimaan. Sinusta on varmasti vaikka mihin :) Iloa opiskeluun!
Up