Lue keskustelun säännöt.
En kunnioita miestäni enää
N30v
23.10.2017 |
Okei, arvaan että tästä sataa rapaa niskaan, mutta aion silti avautua asiasta.
Mitä on tehtävissä tilanteessa, kun ei enää katso omaa aviomiestään ylöspäin? 10 vuotta yhdessä, tavattiin 18-vuotiaina. Nyt ikää 30v. Suoraan sanottuna en jaksa sitä miten "yksinkertainen" mies on. Hän ei ole kiinnostunut oikein mistään. Emme keskustele kuin hyvin pinnallisista tai arkisista asioista. Miehen huumoria on tyyliin piereskely. Työelämässäkään hänellä ei ole minkäänlaista kunnianhimoa, istuu edelleen "siwan kassalla", ilman aikomustakaan edetä minnekkään. Viimeinen niitti oli kun mies päästi laskujaan perintöön. Minun piti pelastaa hänet lainaamalla hänelle rahaa. Ehkä siinä meni ne suurimmat kunnioituksen rippeet; tosi vaikeaa pitää häntä edes tasavertaisena kumppanina, saatikka perheen päänä, jos ja kun ei suoriudu edes yksinkertaisista talousasioista omin avuin (rahat siis oli tilillä, hän ei vaan maksanut laskuja).
Olen koittanut päästä yli näistä ehkä lapsellisista ajatuksistani. Mutta olen myös huomannut että ihastun aikalailla kaikkiin "vahvoihin" miehiin joita tapaan esim. työn kautta. Ja tarkennan ettei tämä koske vain tai edes ensimmäisenä rahaa. Vaan sitä että mies on jollain tapaa itsevarma, kunnianhimoinen, syvälliseen keskusteluun kykenevä jne. Ehkä olen kyllästynyt olemaan mies tässä suhteessa.
Voinko päästä yli näistä ajatuksistani jotenkin? Vai pitäisikö vain antaa miehen löytää joku hänelle paremmin sopiva, joka osaisi arvostaa häntä sellaisenaan kuin hän on? Onhan hänessä hyviäkin ominaisuuksia niinkuin minussa taas huonoja. Lapsia meillä on kaksi.
Kiitos asiallisista vastauksista etukäteen.
Kommentit (42)
Pari juttua: onko miehellä mt.ongelmia, masennusta? Se että hän sanoo "ei ole", ei takaa mitään.. Erityisesti useamman sukupolven mt.ongelmat voi aiheuttaa täydellisen väsymisen.
Mutta niihin voi hakea apua. Jos on perhe, siihen on velvollinen sitä enemmän.
Tunnistan tuon, että ensin menettää kunnioituksen toista kohtaan. Lopulta myös itseään kohtaan. Syyllä ei ole väliä, mutta tilanne on pitkäkestoinen, eikä mikään yksittäinen mogaus. Mulla kävi niin, sulla näyttää myös käyneen.
Mua hävetti surkea parisuhteeni niin paljon, että aloin kartella kavereitani. En halunnut, että multa kysytään, miten meillä menee. Älä sinä päästä tilannetta siihen pisteeseen.
Jos on pakko erota niin on.
Mutta pariterapia ensin, ei sitten kaduta jälkeen päin, että ei yritetty.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aivan täysin. En voisi jäädä suhteeseen, jossa en kunnioita toista, vaikka kuinka tykkäisinkin. Karmiva tilanne, kun toinen kasvaa aikuiseksi, menee kohti uusia haasteita, kehittyy ja kehittää itseään. Toinen jää jumimaan, on perässä vedettävä aloitekyvytön ja kapea-ajatuksinen ikiteini. Ja satavarmasti ero tulee ihan yllärinä. Eron jälkeen alkaa pikkuhiljaa katselemaan ympärilleen ja varmaan kasvaa itsekin aimo harppauksin, kun toinen ei olekaan aina työntämässä eteenpäin. Saattaa siis olla, että ero tekee hällekin palveluksen.
Totta. Enkä minä toivo miehelleni mitään pahaa. Huolettaa ennemminkin miten tämä minun negatiivinen suhtautuminen häneen vaikuttaa häneen pitkällä aikavälillä. Olenkin jo puhunut hänelle eron mahdollisuudesta jos asiat ei muutu, mutta hän ei pysty siitä keskustelemaan ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
N30v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti tarkkaan ap. seuraavaa siirtoasi. Olet 30-v kahden lapsen äiti. Kuinka korkealle rankkaisit "markkina-arvosi"? Sinun vaihtoehtosi käytännössä ovat nykyinen miehesi, joku samaa kaliiperia tai yksin. Ei sinulla ole mahkuja enää tasokkaisimpiin miehiin. Eivät he halua rupsahtamisrajalla olevaa kahden lapsen yh:ta.
Joo totta AP. Saatat jäädä yksin. Markkina-arvosi 2:n lapsen yh-äitinä ei ole kummoinen.
Ei ero tee minusta yksinhuoltajaa.
Toisaalta parempi ehkä olla sitten vaikka yksin, kuin kasvattaa kolmatta lasta; sitä aikuista lasta.
juurihan sanoit, ettei mies pysty itse mitään hoitamaan. Miten luulet sen lapsia hoitavan?
No pakkohan se sitten viimeistään on opetella.
Vierailija kirjoitti:
Mieti tarkkaan ap. seuraavaa siirtoasi. Olet 30-v kahden lapsen äiti. Kuinka korkealle rankkaisit "markkina-arvosi"? Sinun vaihtoehtosi käytännössä ovat nykyinen miehesi, joku samaa kaliiperia tai yksin. Ei sinulla ole mahkuja enää tasokkaisimpiin miehiin. Eivät he halua rupsahtamisrajalla olevaa kahden lapsen yh:ta.
Tää on jonkun katkeran tyypin huuhaata. Kivoja miehiä (ja toki naisiakin) vapautuu kaiken aikaa kun lapset on kasvaneet ja suhteet kariutuu monista syistä. Moni heistä on voineet olla nuorempina näitä toivottomia tapauksia, mutta muutama vuosi erosta kasvavat ja alkavat tajuta mikä meni vikaan. Kuka tahansa voi ottaa oppia kokemuksista ja aloittaa uuden suhteen uudelta pohjalta. Tsemppiä!
N30v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti tarkkaan ap. seuraavaa siirtoasi. Olet 30-v kahden lapsen äiti. Kuinka korkealle rankkaisit "markkina-arvosi"? Sinun vaihtoehtosi käytännössä ovat nykyinen miehesi, joku samaa kaliiperia tai yksin. Ei sinulla ole mahkuja enää tasokkaisimpiin miehiin. Eivät he halua rupsahtamisrajalla olevaa kahden lapsen yh:ta.
Joo totta AP. Saatat jäädä yksin. Markkina-arvosi 2:n lapsen yh-äitinä ei ole kummoinen.
Ei ero tee minusta yksinhuoltajaa.
Toisaalta parempi ehkä olla sitten vaikka yksin, kuin kasvattaa kolmatta lasta; sitä aikuista lasta.
Joo mutta AP, olet aika ehdoton. Päästi laskut kerran perintään. Kierrättäähän Sara Sieppikin laskunsa ulosoton kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aivan täysin. En voisi jäädä suhteeseen, jossa en kunnioita toista, vaikka kuinka tykkäisinkin. Karmiva tilanne, kun toinen kasvaa aikuiseksi, menee kohti uusia haasteita, kehittyy ja kehittää itseään. Toinen jää jumimaan, on perässä vedettävä aloitekyvytön ja kapea-ajatuksinen ikiteini. Ja satavarmasti ero tulee ihan yllärinä. Eron jälkeen alkaa pikkuhiljaa katselemaan ympärilleen ja varmaan kasvaa itsekin aimo harppauksin, kun toinen ei olekaan aina työntämässä eteenpäin. Saattaa siis olla, että ero tekee hällekin palveluksen.
odotan vielä sitä, miten suhteen nainen on kunnianhimoinen, kehittänyt itseään ja mennyt eteenpäin.
Se ei ole meidän kenenkään asia. Jotakin kehitystä on aloittajan taholla kuitenkin tapahtunut, joka selittää tuon tuntemuksen ja sen, että on havahtunut tarkastelemaan suhdetta "lintuperspektiivistä" asioiden hiljaisen sellaisenaan vastaanottamisen ja hyväksymisen sijaan. Se jo itsessään kertoo kasvusta ja kehityksestä, että pystyy analysoimaan tilannetta, omia ja toisen motiiveja, ja mahdollisia skenaarioita miten toimia.
Vierailija kirjoitti:
Mieti tarkkaan ap. seuraavaa siirtoasi. Olet 30-v kahden lapsen äiti. Kuinka korkealle rankkaisit "markkina-arvosi"? Sinun vaihtoehtosi käytännössä ovat nykyinen miehesi, joku samaa kaliiperia tai yksin. Ei sinulla ole mahkuja enää tasokkaisimpiin miehiin. Eivät he halua rupsahtamisrajalla olevaa kahden lapsen yh:ta.
Voi-voi sinunkin ajatusmaailmaa. Kaikille ei kelpaa kaikki. Työssäni perhe- ja jäämistöoikeuteen erikoistuneena asianajajana on kyllä tullut erittäin selväksi, että kaikenlaiset ja -näköiset uusia kumppaneja löytävät, oli lapsia tai ei. Rupsahtamisraja-termillä osoitat omaa tyhmyyttäsi ja pinnallisuuttasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erosin 30-vuotiaana ja jäin yh:ksi 2 lapsen kanssa. Oli kanssa hieman sama tilanne etten kunnioittanut mm. raha-asioista johtuen ja miehen kosketusta en voinut sietää. Mietin pitkään. Eron jälkeen olin onnellinen lasten kanssa (ihan tosi). Aloin tapaamaan ystäviäni paljon enenmmän ja matkustelemaan, koska rakastan matkustamista. Edullisia lentoja ja matkoja etelään ja eurooppaan useita vuodessa naisystävän kanssa. Vietin myös paljon aikaa lasten kanssa ja tehtiin kaikkia mukavaa. Olin 5 vuotta itseksekseni. Tietysti lyhyitä suhteita siihenkin aikaan sisältyi. Sen jälkeen oli muutamia vuoden-parin seurusteluja. Sitten tapasinkin elämäni miehen, jonka kanssa olen nyt naimisissa. Kannattaa miettiä kuitenkin tarkkaan, koska ero on iso asia koko perheelle.
Ap.lle
Älä välitä ravasta! Sitä sataa kun on syksy.
Toivotaan lisää fiksuja kommentteja!
🌼
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua: onko miehellä mt.ongelmia, masennusta? Se että hän sanoo "ei ole", ei takaa mitään.. Erityisesti useamman sukupolven mt.ongelmat voi aiheuttaa täydellisen väsymisen.
Mutta niihin voi hakea apua. Jos on perhe, siihen on velvollinen sitä enemmän.Tunnistan tuon, että ensin menettää kunnioituksen toista kohtaan. Lopulta myös itseään kohtaan. Syyllä ei ole väliä, mutta tilanne on pitkäkestoinen, eikä mikään yksittäinen mogaus. Mulla kävi niin, sulla näyttää myös käyneen.
Mua hävetti surkea parisuhteeni niin paljon, että aloin kartella kavereitani. En halunnut, että multa kysytään, miten meillä menee. Älä sinä päästä tilannetta siihen pisteeseen.Jos on pakko erota niin on.
Mutta pariterapia ensin, ei sitten kaduta jälkeen päin, että ei yritetty.
Tsemppiä!
Saattaa ollakkin. Olen kysynytkin. Mutta eihän hän mene kirveelläkään minnekkään... kaikki ajanvaraamiset ym kun on hänelle ylipäätään vaikeaa.
Kiitos tsempeistä
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoita ''mies'' suhteessa? Etkö suosi tasa-arvoa? Miksi on miehen tehtävä olla perheen pää? Teetkö sinä kaikki kotitalouden työt vai? Eikö mies saa olla herkkä? Pitääkö miehen aina olla vahva? Oletko sinä aina vahva?
En ole ap mutta kommentoin silti. Kyllä. Mies saa olla herkkä mutta mies ei saa olla vätys. Minulle tasa-arvo ei tarkoita että mies ja nainen ovat samanlaisia vaan samanarvoisia. Minä arvostan miehekästä miestä joka on vahva, kätevä, omanarvontunteva, hyvätapainen, keskustelutaitoinen, huumorintajuinen.. mitähän vielä? Rehellinen ja vastuuntuntoinen. Perinteinen mies! Ei mikään puoliksi nainen kuten nykyajan tasa-arvo ajattelu tuntuu vaativan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tuskasi. Itse menetin aikoinaan kunnioituksen miestäni kohtaan hänen alkoholisoiduttuaan. Erohan siitä tuli, oli se vaikea paikka. Erosta on jo vuosia, olen edelleen yyhoo. En kuitenkaan ole katunut hetkeäkään, se parisuhde tuli tiensä päähän.
N30v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua: onko miehellä mt.ongelmia, masennusta? Se että hän sanoo "ei ole", ei takaa mitään.. Erityisesti useamman sukupolven mt.ongelmat voi aiheuttaa täydellisen väsymisen.
Mutta niihin voi hakea apua. Jos on perhe, siihen on velvollinen sitä enemmän.Tunnistan tuon, että ensin menettää kunnioituksen toista kohtaan. Lopulta myös itseään kohtaan. Syyllä ei ole väliä, mutta tilanne on pitkäkestoinen, eikä mikään yksittäinen mogaus. Mulla kävi niin, sulla näyttää myös käyneen.
Mua hävetti surkea parisuhteeni niin paljon, että aloin kartella kavereitani. En halunnut, että multa kysytään, miten meillä menee. Älä sinä päästä tilannetta siihen pisteeseen.Jos on pakko erota niin on.
Mutta pariterapia ensin, ei sitten kaduta jälkeen päin, että ei yritetty.
Tsemppiä!Saattaa ollakkin. Olen kysynytkin. Mutta eihän hän mene kirveelläkään minnekkään... kaikki ajanvaraamiset ym kun on hänelle ylipäätään vaikeaa.
Kiitos tsempeistä <3
No kyllä sulla taitaa sitten olla keinot vähissä ja pinna lopussa. Miksköhän mulle tulee olo, että asutte maalla tai tosi pienellä paikkakunnalla, tai jotenkin henkisesti eristyksissä?
Voin toki olla väärässäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti että miehesi raataa perse ruvella siwassa jotta saisi ruokittua perheensä eikä kunnioitusta silti heru. Toisille vaan ei se työ ole tärkein asia minuudessa ja elämässä
Tämän takia en pidä kovin hienona asiana pariutua nippa nappa parikymppisenä. Noinhan siinä usein käy, että 10 vuoden päästä herätään siihen, ettei toinen olekaan sellainen kumppani kuin itse haluaisit.
Jos ei ole kunnioitusta, ei ole mitään.
20-kymppisenä rakkaus on vielä romanttista ja ihanaa, mutta 30v tärkeintä on miten hyötyy kumppanistaan taloudellisesti. Ihastutaan toisiin miehiin joilla on karismaa "pätäkkää" ja toistellaan että olisit niinkuin tuo Maijan mies kunnianhimoinen ja rakentanut vielä itse saunan itse kaatamillaan puilla. Auta armias jos mies sanoo naiselle et meeppäs parempiin töihin. Jos oisin murkkuikäisenä tiennyt että pätäkkä tuo "karismaa" oisin opiskellu enempi. Onneks on sentää iso kikkeli että on ees vähän itsetuntoa jäljellä.
Jälleen esimerkki siitä miten miehessä on tärkeintä status ja raha ja että miehellä voi ylpeillä itselleen ja muille.
Olet^_^ ***** oot pissis, Tinja=) Nyt nimes on Tuuli. Moi Tuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuli!
Hän on taantunut ja sä taas oot kehittynyt. Siinä se kuilu. Hän on laiskana tyytynyt siihen että joku muu päättää ja tekee. Hänelle riittää oleminen. Ennen vanhaan kotirouvat omaksuivat tämän roolin. Sä oot pyörittänyt kotia, laittanut tarhahakemuksia ja miettinyt rahojen riittävyyttä. Olet toiminut projektipäällikkönä ja saanut hommat pyörimään.
Tottakai laiskalahna ottaa kupoliin.
Nyt on vaihtoehdot; pistää lahna liikkeelle, vaadit omatoimisuutta. Vaadit että pitää tehdä muutakin kuin se mitä sanot ja pyydät. Otatte perheenä yhden harrastuksen ja hän saa valita sen. Onko se kirjastossa vierailu kerran viikossa, uimahallissa vai metsäretkeilyt. Vai mitä... Mutta hän päättää ja hoitaa siihen liittyvät järjestelyt. Kerro että haluat nähdä kehittyykö hän, koska on raskasta olla koko ajan kivireen vetäjänä.
Ja se toinen vaihtoehto on, se on se ero. Mutta ei sekään helppo ole. Lasten isä on aina sama tyyppi ja ero taitaisi laittaa lahnan elämän alaluisuun. Siitä maksaisivat lapsesi.
Ja ilmoita hänelle että sinä haluat kehittyä, ota itsellesi joku kehittävä harrastus ja näytä että nautit siitä kun et ole taantunut peruskoulun ysin tasolle. -Tiedä vaikka tauti tarttuisi häneenkin. Lukeminen kannattaa aina.
Tsemppiä!
odotan vielä sitä, miten suhteen nainen on kunnianhimoinen, kehittänyt itseään ja mennyt eteenpäin.