Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

äiti juo ja on öitä pois kotoa

20.10.2017 |

mun äitil on josku sellasia ”jaksoja”, millon ryyppää monta päivää putkee, nyt esimerkiksi 6. päivä menossa. kyseisiä jaksoja tulee joskus harvemmin ja voi kestää eripituisia aikoja. yleensä näitä tapahtuu kuitenkin kerran kuussa tai kahdessa, ja yleensä ryyppää ainakin 4 päivää putkeen. joskus sen miesystäväkin on meillä, ja silloin tappelee johonkin yöneljään saakka. jos sen miesystävä ei kuitenkaan oo meillä, se lähtee baariin tai jonnekkin muualle ilmottamatta. ennen se tuli aina joskus 2-4 välillä, mutta esimerkiksi nyt tämän viikon aikana on ollut kaikki ryyppypäivänsä/yönsä muualla kuin kotona, ja tullut seuraavana aamuna tai päivällä. sen juominen ahdistaa mua ja on vaikuttanu mun koulunkäyntiin ja kaverisuhteisiin. ryyppääminen on myös vaikuttanu sen töihin ja kouluun. luulisin aikuisen naisen tajuavan, että tuollainen juominen ei ole normaalia, ja hakeutuisi hoitoon, ja voisi ymmärtää sen, että et voi jättää 12-vuotiasta lasta yksin moneksi yöksi. en oo kertonu täst silti kenellekkään, koska tiiän, että en asuis kotona sen jälkeen, koska lastensuojelun kanssa ollaan oltu tekemisissä ennenkin. toisaalta joskus vaikuttaa paremmalta asua muualla, mutta välitän mun äidistä kuitenkin sen verran. haluisin nyt jotain apuja ja neuvoja tähän, ehkä jonkun omia kokemuksia. en tiedä, oliko tää oikea paikka tulla kertomaan tästä tai tulenko saamaan yhtäkään asiallista vastausta, mutta yritetään kuitenkin :).

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se tajua, ei kannata odottaa. Pyydä apua muualta suvusta tai sossusta

Vierailija
2/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerrot esimerkiksi kouluterkkarille tai olet yhteydessä sosiaalitoimistoon. Jos oot vielä 12 niin susta tulisi huolehtia paremmin. Ja jos sut sijoitettas jonnekin, niin saisit tavata äitiä säännöllisesti, ja se ois silloin selvänä, ei kännissä tai krapulaisena. Parasta teille olis, jos pääsisitte perhekuntoutukseen, jossa susta huolehdittas ja äiti saisi apua selkeään alkoholiongelmaan ja susta huolehtimiseen.

Tässä on kyseessä sun tulevaisuus, sillä tilanteella on vaikutusta sun kouluun ja jos koulu alkaa sujua huonommin, niin sun tulevaisuuden vaihtoehdot kaventuvat.

Tee itsellesi palvelus, ja ole yhteydessä aikuisiin, viranomaisiin. Samalla se on palvelus ja herätys sun äidille.

Missä sun isä on?

Vierailija
4/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä porukat ryyppäsi ja tappeli kotona aina. Jos joskus oikein toivoin, etteivät olisi kotona.

Ymmärrän tuon, ettet haluaisi pyytää ulkopuolista apua.

Onko sinulla isovanhempia tai äidin sisaruksia, joiden luona voisit olla?

Huolehtiiko äitisi ruuat ja muut laskut?

Vierailija
5/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!

Voisit soittaa 112 :een ja kysyä neuvoa, mistä saisit apua tilanteeseesi. Te molemmat tarvitsette apua, sekä sinä että äitisi. 

Onko ketään sukulaista, jolle voisit jutella tilanteesta? Kouluterveydenhoitajaan sekä kuraattoriinkin on helppoa ottaa yhteyttä. 

Vierailija
6/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miks nää teinit aina rekisteröityy tänne kun voi kirjoittaa anonyyminäkin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet nytkin yksin, soita 112 tai oman kuntasi sosiaalipäivystykseen. Alkoholistiäidin kanssa eläminen ei aina onnistu, joskus jokin muu vaihtoehto voi olla paljon parempi. Kyse on sinun elämästäsi ja tulevaisuudestasi.

Vierailija
8/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,

Tosi ikävä kuulla sun äidin menosta. Ymmärrän täysin, että välität äidistäsi, mutta tärkeintä on, että Sulla on turvallinen koti, jossa on luotettava aikuinen huolehtimassa susta eikä katoilmassa reissuilleen. Onko sulla ketään luotettavaa aikuista, jolle kertoa tästä ja pohtia vaihtoehtoja? Lähetän paljon voimia ja lämpöä sulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äiti47 kirjoitti:

Hei!

Voisit soittaa 112 :een ja kysyä neuvoa, mistä saisit apua tilanteeseesi. Te molemmat tarvitsette apua, sekä sinä että äitisi. 

Onko ketään sukulaista, jolle voisit jutella tilanteesta? Kouluterveydenhoitajaan sekä kuraattoriinkin on helppoa ottaa yhteyttä. 

Hän haluaa silti asua kotonaan. Siksi ei ole kertonut ulkopuolisille. Vaikea sellaisen ymmärtää, jolla ei ole kokemusta.

Vierailija
10/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos kertomasi on totta, ja uskon että on, olen kovin pahoillani puolestasi. Mielestäni sinun tulisi kertoa asia jollekin ihmiselle, sellaiselle johon luotat. Kerro! Olen itse kasvanut riitaisien vanhempien kanssa ja joutunut siitä kärsimään koko ikäni tavalla jos toisellakin. Se, että äitisi hylkää sinua juomisensa takia, saa sinut alentamaan oman arvosi, ja voi olla että ajaudut myös muiden hyväksikäytettäväksi. Jos joudut sijoitukseen, ehkäpä se avaisi äitisi silmät ja hän lopettaisi juomisen. Jos ei, niin ainakin saisit ympärillesi ihmisiä, jotka voivat tarjota/mahdollistaa sinulle turvallisen lapsuuden ja nuoruuden. Sitä toivon sinulle❤️sitä toivon kaikille lapsille. Ei kenenkään pitäisi olla yksin öitänsä tuossa iässä! Jos pelkäät, soita poliisille tai 112. Ymmärrän, että tykkäät äidistäsi, mutta sinä et vielä ymmärrä sitä, kuinka pahasti äitisi käytös voi tulla sinuun vaikuttamaan. Toivon sinulle rohkeutta ottaa asia puheeksi jonkun aikuisen kanssa. Kun asioista puhuu ääneen, ne lakkaavat olemasta mörköjä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi sua. Ihanaa että silti välität äidistäsi vaikka juuri nyt hän ei ole ansainnut sitä.

Olin itse tuollainen äiti lapseni ikävuodet 7-12.

Kadun jokapäivä sitä.

Kirjoitan sanoakseni ettet voi äitiäsi yksin auttaa tai saada lopettamaan juominen.

Sä tarvit tasapainoista elämää.

Et ole millään tavalla vastuussa äidistäsi.

Voisit kirjoittaa äidillesi tunteistasi.

Sen lisäksi kertoa tämän kaiken jollekin sukulaisellesi johon luotat.

Toivottavasti elämä vielä hymyilee!

Lähetän halauksen kaukaa!!

Vierailija
12/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi lasta. Sun pitäisi ehkä hakea apua joko viranomaisilta tai puhua ainakin tutulle sukulaiselle asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka nämä eivät sitä rakkautta aina ansaitsisi.  Itse alkoholisti äidin lapsena sanon sinulle, että pidä itsestäsi huolta ja tee ratkaisusi sen pohjalta.

Äitisi on alkoholisti, häntä ei voi auttaa kukaan muu kuin hän itse ja häntä kiinostaa vain se milloin pääsee juomaan.  Ehkä hän herää joku kaunis päivä ja itkee menetettyä lapsuuttasi ja yrittää leikkiä äitiä, mutta silloin se on usein jo liian myöhäistä.

Vierailija
14/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos äidillesi tapahtuisi jotain, mitä voisit tehdä ja minne voisit mennä? Tarvitsette molemmat apua, mutta alaikäinen lapsi -sinä-tulee tärkeysjärjestyksessä ensin. Aikuisella on vastuu omasta itsestään JA huollettavasta lapsestaan. Jos tämä fakta on päässyt hämärtymään, hänelle ei voida enää antaa ketään huollettavaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sitten se huoli, onko jotain tapahtunut?onko kaikki ok?

Vierailija
16/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

luulisin aikuisen naisen tajuavan, että tuollainen juominen ei ole normaalia, ja hakeutuisi hoitoon, ja voisi ymmärtää sen, että et voi jättää 12-vuotiasta lasta yksin moneksi yöksi. en oo kertonu täst silti kenellekkään,

0/5 ei ole 12-vuotiaan kirjoitusta.

Vierailija
17/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko kertonut äidillesi, ettet halua olla yksin?

Syyllistä, tee hänelle huono omatunto.

Hän on se, joka päättää hakea apua. Tuskin myöntää ongelmaansa ja vika on aina toisissa.

Sinun vikasi se ei kumminkaan ole.

Sinä olet syytön.

Se sinun tulee ymmärtää. Äitisi tuskin haluaa olla alkoholisti. Hän on luovuttanut. Hänen pitäisi avata silmät.

Kysy häneltä, kun on selvinpäin, haluaako menettää sinut? Luultavasti suuttuu, mutta ainakin on ajatus heitetty ilmoille.

Sinä et pysty häntä muuttamaan.

Vierailija
18/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän sinua kun et halua käräyttää äitiä ja muuttaa pois. Hankala tilanne. Kirjoita kirje äidille tai muu viesti, jossa kerrot että sinua ahdistaa ja pelottaa tuo tilanne. Silti olisi hyvä jos pääsisit jollekin sukulaiselle tai perhetutulle nyt hetkeksi. Jos on vain joku sukulainen mummi? Vaari? Täti? Eno? Setä? Jolle voisit kertoa äidistä niin aikuiset voisivat hoitaa tuon tilanteen.

Vierailija
19/24 |
20.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

luulisin aikuisen naisen tajuavan, että tuollainen juominen ei ole normaalia, ja hakeutuisi hoitoon, ja voisi ymmärtää sen, että et voi jättää 12-vuotiasta lasta yksin moneksi yöksi. en oo kertonu täst silti kenellekkään,

0/5 ei ole 12-vuotiaan kirjoitusta.

Alkoholistien lapset aikuistuvat nopeammin. He huolehtivat itsestään ja vanhemmistaan.

He miettivät asioita, mitä lasten ei pitäisi edes miettiä.

Vierailija
20/24 |
21.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiitos kaikista vastauksista ja neuvoista. en tosiaan halua äidilleni pahaa ja siksi on vaikea kertoa kenellekkään. pari tyyppiä oli myös kysynyt suvustani. isäni asuu parinkymmenen minuutin päässä, oon sen kanssa tosi hyvissä väleissä. äidin puolelta olevat kolme puolisisarusta asuvat kaikki melkein 2 tunnin matkan päässä. yksi siskoista on narkkari ja alkoholisti, toisella jonkinlaisia ongelmia alkoholin kanssa, ainakin ennen, en ole puhunut vähään aikaan. veli on ainoa kunnollinen. se onkin ollut ennen meidän tilanteesta huolissaan, kun sen lapsen piti tulla meille ja äitini ryyppäsi, ja sanoi äidilleni, että kattookin pitävänsä huolen minusta. sitten isän puolelta on yksi puoliveli, joka asuu samassa kaupungissa, mutta ei puhuta ikinä, ellen käy siellä isän kanssa. oon kuitenkin kaikkien sisaruksien kanssa suht hyvissä väleissä, ja tiedän että äidin puolelta veli ja se vähemmän sekasin oleva sisko tekis varmaan asialle jotain. äidin äiti on elossa, en tosin ole läheinen, sama juttu äidin siskon kanssa ja loput suvusta onkin tuntemattomia, jotain narkkialkoholisteja tai mt-ongelmaisia.  

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kaksi