Miksi tuurin merkitystä työn saannissa vähätellään?
Se on kuitenkin suurin tekijä, 90 % on kiinni tuurista, loput sitten muusta. Itsekin sain työpaikan tuurilla, kun määräaikainen loppui samaan aikaan kuin edeltäjäni oli jäämässä eläkkeelle. Lisäksi mulla nyt sattui olemaan tehtävään sopiva koulutus ja kokemus.
Mutta kun ajattelen aiempaa. Olin parikin kertaa 1. varalla. Toisella kertaa valittiin vastavalmistunut, joka ei ollut sen halvempi, mutta hänestä sai jotain työlllistämistukea. Toisella kertaa ratkaisi hiukan parempi koulutustaso. Kouluttauduin itse enemmän, mutta ei se osaamistani tai selviytymistäni juuri siitä työstä olisi parantanut, mutta onpahan sitten ainakin sopiva koulutus.
Tämänkin olen tänne aiemminkin kirjoittanut: Kurssikaverin kanssa haettiin samaa määräaikaista. Minut valittiin. Sitten tuli saman alan paikka auki, minua ei edes haastateltu, mutta ko. kurssikaveri sai paikan. Eli ne on hyvin pienet tekijät mitkä asian ratkaisevat. Luultavasti noissa tapauksissa ratkaisi molemmissa sukupuoli, mitä ei toki saa ääneen sanoa. Siinä paikassa, mihin minut valittiin, oli aiemmin ollut miehiä, jotka olivat hoitaneet hommansa vähän huonosti ja tuohon toiseen, naisvaltaiseen, haluttiin mies.
Kommentit (9)
Meillä oli just osakkaiden kokous, jossa esiteltiin avoimeen paikkaan hakeneet henkilöt. Eräs tuttu oli hakeneiden joukossa, mutta sanoin jyrkästi, että häntä ei missään nimessä saa ottaa töihin. On nimittäin luonteeltaan erittäin vaikea. Mutta varmaan hänenkin mielestään paikka jää saamatta huonon tuurin vuoksi. Hän ei tiedä, että olen yrityksessä osakkaana.
Vierailija kirjoitti:

Et sinäkään kyllä mukavalta vaikuta.

Ja sittenkö olisin mukava, jos ottaisin hankalan ihmisen töihin pilaamaan työyhteisön? En usko, että minua siinä tilanteessa kehuttaisi mukavuudesta.
Ehkä tämä syyllistämiskampanja on yksi syy. On varmasti muitakin syitä.
Olen miettinyt samaa. Uskon itsekin, että tuurilla on merkittävämpi osa työllistymisessä mitä useimmat haluavat uskoa. Verkostoitumista korostetaan, mutta siihenkin liittyy tuuria sen suhteen keneen tutustut ja miten tiet kohtaavat myöhemmin.
Luulen, että tämä on vastakohta sille ajattelulle, miten työpaikan saavat ovat niitä hyviä tyyppejä ja ajattelevat ansainneensa työpaikan muita enemmän. Tuntuisi pahalta ajatella, että tuuriahan se aika pitkälle on.
Tuuri on aivan yhtä merkittävä tekijä kuin verkostoituminen. Itsekin olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni lähes eläkeiän kynnyksellä sellaisessa tilanteessa, että voin silkalla tuurilla saada vakituisen työpaikan - ehkä. Siinä on useamman kuin yhden sattuman summa, mutta sellainen mahdollisuus nyt on.
Toisaalta, huonon tuurin ( ja ehkä jonkun toisen hyvän tuurin) vuoksi olen melko monta työpaikkaa menettänyt.
Tuurin onnekkaita kauppiaita olemme suomalaisille idiooteille simpanseille.
Kyllä se on tuuria ja sanojen moderointia mielivaltaisella väkivallalla.
Olen saanut jokaikisen työpaikkani hyvällä onnella.