Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa kun omassa ystäväpiirissä ei ole "illanvietto kulttuuria"
08.10.2017 |
Olemme 30 molemmin puolin. Monesti vuodessa koitan ehdottaa josko tavattaisi aikuisten kesken(kaikilla lapsia,isompia/pienempiä), vähän nautittaisi elämästä viinin ja hyvä ruoan ja keskustelun merkeissä, käytäisiin porukalla tanssimassa tai pidettävä saunailta. Mutta ei...aina ryssää johonkin. olen kateellinen ihmisille joilla on tälläistä ystäviä joiden kanssa istua iltaa, parantaa maailmaa, nautiskella. Tässä ei ole nyt kyse etteikö mies voisi olla lasten kanssa tai etteikö lastenvahtia olisi. Paljon mulla on myös ystäviä jotka eivät tunne toisiaan ja ovat hyvin erityyppisiä, mutta ehkä jos heitä tutustuttaisi keskenään..
Kommentit (49)
Tuttua. Olen juuri järjestämässä illanistujaisia, kutsuin n.15 henkeä, paikalle pääsee 4. Tai olen jo varautunut, ettei nekään pääse. Mulla on lapsia mutta mä haluan muutakin elämää. Kaverit näemmä ei. Niillä tosiaan autossa kuunnellaan jotain Muumi-lauluja ja viikonloppuisinkin laitetaan lapset kahdeksalta illalla nukkumaan ja sitten itse miehen kanssa kuiskailevat ja hiippailevat, ettei lapset herää. Mä vaan koen olevani niin kovin ulkopuolinen tästä kaikesta. Lapsettomia kavereita on pari, mutta heillä on niin sosiaaliset elämät, ettei tämmöiselle perheenäidille meinaa oikein aika riittää.
No ihan sama, kännit aion vetää, tulee joku kylään tai ei. Mä kaipaan nollausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Olen juuri järjestämässä illanistujaisia, kutsuin n.15 henkeä, paikalle pääsee 4. Tai olen jo varautunut, ettei nekään pääse. Mulla on lapsia mutta mä haluan muutakin elämää. Kaverit näemmä ei. Niillä tosiaan autossa kuunnellaan jotain Muumi-lauluja ja viikonloppuisinkin laitetaan lapset kahdeksalta illalla nukkumaan ja sitten itse miehen kanssa kuiskailevat ja hiippailevat, ettei lapset herää. Mä vaan koen olevani niin kovin ulkopuolinen tästä kaikesta. Lapsettomia kavereita on pari, mutta heillä on niin sosiaaliset elämät, ettei tämmöiselle perheenäidille meinaa oikein aika riittää.
No ihan sama, kännit aion vetää, tulee joku kylään tai ei. Mä kaipaan nollausta.
Tulusin kylään, toisin tarjittavaakin, jos asuisit lähellä!
Sama, paitsi mulla ei ole ystäväpiiriä
Mä en yhtään viihdy tollaisissa illanistujaisissa, joten siksi en semmoisia järkkää eikä kyllä kukaan ole kutsunutkaan :D Sisarusten kanssa viihdyn kuten pari muutakin vastaajaa, mutta muutoin en. Olis kauhistus jos joku yrittäisi vielä tutustuttaa mua muihinkin ystäviin, en vaan yksinkertaisesti kaipaa enempää ystäviä, olen introvertti. En vaan osaa rentoutua muiden ihmisten kanssa, paitsi humalassa, ja nykyään en kestä alkoholia juuri yhtään joten sekin on poissuljettu. Toivoo kolmevitonen tylsimys
Juuri oli siinä Stand Up-ohjelmassa vitsiä näistä sietämättömistä "aikuisten illanvietoista".
Syödään jotain fiiniä piiperrysruokaa ja leikitään jotenkin parempia ihmisiä, siemaillaan jotain mukahienoa valkkaria pöhnään asti ja sitten loppuillasta pelataan jotain vitun lautapelejä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat normaaleja vanhempia, jotka tajuavat, ettei moiset känni-illat ole enää sopivia äiti-ihmiselle. Sinä taas olet jämähtänyt sinkkuajan rellestämiseen.
Ysärillä oli ihan normaalia, että lapsiperheet kokoontuivat illanviettoon jonkun perheen kotiin. Lapset leikkivät keskenään lastenhuoneessa ja iloitsivat kavereiden seurasta. Aikuiset viettivät olohuoneessa ja keittiössä mukavaa iltaa hyvän musiikin, ruoan ja juoman parissa. Montaa pikkulapsen vanhempaa piristi aikuinen huumori ja keskustelunaiheet, puolen yön jälkeen olohuoneen lattialla saatettiin tanssiakin. Kun lapset alkoivat olla väsyneitä, heille käytiin lukemassa iltasatu, ja he torkkuivat siskonpedissä isäntäperheen vanhempien parisängyssä. Myöhään yöllä vieraat ottivat lapsensa kantoon - kantoivat auton takapenkille tai kotiin asti, jos sattuivat asumaan kätevästi naapurissa. Ja tällainen oli aivan normaalia muutaman kerran vuodessa kunnollisissa, koulutetuissakin perheissä, ei mitään lähiöiden holtitonta elämää, vaan normaalia.
Nykyäänhän tämä lapsentahtisuusvouhotus on muuttanut perheellisten illanviettokulttuuria. Sekin jo on monille mahdoton ajatus, että lapset viihtyisivät keskenään. Nykypäivän Väinö-Kanelit riekkuvat uteliaina ja huomionkipeinä aikuisten jaloissa, ja puhuvat vähän väliä vanhempien keskustelun päälle. Aikuisten puheenaiheet ovat vaihtuneet omien rakkaudem hedelmien esittelyyn ja ihailuun ja näiden ympärillä hössöttämiseen. Koska Väinö-Kaneli, 6 v., vielä perhepeteilee, ei tule kuuloonkaan, että hän ottaisi tirsat vieraassa paikassa ilman vanhempiaan, vaan kavereiden kanssa leikkimisen sijaan hän alkaa kahdeksalta illalla kiukutella väsymystään. Koska lapset eivät tykkää aikuisten musiikista, sitä ei kuunnella, vaan olkkariin laitetaan lapsille pyörimään piirrettyjä. Nämä eivät kuitenkaan malta keskittyä kyseiseen piirrettyyn, vaan haahuilevat ja roikkuvat levottomina vanhempiensa helmoissa. Vaikka toinen vanhempi olisi selvin päin ja kuski, ei toinenkaan saa ottaa yhtä viinilasillista enempää, koska se olisi lasun paikka. Kovaäänistä naurua tulee välttää, koska lapset pelkäävät, jos näkevät tavallisesti tuimat vanhempansa outoina (vaikka eivät olisi juoneet mitään). Vanhemmat eivät voi syödä kaikki yhdessä, koska jonkun leikki-ikäisiäkin lapsia pitää vielä jonkun aikuisen viihdyttää ja paimentaa koko ajan.
Aa! Mä niin muistan tän! Synnyin siis 80-luvulla. Joskus oli ihan normaalia, että lauantai-iltana saunan jälkeen yhtäkkiä tuli kutsu kylään ja niin vaan lähdettiin tuttavaperheen luo lauantaina kuuden jälkeen. Kakarat sai leikkiä yhdessä, yleensä oli samanikäisiä lapsia. Aikuiset viettivät aikaa keittiössä / olohuoneessa. Saattoivat miehet intoutua vielä toisellekin saunareissulle. Jos väsytti, niin sohvannurkkaan torkkumaan hetkeksi. Yömyöhään vanhemmat herättelivät "siskonpedistä", kantoivat autoon ja sitten kantoivat sänkyyn. Aamulla nukuttiin pitkään ja kaikilla oli ollut kivaa.
Mun täytyy vielä pieni välihuomautus tähän laittaa: en muista, että meitä lapsia olisi koskaan vahdittu, kun leikittiin esim. ulkona. Mummolassa maalla mentiin pitkin metsiä ja peltoja. Ei eksytty koskaan! Kotona riitti että ovelta kävi huutamassa että mennään leikkimään naapurin Jonnan kanssa. Pam! Ovi kiinni. Ruoka-ajat tiedettiin suurinpiirtein.
Olin äiti jo 90-luvulla enkä muista mitään tuollaista. Kylässä käytiin ja kavereita oli, mutta ei meillä ollut mitään aikuisten pitkiä yhteisiä lauantai-iltoja, jolloin lapset oli itsekseen keskenään. Viikonloput oli perheen yhteistä aikaa, oli paljon harrastuksia jne. Usein sunnuntaina nähtii kavereita jossain lastentapahtumassa tms.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Olen juuri järjestämässä illanistujaisia, kutsuin n.15 henkeä, paikalle pääsee 4. Tai olen jo varautunut, ettei nekään pääse. Mulla on lapsia mutta mä haluan muutakin elämää. Kaverit näemmä ei. Niillä tosiaan autossa kuunnellaan jotain Muumi-lauluja ja viikonloppuisinkin laitetaan lapset kahdeksalta illalla nukkumaan ja sitten itse miehen kanssa kuiskailevat ja hiippailevat, ettei lapset herää. Mä vaan koen olevani niin kovin ulkopuolinen tästä kaikesta. Lapsettomia kavereita on pari, mutta heillä on niin sosiaaliset elämät, ettei tämmöiselle perheenäidille meinaa oikein aika riittää.
No ihan sama, kännit aion vetää, tulee joku kylään tai ei. Mä kaipaan nollausta.
Oletko tullut ajatelleeksi, että nämä kutsumasi ihmiset ehkä viettäisivät ihan mielellään aikaansa sinun kanssasi, mutta eivät tule illanistujaisiisi sen vuoksi, että illan emäntänä sulla ei ole kuin lyhyitä hetkiä kerrallaan aikaa heille? Koska sulla on ne 14 muutakin, jotka sun pitää huomioida? Ja kaiken lisäksi illan emäntäna aiot vielä vetää kännitkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nautin elämästä ilman illanistujaisia joidenkin random-tyyppien kanssa. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin porukka (naisia), jotka yrittävät olla enemmän kuin ovat. Saunailta tai lähteä yhdessätanssimaan - siis oikeastiko yhteissaunomista, kun kaikilla on kotona hyvät pesutilat? Ja tanssimaan mihin, baariinko? Missä on sen verran laaja nuoren lihan tarjonta, että riitoja syntyy automaattisesti.
Mieluummin istun iltaa yhden tai kahden kaverin kanssa kaikessa rauhassa ilman viinissä tiristettyä viiriäistä ja nyhtökaurabryleetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat normaaleja vanhempia, jotka tajuavat, ettei moiset känni-illat ole enää sopivia äiti-ihmiselle. Sinä taas olet jämähtänyt sinkkuajan rellestämiseen.
Ysärillä oli ihan normaalia, että lapsiperheet kokoontuivat illanviettoon jonkun perheen kotiin. Lapset leikkivät keskenään lastenhuoneessa ja iloitsivat kavereiden seurasta. Aikuiset viettivät olohuoneessa ja keittiössä mukavaa iltaa hyvän musiikin, ruoan ja juoman parissa. Montaa pikkulapsen vanhempaa piristi aikuinen huumori ja keskustelunaiheet, puolen yön jälkeen olohuoneen lattialla saatettiin tanssiakin. Kun lapset alkoivat olla väsyneitä, heille käytiin lukemassa iltasatu, ja he torkkuivat siskonpedissä isäntäperheen vanhempien parisängyssä. Myöhään yöllä vieraat ottivat lapsensa kantoon - kantoivat auton takapenkille tai kotiin asti, jos sattuivat asumaan kätevästi naapurissa. Ja tällainen oli aivan normaalia muutaman kerran vuodessa kunnollisissa, koulutetuissakin perheissä, ei mitään lähiöiden holtitonta elämää, vaan normaalia.
Nykyäänhän tämä lapsentahtisuusvouhotus on muuttanut perheellisten illanviettokulttuuria. Sekin jo on monille mahdoton ajatus, että lapset viihtyisivät keskenään. Nykypäivän Väinö-Kanelit riekkuvat uteliaina ja huomionkipeinä aikuisten jaloissa, ja puhuvat vähän väliä vanhempien keskustelun päälle. Aikuisten puheenaiheet ovat vaihtuneet omien rakkaudem hedelmien esittelyyn ja ihailuun ja näiden ympärillä hössöttämiseen. Koska Väinö-Kaneli, 6 v., vielä perhepeteilee, ei tule kuuloonkaan, että hän ottaisi tirsat vieraassa paikassa ilman vanhempiaan, vaan kavereiden kanssa leikkimisen sijaan hän alkaa kahdeksalta illalla kiukutella väsymystään. Koska lapset eivät tykkää aikuisten musiikista, sitä ei kuunnella, vaan olkkariin laitetaan lapsille pyörimään piirrettyjä. Nämä eivät kuitenkaan malta keskittyä kyseiseen piirrettyyn, vaan haahuilevat ja roikkuvat levottomina vanhempiensa helmoissa. Vaikka toinen vanhempi olisi selvin päin ja kuski, ei toinenkaan saa ottaa yhtä viinilasillista enempää, koska se olisi lasun paikka. Kovaäänistä naurua tulee välttää, koska lapset pelkäävät, jos näkevät tavallisesti tuimat vanhempansa outoina (vaikka eivät olisi juoneet mitään). Vanhemmat eivät voi syödä kaikki yhdessä, koska jonkun leikki-ikäisiäkin lapsia pitää vielä jonkun aikuisen viihdyttää ja paimentaa koko ajan.
Aa! Mä niin muistan tän! Synnyin siis 80-luvulla. Joskus oli ihan normaalia, että lauantai-iltana saunan jälkeen yhtäkkiä tuli kutsu kylään ja niin vaan lähdettiin tuttavaperheen luo lauantaina kuuden jälkeen. Kakarat sai leikkiä yhdessä, yleensä oli samanikäisiä lapsia. Aikuiset viettivät aikaa keittiössä / olohuoneessa. Saattoivat miehet intoutua vielä toisellekin saunareissulle. Jos väsytti, niin sohvannurkkaan torkkumaan hetkeksi. Yömyöhään vanhemmat herättelivät "siskonpedistä", kantoivat autoon ja sitten kantoivat sänkyyn. Aamulla nukuttiin pitkään ja kaikilla oli ollut kivaa.
Mun täytyy vielä pieni välihuomautus tähän laittaa: en muista, että meitä lapsia olisi koskaan vahdittu, kun leikittiin esim. ulkona. Mummolassa maalla mentiin pitkin metsiä ja peltoja. Ei eksytty koskaan! Kotona riitti että ovelta kävi huutamassa että mennään leikkimään naapurin Jonnan kanssa. Pam! Ovi kiinni. Ruoka-ajat tiedettiin suurinpiirtein.
Ilmankos ootte eniten mielenterveysongelmia omaava sukupolvi suomessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat normaaleja vanhempia, jotka tajuavat, ettei moiset känni-illat ole enää sopivia äiti-ihmiselle. Sinä taas olet jämähtänyt sinkkuajan rellestämiseen.
Ysärillä oli ihan normaalia, että lapsiperheet kokoontuivat illanviettoon jonkun perheen kotiin. Lapset leikkivät keskenään lastenhuoneessa ja iloitsivat kavereiden seurasta. Aikuiset viettivät olohuoneessa ja keittiössä mukavaa iltaa hyvän musiikin, ruoan ja juoman parissa. Montaa pikkulapsen vanhempaa piristi aikuinen huumori ja keskustelunaiheet, puolen yön jälkeen olohuoneen lattialla saatettiin tanssiakin. Kun lapset alkoivat olla väsyneitä, heille käytiin lukemassa iltasatu, ja he torkkuivat siskonpedissä isäntäperheen vanhempien parisängyssä. Myöhään yöllä vieraat ottivat lapsensa kantoon - kantoivat auton takapenkille tai kotiin asti, jos sattuivat asumaan kätevästi naapurissa. Ja tällainen oli aivan normaalia muutaman kerran vuodessa kunnollisissa, koulutetuissakin perheissä, ei mitään lähiöiden holtitonta elämää, vaan normaalia.
Nykyäänhän tämä lapsentahtisuusvouhotus on muuttanut perheellisten illanviettokulttuuria. Sekin jo on monille mahdoton ajatus, että lapset viihtyisivät keskenään. Nykypäivän Väinö-Kanelit riekkuvat uteliaina ja huomionkipeinä aikuisten jaloissa, ja puhuvat vähän väliä vanhempien keskustelun päälle. Aikuisten puheenaiheet ovat vaihtuneet omien rakkaudem hedelmien esittelyyn ja ihailuun ja näiden ympärillä hössöttämiseen. Koska Väinö-Kaneli, 6 v., vielä perhepeteilee, ei tule kuuloonkaan, että hän ottaisi tirsat vieraassa paikassa ilman vanhempiaan, vaan kavereiden kanssa leikkimisen sijaan hän alkaa kahdeksalta illalla kiukutella väsymystään. Koska lapset eivät tykkää aikuisten musiikista, sitä ei kuunnella, vaan olkkariin laitetaan lapsille pyörimään piirrettyjä. Nämä eivät kuitenkaan malta keskittyä kyseiseen piirrettyyn, vaan haahuilevat ja roikkuvat levottomina vanhempiensa helmoissa. Vaikka toinen vanhempi olisi selvin päin ja kuski, ei toinenkaan saa ottaa yhtä viinilasillista enempää, koska se olisi lasun paikka. Kovaäänistä naurua tulee välttää, koska lapset pelkäävät, jos näkevät tavallisesti tuimat vanhempansa outoina (vaikka eivät olisi juoneet mitään). Vanhemmat eivät voi syödä kaikki yhdessä, koska jonkun leikki-ikäisiäkin lapsia pitää vielä jonkun aikuisen viihdyttää ja paimentaa koko ajan.
Aa! Mä niin muistan tän! Synnyin siis 80-luvulla. Joskus oli ihan normaalia, että lauantai-iltana saunan jälkeen yhtäkkiä tuli kutsu kylään ja niin vaan lähdettiin tuttavaperheen luo lauantaina kuuden jälkeen. Kakarat sai leikkiä yhdessä, yleensä oli samanikäisiä lapsia. Aikuiset viettivät aikaa keittiössä / olohuoneessa. Saattoivat miehet intoutua vielä toisellekin saunareissulle. Jos väsytti, niin sohvannurkkaan torkkumaan hetkeksi. Yömyöhään vanhemmat herättelivät "siskonpedistä", kantoivat autoon ja sitten kantoivat sänkyyn. Aamulla nukuttiin pitkään ja kaikilla oli ollut kivaa.
Mun täytyy vielä pieni välihuomautus tähän laittaa: en muista, että meitä lapsia olisi koskaan vahdittu, kun leikittiin esim. ulkona. Mummolassa maalla mentiin pitkin metsiä ja peltoja. Ei eksytty koskaan! Kotona riitti että ovelta kävi huutamassa että mennään leikkimään naapurin Jonnan kanssa. Pam! Ovi kiinni. Ruoka-ajat tiedettiin suurinpiirtein.
Olin äiti jo 90-luvulla enkä muista mitään tuollaista. Kylässä käytiin ja kavereita oli, mutta ei meillä ollut mitään aikuisten pitkiä yhteisiä lauantai-iltoja, jolloin lapset oli itsekseen keskenään. Viikonloput oli perheen yhteistä aikaa, oli paljon harrastuksia jne. Usein sunnuntaina nähtii kavereita jossain lastentapahtumassa tms.
Mä muistan kyllä 90-luvun lapsena että perheiden sosiaalinen elämä olisi ollut paljon vilkkaampaa mitä perheillä on nykyään. Esimerkiksi kaikki synttärit ym. osallistuttiin, silloin perheissä oli enemmänkin lapsia, jolloin jo pelkistä synttäreistä tuli 4-5 vierailua vuodessa per perhe, siihen sitten päälle tavallisia viikonloppuvierailuja, yleensä ennen joulua oli tapana käydä vierailulla lahjoja viemässä ja kesämökkiviikonloput vietettiin käytännössä aina yhdessä toisen perheen (tai useamman) kanssa. Niitä tavallisia perhevierailuja oli paljon, joskus ne venyivät myöhäiseen ja jotkut joivat viiniä tai olutta, lapset kuukahteli sohville ja sängyille, aikuiset juttelivat. Juhlapäivät vietettiin poikkeuksetta muiden seurassa, ei vain oman perheen kesken.
Nykyään edes synttäreille ei viitsitä osallistua tai niitä järjestää, mökille linnottaudutaan oman perheen kesken ja kirotaan jos joku edes uskaltautuu kysymään lupaa vierailulle, saati että tunkeutuu yllärinä kuten joskus muinoin oli usein tapana. Perinteisille juhlapyhille viitataan kinnasta tai ne vietetään kotona oman perheen kesken.
Huonompi, parempi, en osaa sanoa, mutta erilaista varmasti.
Olen kolmikymppinen lapseton kaupunkilainen, ja minulle kuvailemasi illanvietot ovat ihan vain kavereiden tapaamista, ei mitään erikoista. Kellään läheisistäni ei ole omia lapsia ja monet eivät koskaan haluakaan. Taidan ollakin etuoikeutetussa asemassa, kun voin "istua iltaa" ystävieni kanssa viikoittain. En haluaisi muunlaista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat normaaleja vanhempia, jotka tajuavat, ettei moiset känni-illat ole enää sopivia äiti-ihmiselle. Sinä taas olet jämähtänyt sinkkuajan rellestämiseen.
Ysärillä oli ihan normaalia, että lapsiperheet kokoontuivat illanviettoon jonkun perheen kotiin. Lapset leikkivät keskenään lastenhuoneessa ja iloitsivat kavereiden seurasta. Aikuiset viettivät olohuoneessa ja keittiössä mukavaa iltaa hyvän musiikin, ruoan ja juoman parissa. Montaa pikkulapsen vanhempaa piristi aikuinen huumori ja keskustelunaiheet, puolen yön jälkeen olohuoneen lattialla saatettiin tanssiakin. Kun lapset alkoivat olla väsyneitä, heille käytiin lukemassa iltasatu, ja he torkkuivat siskonpedissä isäntäperheen vanhempien parisängyssä. Myöhään yöllä vieraat ottivat lapsensa kantoon - kantoivat auton takapenkille tai kotiin asti, jos sattuivat asumaan kätevästi naapurissa. Ja tällainen oli aivan normaalia muutaman kerran vuodessa kunnollisissa, koulutetuissakin perheissä, ei mitään lähiöiden holtitonta elämää, vaan normaalia.
Nykyäänhän tämä lapsentahtisuusvouhotus on muuttanut perheellisten illanviettokulttuuria. Sekin jo on monille mahdoton ajatus, että lapset viihtyisivät keskenään. Nykypäivän Väinö-Kanelit riekkuvat uteliaina ja huomionkipeinä aikuisten jaloissa, ja puhuvat vähän väliä vanhempien keskustelun päälle. Aikuisten puheenaiheet ovat vaihtuneet omien rakkaudem hedelmien esittelyyn ja ihailuun ja näiden ympärillä hössöttämiseen. Koska Väinö-Kaneli, 6 v., vielä perhepeteilee, ei tule kuuloonkaan, että hän ottaisi tirsat vieraassa paikassa ilman vanhempiaan, vaan kavereiden kanssa leikkimisen sijaan hän alkaa kahdeksalta illalla kiukutella väsymystään. Koska lapset eivät tykkää aikuisten musiikista, sitä ei kuunnella, vaan olkkariin laitetaan lapsille pyörimään piirrettyjä. Nämä eivät kuitenkaan malta keskittyä kyseiseen piirrettyyn, vaan haahuilevat ja roikkuvat levottomina vanhempiensa helmoissa. Vaikka toinen vanhempi olisi selvin päin ja kuski, ei toinenkaan saa ottaa yhtä viinilasillista enempää, koska se olisi lasun paikka. Kovaäänistä naurua tulee välttää, koska lapset pelkäävät, jos näkevät tavallisesti tuimat vanhempansa outoina (vaikka eivät olisi juoneet mitään). Vanhemmat eivät voi syödä kaikki yhdessä, koska jonkun leikki-ikäisiäkin lapsia pitää vielä jonkun aikuisen viihdyttää ja paimentaa koko ajan.
Minä väitän, että suurin syy pieneneviin syntyvyyslukuihin ei ole heikko taloustilanne, lisääntyneet mahdollisuudet tai lapsettomuuden negatiivisen stigman katoaminen, vaan nimenomaan se, että lapsiperhe-elämästä on tullut tuollaista kuvailtua joustamatonta paskaa. Nuo luettelemanikin varmaan vaikuttaa, mutta minä luulen tuon olevan suurin syy siihen, että ihmisiä ei enää kiinnosta. Eikä se auta, vaikka itse olisi tuon "ysäriesimerkin" koulukuntaa, koska perheseuraa tuollaiseen on vaikea löytää. Ja jos se onnistuu, mammakerhoissa juorutaan ja paheksutaan ja joku tekee lasun.
Lasten hankinnan suosio on vähentynyt samasta syystä kuin käpylehmillä leikkimisen: tarjolla on nykyisin niin paljon mielekkäämpiä vaihtoehtoja. Miksi käyttää satoja tuhansia euroja rahaa ja tuhansia tunteja omaa aikaa, kun samaan onnellisuuteen pääsee ilmankin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Olen juuri järjestämässä illanistujaisia, kutsuin n.15 henkeä, paikalle pääsee 4. Tai olen jo varautunut, ettei nekään pääse. Mulla on lapsia mutta mä haluan muutakin elämää. Kaverit näemmä ei. Niillä tosiaan autossa kuunnellaan jotain Muumi-lauluja ja viikonloppuisinkin laitetaan lapset kahdeksalta illalla nukkumaan ja sitten itse miehen kanssa kuiskailevat ja hiippailevat, ettei lapset herää. Mä vaan koen olevani niin kovin ulkopuolinen tästä kaikesta. Lapsettomia kavereita on pari, mutta heillä on niin sosiaaliset elämät, ettei tämmöiselle perheenäidille meinaa oikein aika riittää.
No ihan sama, kännit aion vetää, tulee joku kylään tai ei. Mä kaipaan nollausta.
Oletko tullut ajatelleeksi, että nämä kutsumasi ihmiset ehkä viettäisivät ihan mielellään aikaansa sinun kanssasi, mutta eivät tule illanistujaisiisi sen vuoksi, että illan emäntänä sulla ei ole kuin lyhyitä hetkiä kerrallaan aikaa heille? Koska sulla on ne 14 muutakin, jotka sun pitää huomioida? Ja kaiken lisäksi illan emäntäna aiot vielä vetää kännitkin?
No ei sinne ketään lasiin sylkijöitä ole kutsuttukaan 😁 ja kännit omassa tapauksessani ei tarkoita örveltämistä. Sä taisit nyt kuvitella jotkut hieman hienommat kinkerit, missä osa vieraista voi eksyä länsisiipeen ja emäntä kiertää tunnollisesti 10 min kerrallaan rupattelemassa niitä näitä. Ei kyllä tässä oli nyt ideana ihan rentoa rupattelua lasillisen ja suolapalojen ääressä ja sitten ehkä johonkin kaupungille menoa. Sellaista mitä joskus harrastettiin useamminkin, tosin nyt aavistuksen verran aikuisempaan tyyliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työviikon jälkeen tapaan mielelläni ystävän tai pari, rauhassa syöden ja ehkä jotain juoden. Isossa porukassa en jaksa viettää iltaa ja epäsosiaalisena uusin ihmisiin tutustuminen vie paljon energiaa. Tämän vuoksi jätän melkein aina varsinaiset "illanvietot" väliin.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta kaikkea ei voi saada. Itse olen jo parikymppisestä lähtien hengaillut sellaisten ihmisten seurassa, joille päällimmäisenä elämässä ei ole lapsi, koira, omakotitalo ja se, että hehkutetaan Facebookissa kuinka ihanaa on kutoa sukkaa samalla kun katsoo "Vain elämää" ja kuinka baarielämä on "niin nähty" vaikka sitä ollaan vietetty se pari vuotta nuorena jossain pahimmissa pintaliitopaikoissa. Olen nyt 35-vuotias ja minulla on laaja ystäväpiiri, mutta aniharvalla on lapsia. Käymme kaikki paljon teattereissa, keikoilla, järjestöjen tapaamisissa ja ug-bileissä. Jos minun tekee itseni mieli mennä, niin en yleensä tarvitse siihen ketään kaveria (vaikka olenkin aika epäsosiaalinen). Mutta siis pointtina se, että jos haluaa muutosta, niin täytyy sitten ihan oikeasti pyrkiäkin siihen muutokseen. Helpointa olisi varmaan aloittaa siitä, että lähtee vaan yksin menemään silloin kun siltä tuntuu.
Samanlainen elämäntapa täälläkin.
Muutin äskettäin ulkomailta takaisin Suomeen ja aluksi masennuin sosiaalisen elämän puutteessa. Kaipasin juuri noita ruoka-viini-juttelu-musiikki -iltoja hyvässä seurassa.
Sitten päätin vain aloittaa samam jutun täälläkin, kiinnosti ihmisiä tai ei. Nyt olen järjestänyt jo kahdet pienimuotoiset illanistujaiset kolmen kuukauden sisällä ja kaikilla on ollut niissä todella mukavaa. Sain jälkeenpäin kovasti kiitoksia tällaisen asian aloittamisesta. Toki vain puolet kutsutuista pääsi kummallakin kerralla paikalle, mutta ei haitannut! Nyt eräs toinen äiti järjestää sitten ensi kuussa meille pikkujoulut. :-)
Aloita vaan, vaikka pienelläkin porukalla.
Pari syytä:
- Tarvitsen paljon omaa rauhaa. Ennen perhettä sitä oli paljon, joten oli runsaasti aikaa palautua sosiaalisista illanvietoista. Nykyään perhe vie paljon tuota "sosiaalista energiaa", joten tapaan kavereita mieluummin lyhyitä aikoja kerrallaan (kahvilla, lounaalla) tai pienemmissä porukoissa esim. illallisella, drinksuilla. Joku viikonloppureissu isolla porukalla olis mulle aika extreme ponnistus, ja vaatisi aika pitkän palautumisen.
- Yökukkumiset ei enää huvita, koska lapsi herättää aamulla kuitenkin klo 7-8. Krapulat on tuskaa energisen lapsen kanssa. Vanhemmiten on alkanut arvostaa yleisestikin ottaen hyviä yöunia.
Vierailija kirjoitti:
Muutin äskettäin ulkomailta takaisin Suomeen ja aluksi masennuin sosiaalisen elämän puutteessa. Kaipasin juuri noita ruoka-viini-juttelu-musiikki -iltoja hyvässä seurassa.
Sitten päätin vain aloittaa samam jutun täälläkin, kiinnosti ihmisiä tai ei. Nyt olen järjestänyt jo kahdet pienimuotoiset illanistujaiset kolmen kuukauden sisällä ja kaikilla on ollut niissä todella mukavaa. Sain jälkeenpäin kovasti kiitoksia tällaisen asian aloittamisesta. Toki vain puolet kutsutuista pääsi kummallakin kerralla paikalle, mutta ei haitannut! Nyt eräs toinen äiti järjestää sitten ensi kuussa meille pikkujoulut. :-)
Aloita vaan, vaikka pienelläkin porukalla.
Jotenkin herttaista. Itse järjestän tuollaisia melkein joka viikko. Mutta ansaitset kyllä paljon kiitosta aloitekyvystäsi. Suurin osa ihmisistä ei saa aikaiseksi järjestää mitään.
Nykyään vaan kökötetään kotona porukalla vaikka lapset olisi isojakin. Jopa kesäisin. Ihmiset tuhlaavat elämäänsä.
Toisaalta kaikkea ei voi saada. Itse olen jo parikymppisestä lähtien hengaillut sellaisten ihmisten seurassa, joille päällimmäisenä elämässä ei ole lapsi, koira, omakotitalo ja se, että hehkutetaan Facebookissa kuinka ihanaa on kutoa sukkaa samalla kun katsoo "Vain elämää" ja kuinka baarielämä on "niin nähty" vaikka sitä ollaan vietetty se pari vuotta nuorena jossain pahimmissa pintaliitopaikoissa. Olen nyt 35-vuotias ja minulla on laaja ystäväpiiri, mutta aniharvalla on lapsia. Käymme kaikki paljon teattereissa, keikoilla, järjestöjen tapaamisissa ja ug-bileissä. Jos minun tekee itseni mieli mennä, niin en yleensä tarvitse siihen ketään kaveria (vaikka olenkin aika epäsosiaalinen). Mutta siis pointtina se, että jos haluaa muutosta, niin täytyy sitten ihan oikeasti pyrkiäkin siihen muutokseen. Helpointa olisi varmaan aloittaa siitä, että lähtee vaan yksin menemään silloin kun siltä tuntuu.