Suklaan/makeanhimoni loppui kun
Aloin syömään kalaöljykapseleita. Olen ällistynyt miten vähän on tehnyt mieli suklaata, vaikka ennen olisin voinut syödä vaikka joka päivä. Myös roskaruoan himo on loppunut, välillä jopa ällöttää ajatuskin, jos söisin jotain todella rasvaista. En keksi muuta selitystä kuin ne kalaöljykapselit, koska en ole muuttanut elintavoissani mitään muuta. Enkä ole siis minkään merkin mainostaja, kerron vain oman kokemukseni. Myös ihoni on paljon heleämpi ja tasaisemman värinen. Olen syönyt niitä vasta noin kaksi viikkoa ja uskon että ihoni ja hiukseni paranevat vielä lisää. Suosittelen kaikille testaamaan edes ellei ole mitään sydänsairautta, koska harvat kumminkaan syövät kalaa niin paljon ja usein kuin pitäisi.
Kommentit (27)
Omega 3-rasvahappojen puutos voi todellakin aiheuttaa roskaruuan ja makean himoa. Saman itsekin huomannut. Samalla taas puutos pahenee, kun noista taas ei sitä saa juuri ollenkaan. Tulee helposti kierre. Moni luulee roskaruokariippuvuuttaan tunnesyömiseksi vaikka oikeasti taustalla voi olla jokin ravintoainepuutos. Nämä kun ymmärrettäisiin niin siitä voisi olla iso hyöty myös lihavuuden syiden ymmärtämisessä.
Rasvan syönti poistaa makeanhimon, ei sen tarvitse olla kalaöljykapseleita. Toki keinorasvat ei poista sitä himoa.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin hamppuöljykapseleita. Vaan en tiedä onko olemassakaan.
T. kasvisruokailija
Miksi pitäis syödä kapselimuodossa? Osta pullollinen ja syö lusikallinen päivässä. Itse olen ottanut kalaöljynkin sillä tavalla kun on nielemisvaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Rasvan syönti poistaa makeanhimon, ei sen tarvitse olla kalaöljykapseleita. Toki keinorasvat ei poista sitä himoa.
Ei poista aina. Vaikka ruokavalio olisi rasva- ja proteiinipainotteinen, voi silti olla puutoksia tietyistä rasvahapoista.
Toimisikohan minullekin, taas ostin suklaata. Oikeastaan tällä hetkellö ajatus koko suklaasta äklöttää, kun söin juuri, mutta kohta se on taas menoa.
Joskus olen syönyt kalaöljykapseleita, ja minulle tuli niistä hirveitä kalanmakuisia röyhyjä. Millä tätä voisi estää?
Otan kalanmaksaöljyä päivittäin (n. elokuusta lähtien) eikä se ole vaikuttanut makenhimooni millään lailla. Valitettavasti!
Roskaruuan himo taas on vähentynyt huomattavasti, kun ollaan ruvettu syömään kunnon ruokaa. Meille tulee kotiin muutaman päivän ruoka-ainekset + reseptit, joista teen neljälle päivällisen. Kasvisten käyttö on lisääntynyt ja monipuolistunut hurjasti ja einesten vähentynyt. Mutta suklaata vaan tekee mieli edelleen ihan liikaa :(
Vinkiksi ensihätään makeanhimon sattuessa, väkevä pastilli suuhun tai vaikka parikin niin vähäx aikaa helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vinkiksi ensihätään makeanhimon sattuessa, väkevä pastilli suuhun tai vaikka parikin niin vähäx aikaa helpottaa.
Huomaa ettet ole koskaan kokenut varsinaista makeanhimoa, jos tuollainen auttaa. Ravintoainepuutoksista johtuva himo on pakottavan voimakasta, siihen ei mitkään vippaskonstit auta jos syytä ei korjata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rasvan syönti poistaa makeanhimon, ei sen tarvitse olla kalaöljykapseleita. Toki keinorasvat ei poista sitä himoa.
Ei poista aina. Vaikka ruokavalio olisi rasva- ja proteiinipainotteinen, voi silti olla puutoksia tietyistä rasvahapoista.
Ruokavalio ei pidäkään olla proteiinipainotteinen. Liika proteiini lisää nälkää ja makeanhimoa. Proteiinia vain tarpeen mikaan ja rasvaa tarpeeksi, niin makeanhimo häipyy. Voi puolukatkin syödä ilman sokeria.
Vierailija kirjoitti:
Toimisikohan minullekin, taas ostin suklaata. Oikeastaan tällä hetkellö ajatus koko suklaasta äklöttää, kun söin juuri, mutta kohta se on taas menoa.
Joskus olen syönyt kalaöljykapseleita, ja minulle tuli niistä hirveitä kalanmakuisia röyhyjä. Millä tätä voisi estää?
Koita vaihtaa merkkiä, koska kaikki kalaöljykapselit ei haise, kalanmaksaöljystä en tiedä, se on kai vähän eri tuotekkin
Minulla kalaöljykapselien syönti aiheutti ihon alle tulevia paukamia, siis sellaisia finnejä joita ei saa puristettua. Käytin Tolosen E-EPAa. Kun lopetin niiden syönnin, myös paukamat katosivat. Nykyään syön päivittäin kalaa, ei mitään paukamaongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin hamppuöljykapseleita. Vaan en tiedä onko olemassakaan.
T. kasvisruokailija
Vegaaneille on mikroleväkapseleita sekä erilaisia kasviskapseleita, joissa ei kyllä ole ihan kalaoöljyä vastaava koostumus.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin hamppuöljykapseleita. Vaan en tiedä onko olemassakaan.
T. kasvisruokailija
Hamppuöljyä pullosta?
Ei auta. Kalaöljyä ja muitakin lisäravinteita käytän jatkuvasti, mutta makeanhimo ja ahminta pysyy.
Ravintoterapeutilla käynti oli tragikoominen: itse reippaasti ylipainoinen täti näytti erilaisia ruisleipäpakkauksia, mistä voi katsoa kuitupitoisuuden. Siis kuitua pitää olla. Vaikka mikä tulis elämässä, niin kuitua, kuitua vaan..
Toinen, mikä vaikuttaa suklaanhimoon yms, on magnesium. Kannattaa googlailla niin voi löytyä itselle sopivat asiat. Jos saa ravinnosta paljon rasvoja muutenkin, niin eihän välttämättä rasva itselle enää toimii, jos jokin muu aiheuttaa himoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei auta. Kalaöljyä ja muitakin lisäravinteita käytän jatkuvasti, mutta makeanhimo ja ahminta pysyy.
Ravintoterapeutilla käynti oli tragikoominen: itse reippaasti ylipainoinen täti näytti erilaisia ruisleipäpakkauksia, mistä voi katsoa kuitupitoisuuden. Siis kuitua pitää olla. Vaikka mikä tulis elämässä, niin kuitua, kuitua vaan..
Viljoja markkinoidaan paljon riittävän kuidun ja ravintoarvon vuoksi. Kokonaan viljattomallakin ruokavaliolla voi saada riittävästi kuitua. Monipuolisesti kasviksia, marjoja, manteleita, siemeniä, pähkinöitä...
Niin kumpa tuosta suklaanhimosta pääsisi. Olisi varmaan vaan jätettävä ostamatta. Välillä pidän esim. kuukauden tms. taukoa suklaasta. Kannattaa suosia mahdollisimman tummaa suklaata.
Ravintorikas ruoka, riittävä vedenjuonti, liikunta ja uni ovat tärkeitä makeanhimon kanssa rauhan saamisessa.
💛
Haluaisin hamppuöljykapseleita. Vaan en tiedä onko olemassakaan.
T. kasvisruokailija