Kuinka hyvin tunnet esivanhempasi?
Kuinka monen sukupolven taakse tiedät esivanhempiedi nimet, asuinpaikan js ammatit?
Miten ne tiedot tai tietämättömyys omista juurista vaikuttaa sinuun?
Kommentit (12)
Tiedän isän sekä äidin puolelta 1700-l alkupuolelle asti, äidinisän sukua vielä siitäkin hieman kauemmaksi, 1600-l ihan lopusta asti.
Sukuhistoria on mielestäni ollut aina mielenkiintoista, esim se miten esivanhemmat perheineen on selvinnyt esim suurista nälkävuosista.
Molempien isoisien ja toisen isoäidin suvuista tiedän 1600-luvulle saakka, olen itse tutkinut.
Toki osa haaroista pimeän peitossa, mutta pääosin isä- ja äitilinjat tiedossa.
Rikastutan näillä tiedoilla elämääni, tyydytän uteliaisuuttani, tunnen olevani konkreettisesti osa sukupolvien ketjua ja huomaan tiettyjen, hieman poikkeavien persoona- ja perhekulttuuripiirteiden kulkeneen suvussa jo ainakin satoja vuosia.
Sukuhistoriaa tutkimalla saa myös selville esi-isien syntejä ja voi näin ohjata halutessaan ns. vanhaa rahaa heidän jälkeläisille, joiden selkänahasta se on alunperin revitty.
Isän isän äidin puolelta olen pyhästä hengestä siinnyt sukupolvien ajalta, vuodesta 1730- 1900 aviottomia isättömiä tyttöjä, vasta tuo isoisoäiti "pääsi" naimisiin.
Äidin äidin puoleltakin loppuu yksi sukuhaara samoin.
Jotenkin hassua miten tuollaisista sukujuurista isovanhempieni sukupolvet olivat hyvinkin siveellisiä ja tarkkoja miten tulee elää.
Sukuja on tutkittu vasta 1900-luvun alussa syntyneiden isovanhempieni kuolemien jälkeen. Kaikki suvut ovat olleet maalaisia. Osa tilallisia, osa maatyöläisiä.
Isän puolen suvun tiedän ainakin kolmen sukupolven päähän. Äidin puolelta 1600-luvulle saakka, koska sukututkimusta on tehty ahkerasti. Suvussa on myös paljon maanomistajia, kirkonmiehiä ym. ihmisiä, joiden elämästä on dokumentoitu muutakin, kuin nimi ja syntymäaika.
Sukututkimus on kiinnostavaa, mutta en ole ehtinyt perehtyä siihen niin paljon, kuin haluaisin. Ehkä sitten joskus eläkkeellä on aikaa.
Käyköhän joskus niin, että tulee erikseen virallinen sukupuu ja biologinen sukupuu.
Isälinjat ovat aina vähän epäluotettavia, kun nykyäänkin aborttien aikakaudella noin joka viideskymmenes mies kasvattaa lasta, jota luulee omakseen, mutta se ei oikeasti sitä biologisesti olekaan.
Sukututkimuksessa kannattaisi keskittyä siis äitilinjoihin. Tässä on vaan se heikkous, että naiset ovat olleet toisarvoisia miehiin nähden, jolloin heistä ei ole niin paljon kirjauksia ja sukunimetkin menee menee menee miehen mukaan.
8 jatkaa, että tuo biologinen sukupuu olisi helppo tehdä, jos kaikista alettaisiin tallentaa dna-näyte ja se ajettaisiin tietokonejärjestelmän ja se olisi sukututkijoiden käytössä.
Sukuhistoria on mielenkiintoista. Tiedän sukuni historiasta aika pitkälle. Isovanhempani ovat kertoneet ja on meillä pari sukukirjaakin, kun joku on tehnyt sukututkimusta. Olisi mielenkiintoista selvittää itse lisääkin. Minulle on tärkeää tietää juuristani ja on mielenkiintoista tietää jotain esivanhemmistani.
Isovanhempieni vanhemmista muistan kolme, joten toki tiedänkin heistä paljon. Tätä vanhemmista sukupolvista tiedän lähinnä hajatietoja isovanhempien kertomuksista, vaikka meilläkin sukututkimusta on tehty paljonkin.
En tiedä edes omista biologisista vanhemmistani kuin nimet. Eikä kiinnosta.
En tiedä paljoakaan. Sattumalta noista netin sukupuu-palveluista satuin löytämään nimiä, ja niiden perusteella löysin jotain juttuja sanomalehtien digiarkistosta (digi.kansalliskirjasto.fi)
Isoisovanhemmistani tiedän paljon, elämäntarinat, ammatit jne. Yhteen ehdin tutustua henkilökohtaisestikin; olin 11-vuotias, kun hän kuoli.
Jotakin tiedän kaikkien heidän vanhemmistaankin.
Kolmesta sukuhaarasta on tehty sukututkimusta, jonka ansiosta tiedän asioita suvustani yli 10 sukupolven takaa 1600-luvulta alkaen.