Mies 29v + 3v miettii; iloisuuden pelko
Minulle on jostain jäänyt päähän sellainen tunne, että esim.kadulla hymyileminen ja tietynlainen rentoutuminen ja hetkessä eläminen elämän hyvistä asioista nauttien tuntuu väärältä. Uskon että se johtuu kiusaamisen aiheuttamista traumoista. Teini-ikänä minulla ei ollut kuin pari kiusaajaa kaverina ja valtasuhteet niissä olivat alistavia. Muistan kun esim.kerran sanoin tykkääväni juoksemisesta ja kaverini alkoi kritisoida sitä typeränä, koska minulla oli kuulemma astma ja hengenahdistusta. Kaverini ei myöskään kestänyt sitä jos pärjäsin jossain pelissä paremmin tai aloitin jonkun uuden harrastuksen, vaikka siinä iässä ne yritykset eivät kestäneet.
Ehkä sitä iloa uskaltaa oman asunnon yksityisyydessä paremmin näyttää, mutta julkisesti ei ihan samalla tavalla ja vielä minun ikäisenäkin huonoitsetuntoiset ihmiset voivat suhtautua vihamielisesti hymyilyyn ja sen semmoiseen ja kiusaaminen ei ole loppunut aikuisuuteen ja raamikkaampaan kroppaankaan, vaan edelleenkin joillekin on tärkeää päästä kiusaamaan esim.yöelämässä.
Minulle tuli myös mieleen laajemmin yleistettävissä oleva iloisuuden pelko mitä tulee sukupuolten väliseen kanssakäymiseen, jossa miehen iloisuus on tabu, koska miehen kohtalo on useimmiten saada torjuva vastaanotto naiselta. Tästä varmaan kehittyy yleinen iloisuuden pelko useimpien miesten ja naisten vähiten miehiä kiinnostavan viidenneksen (tämä luku on kyllä omasta päästä keksitty) keskuudessa, missä hymy ja puhe tulkitaan flirtiksi ja flirtti ei-toivotuksi asiaksi; kyse ei ole suoranaisesti siitä, että miehen tai kovaonnisen naisen seksuaalisuus olisi huonompaa kuin muiden, vaan siitä että samanlaiset tarpeet omaavista ihmisistä kaikki eivät ole yhtä suosittuja. Miesten kohdalla tuohon vielä yhdistyy se kulttuurillinen opetus, jonka mukaan miehen pitäisi aina piilottaa oma sukupuolisuutensa ja tuoda se vasta vaivihkaa takaoven kautta sisään tai kuorrutettuna jollain lisäarvoa tuovalla sokerilla tai mitä vertausta haluaakin käyttää ja tämä ajatus tietysti joko korostuu tai vaimenee palautteen perusteella.
Kommentit (4)
Osalla ihmisistä ilo on ikään kuin purkissa tai rasiassa ja tarvitsee toisen apua avatakseen sen. Pohjat on kunnossa ja rakennettu, mutta valmis mentorikin kaipaa omaa mentoriaan.
Yksinäisen mutta toiminnallisen ihmisen on myös tunnistettava väsymyksen eri lajit ja syyt, koska hänellä ei ole validoivia tarkkailijoita antamassa perspektiiviä syihin.
Yksinäinen voi olla väsynyt, koska teki juuri kolmen aasialaisen kielen läksyt ja ylläpiti mies/naismallin kroppaa treenaamalla tai siksi, että tarttui näköalattomuudessaan pulloon ja herkkuihin ja unirytmikin on sekaisin. Kun yksinäisyys jatkuu pitkään ja ihminen käy läpi erilaisia olemusvaiheita ilman mielekästä palautetta, eron tekeminen voi vaikeutua, koska väsymys tai uupumus voi tuntua samalta, mutta psykologisestikin kyse on aika erilaisista asioista, joihin pitäisi suhtautua eri tavalla. On hyvää väsymystä, joka liittyy henkilökohtaisesti merkittävien haaveiden toteuttamiseen ja on väsymystä, joka liittyy esim.sielua syövään työhön, joka on valittu näköalattomuuden takia.
Toki paradoksaalista tässä on sekin, että näidenkin asioiden artikulointi on tavallaan negatiivista, mutta ehkä se on kuitenkin päämääräistä negatiivisuutta, joka pitkässä juoksussa auttaa paremmille urille.
Tämä vuosi on kohta loppumassa ja ketjun aloituksesta kaksi vuotta aikaa. Tunnen, että samat teemat ovat edelleen ajankohtaisia ja tunnen kehittyneeni vielä selvästi lisää näinä kahtena vuonna.
Iloisuuden pelko on vähentynyt ja oman energian peittely myös. Heikkoutenani on vielä se, että en aina osaa kalibroida energiankäyttökohteita oikein eli saatan esim.ajatella, että joku työkseen ihmissuhdetyötä tekevä osaisi esim.vastata tervehdykseen keski-iän kynnyksellä, mutta näin ei valitettavasti ole. Samanaikaisesti tämä on saanut minut ymmärtämään miten raskas ihminen olen ehkä joskus saattanut itse nuorempana olla joissakin tilanteissa ja olen kiitollinen niille ihmisille, jotka eivät ole ainakaan näyttäneet turhautuneisuuttaan noissa tilanteissa, vaan olleet suvaitsevaisia. Tämä on vaikuttanut minuun aika syvästi ammatillisen suuntautumisen yms. muodossa.
Iloisuuden pelko liittyy myös muuhun maskuliinisuuteen ja olemukseen; miehet, jotka eivät kehitä itseään henkisesti tai fyysisesti, tuntevat kateutta ja nuivuutta miestä kohtaan, joka ei suostu seinäruusuksi, vaikka miehellä olisikin silmälasit ja käytöstavat kunnossa. Rohkeus voidaan tulkita uhmakkuudeksi, vaikka uhmakkuus on seurausta loukkaantuneesta egosta ja rohkeus voidaan hyvin yhdistää ystävällisyyteen ja osallistavaan käytökseen.
Mies, joka tietää mitä haluaa, koetaan uhkana ja muistutuksena omasta velttoudesta. Luultavasti tätä pahentaa huomattavasti se jos miehellä ei ole laajoja sosiaalisia ympyröitä tuomassa sosiaalista validaatiota ja 'turvatarkastusta' tälle ihmiselle ja olemassa taustajoukkona, koska yksinäistä sutta voidaan helposti kiusata ja tämä korostuu ympäristöissä, joihin liittyy alkoholia tai epäselvät yksityisyyden rajat. Toki samanaikaisesti myös jatkuvasti yksin aikaa viettävä ihminen vaatii paljon enemmän tsemppaamista, jotta jaksaisi säilyttää positiivisen asenteen eikä lähtisi 'minä vastaan maailma' näkökannalle. Iloisuuden pelko voi siis ehkä olla myös pettymisen pelkoa.
Uskon että naisillakin tämä ongelma on osittain sama, mutta ei ihan samanlainen, koska naisen rooli on enemmän olla vastaanottava ja imeä positiivista energiaa sisään kuin levittää sitä ympärille. Toiminnan nainen ei ole ihmisille yhtä uhkaava näky kuin toiminnan mies. Nainen voi ehkä luonnollisemmin tasapainotella alistuvan ja voimakkaan roolin välillä ilman sisäistä ristiriitaa ja arvon menetystä.