Olen pedofiilin uhri ja sain kostoni.
Minua käytettiin hyväksi seksuaalisesti 70-luvulla. Hyväksikäyttö jatkui jollain tavalla jopa 80-luvulla Tosin eri henkilöiden toimista. En osannut kertoa siitä kenellekään, häpesin.
Sain selville tämän pahimman tekijän p-numeron ja soitin hänelle.
Hän ei tuntunut olevan mitenkään pahoillaan, kertoi rakastavansa minua (Olen 50, hän jotain 78 nyt)
Soitin usemmankin kerran ja kerroin että olen joutunut mielisairaalaan ja olen nyt sairaseläkkeellä hänen iljettävien tekojensa tähden.
Kerroin kostavani hänelle ja pilaavani hänen elämänsä. Hän naureskeli ja kertoi iljettävään sävyyn, että minä 12-vuotias olisin ollut halukas.
Kostin hänelle kertomalla kirjeen hänen lapsilleen mitä iskä oli tehnyt. Rikosoikeudellisesti tämä rikos oli jo vanhentunut, joten poliiseista ei ollut enää apua.
Kommentit (39)
Minä uskon että lapset on itsekin jo huomanneet ettei isukki ole ihan normaali, on voinut käyttää omiaankin lapsia tai näiden kavereita hyväksi tai ainakin sen tyyppisesti käyttäytyy, joten hyvinkin voivat uskoa ap kirjeen ilman epäilyjä. Tuollaiset miehet ei näe toimissaan mitään väärää joten on ihan ok puristella lasten kavereita tai vihjailla kaksimielisyyksiä.
Paska provo -5/5. Jos olisit oikeasti pedarin uhri, et kirjoittelisi siitä tänne.
Älypuhelimeen on hyvin helppo ladata äänitysappsi, niitä on monia ilmaisia. Tiedoksi vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai äänitit käymänne puhelun? Helpompi uskoa.
äänitimme millä. ei ollut mitään koneita
Eli mitään todisteita ei ole. Vain vanhan eukon sana vanhan ukon sanaa vastaan. Höyrypäitä molemmat. Toivottavasti lapset olivat hieman järkevämpiä ja jättivät jutut omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Paska provo -5/5. Jos olisit oikeasti pedarin uhri, et kirjoittelisi siitä tänne.
Miksei kirjoittelisi? Minäkin olen ja olen kirjoitellut täällä jo kohta varmaan kymmenen vuotta, myös siitä aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Paska provo -5/5. Jos olisit oikeasti pedarin uhri, et kirjoittelisi siitä tänne.
Maalima on paska ja joka paska provo. Kunpa olisi nin, Minä toivon samaa.
Nyt pilaan sanomalla palstan että minulla on seksuaalinenhyväksi-käytön kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paska provo -5/5. Jos olisit oikeasti pedarin uhri, et kirjoittelisi siitä tänne.
Miksei kirjoittelisi? Minäkin olen ja olen kirjoitellut täällä jo kohta varmaan kymmenen vuotta, myös siitä aiheesta.
No sanotaanko näin, että jos minä olisin pedofilian uhri, niin tämä vitun paskapalsta olisi vihoviimeinen paikka missä siitä kertoisin.
Et voi tietää onko näin. Pedofilian uhri on muita todennäköisemmin esim sairaslomalla tai työtön, jolloin aika monella ei ole muuta juttuseuraa kuin netti. Lisäksi pedofilia on sellainen kokemus, joka muuttaa monella elämänkatsomusta melko mustaksi. Silloin vauvafoorumi on juuri oikea paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No helpottiko? Pääsit pois mielisairaalaata ja palasit työelämään?
Tyyppi vittuilee pedofiilin uhrille... Sanon nyt suoraan sen mitä kaikki ajattelee: tuhoa itsesi, ole hyvä.
Olipas siinä kapea tulkinta. No voi kai sen noinkin ottaa jos haluaa.
Itse kuitenkin vastustan pahan levittämistä. En usko, että kosto, varsinkaan sellainen kosto, johon sekoitetaan täysin viattomia ihmisiä, voisi olla koskaan eheyttävää toimintaa. Kuten tästäkin tapauksesta nähdään, ei siitä saada aikaan muuta kuin hetken hurma. Ne pahat kokemukset eivät poistu mihinkään. Ainoastaan sotkettiin täysin viattomien ihmisten elämää.
Paljon parempaan tulokseen päästäisiin muin keinoin, kohti mielenrauhaa, tasapainoa ja itsensä hyväksymistä.
Tämä on totuus, mutta eihän sitä katkeruudessaan ymmärrä. Katkeruus pitäisi enisn hoitaa pois kalvamasta _omaa_ itseä. Ap,ei tästä nyt parane yhtään. Veikkaan vain taantumista tilanteesta, kun koston makeus on kulunut loppuun.
On sääli, että vielä tuossa iässä katkeruus hallitsee elämää.
T: Erittäin pahaa kokenut, ja itseni (ammattiavulla) korjannut saman ikäinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
No helpottiko? Pääsit pois mielisairaalaata ja palasit työelämään?
No mutta terve, "mies 29"! Mites on päivä mennyt? Ootko saanut jo toisen nimen siihen addressiisi jonka tarkoitus on tehdä pedarien elämästä mahdollisimman helppoa?
Vierailija kirjoitti:
Älypuhelimeen on hyvin helppo ladata äänitysappsi, niitä on monia ilmaisia. Tiedoksi vain.
Tämä on totta. Eräs viranomaistaho alkoi kerran sählätä eikä myöntänyt virhettään. Päätin että alan nauhoittaa aiheeseen liittyvät puhelut. Ainakin androidille löytyi saman tien useita hyviä ja ilmaisia sovelluksia.
ps viranomaisongelma selvisi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai äänitit käymänne puhelun? Helpompi uskoa.
äänitimme millä. ei ollut mitään koneita
Eli mitään todisteita ei ole. Vain vanhan eukon sana vanhan ukon sanaa vastaan. Höyrypäitä molemmat. Toivottavasti lapset olivat hieman järkevämpiä ja jättivät jutut omaan arvoonsa.
Tässä asiassa lapset varmaan jättävät asian omaan arvoonsa, elleivät ole jo ennestään epäilleet jotain. Ja monesti näissä on vaikea uskoa epäilyjä siksi vahvistus tulee tarpeeseen. Jos ei epäile eikä usko, niin löytää selitykset kaikkiin esim. mielisairaalahistorian. Eli tilanne winwin.
Vierailija kirjoitti:
Paska provo -5/5. Jos olisit oikeasti pedarin uhri, et kirjoittelisi siitä tänne.
Ahaa.
En ole tiennytkään tuollaisesta säännöstä.
Tulikin sieltä mieleeni toinen tosi asia: Jos olisit oikeasti postinkantaja/ vaaleatukkainen/ keskisuomalainen/ oikeakätinen...jne jne.. et kirjoittelisi siitä tänne.
0/5 kirjoitti:
Varmaan niitä lapsia kiinnostaa hirveästi jonkun tuntemattoman höyrypääeukon jutut. Ja vielä vähemmän kirjeen välityksellä, kun nyt eletään kuitenkin someaikaa. Keksi nyt herran jestas parempi provo.
Etkö ole ikinä laittanut kirjeitä tai kortteja nykyään. Jos olisin lapsi minua kiinnostaisi hirveästi vaikkapa tuntemattoman höyrypään kirje, joka kirjoittaisi vanhemman olevan pedofiili.
Vierailija kirjoitti:
Kai äänitit käymänne puhelun? Helpompi uskoa.
Ai tällä Gigantin 25 euron Nokialla? Herää, kultaseni.
Vierailija kirjoitti:
Kai äänitit käymänne puhelun? Helpompi uskoa.
Tarkoitat kai puhelut? Kännykässä ja lankapuhelimessa ei ollut sellaisia toimintoja.
Todennäkösesti AP:n mielisairaalataustoilla löytynyt selitys kirjeeseen tuon miehen ja lasten kesken.
Itselläni on kokemusta mielisairaalapotilaista ja varsinkin skitsofreniapotilaista. Ihmettelen usein, miten huonossa kunnossa heidät kotiutetaan.
Taustat "syyllisiin" voivat olla mitä ihmeellisempiä, että jopa lakimies luovuttaa kuullessaan asianomaisen tarinat.
Vierailija kirjoitti:
0/5 kirjoitti:
Varmaan niitä lapsia kiinnostaa hirveästi jonkun tuntemattoman höyrypääeukon jutut. Ja vielä vähemmän kirjeen välityksellä, kun nyt eletään kuitenkin someaikaa. Keksi nyt herran jestas parempi provo.
Miksi alapeukut? Miettikää mitä itse tuumaisitte, jos saisitte joltain tuntemattomalta kahelilta epämääräisen oloisen kirjeen, jossa väitettäisiin isänne nussineen lapsia kymmeniä vuosia sitten ilman mitään todisteita. Eiköhän monella lentäisi se suoraan roskikseen.
Oliko sulla todistajia vieressä kun sua käytettiin hyväksi? Ai ei ollut. No sitten mitään ei tapahtunut.
Eikä niille muillekaan lapsille. Ainahan on todistajat katsomassa ja älypuhelimet (seitkyt-luvulla) nauhoittamassa tilanteen.
Teit aivan oikein! - tosin kauan odotit kostoasi. Mikään, ei mikään voi olla niin väärää kuin lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset.