Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita aikuisia, jotka muuttuvat omien vanhempiensa seurassa "lapseksi jälleen"?
30.09.2017 |
Olen huomannut itsestäni, että kun lapsuudenperhe on koolla, niin muutun selvästi lapsellisemmaksi käytökseltäni. Olen perheen nuorin lapsi ja jotenkin sitten otan aina tämän "pienen kuopuksen roolin" käyttöön. Olen vähän hämmentynyt itsestäni, sillä muuten koen käyttäytyväni aikuismaisesti. Lapsia minulla ei ole, joten en tiedä, vaikuttaisisko lapset tähän asiaan. Muita?
Kommentit (19)
Jossain määrin. En heittäydy lapseksi mutta selkeästi tietynlainen ajatuskuvio tulee takaisin. Tai näin oli ennen kuin sain oman lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo minä. Asun lapsuudenkodissani ja taannun täällä 10-vuotiaaksi.
Psykologian luennolla oli tuosta puhetta ja kyseessä on ihan normaali ilmiö.
Sama täällä. Olen perheen vanhin lapsi, mutta välillä sitä huomaa että kun on perhe kasassa alkaa ajatustenjuoksu muistuttaa hieman 20 vuoden takaista. Ja kaikki lapset putoavat jotenkin siihen senaikaiseen muottiinsa missä oltiin kun kaikki asui vielä kotona. Jälkeenpäin kun sen tajuaa on jokseenkin typerä olo. Oma lapsikin on (ielä vauvaikäinen tosin) mutta eipä se ole tätä paljoa muuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, taannun aina vanhempien luona lähes teini-ikään. Jotenkin sitä vanhempien keskinäistä sanailua ei vain jaksa kuunnella aikuismaisen neutraalisti, vaan vanhat ärsytykset nousevat pintaan.
Siis ihanaa oikeesti saada vastaavia kokemuksia! Itse muutin kotoa jo 16-vuotiaana ja tuntuu, että palaan siihen 16-vuotiaan teinin rooliin. Vanhemmat ärsyttää ja nolottaa ja valitan kaikesta. Kun tätä tietoisesti ajattelee, niin hävettää kovasti! Ei aikuisen ihmisen kuuluisi käyttäytyä kuin murrosikäisen teinin, mutta jotenkin vaistomaisesti taannun...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Ylenen tuplaäidiksi eli kyselen äitinin vointia, lääkitystä jne. Siivoan ja teen ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Olen ainoa lapsi ja aina pärjännyt mahdollisimman omillani. Taloudellisesti ja henkisesti en ole riippuvainen köyhistä vanhemmistani. Menen käymään kotonani omana itsenäni ja he ovat vanhuksia, eivät enää käytännössä vanhempiani.
En nyt aivan lapseksi, mutta kuten eräs hyvä ystäväni lapsen rooliin. joka toki saa hyvin paljon kokea samatapaista kohtelua vanhemmiltaan kuin 30 vuotta aiemmin. (Olen hieman päälle 40 vuotias). - Joskus olen hivenen kateellinen sisaruksilleni, jotka kai vaikuttavat minua aikuisemmilta kun heillä on niin omat asunnot, autot kuin kumppanit ja osalla jo lapsia... Minulla ei mitään noista. - Asun sentään omillani (vuokralla) ja laskuni maksan itse ja ansiotyönikin teen itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, taannun varmaan. Omakin lapsi on jo kaksivuotias, mutta helposti lipsahtaa siihen, varsinkin kun äiti on aika kerkeä neuvomaan ja varmistelemaan, että kaikki osaa toimia oikein. Siinä sitten löytää itsensä kattamasta ruokapöytää äidin loihtimalle aterialle ja ripottelemasta sokeria korvapuustien päälle ynnä muista avustavista hommista.
Taannun todellakin ihan lapsen tasolle äitini seurassa 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika yleistä ja normaalia taantua vanhempien seurassa lapsen rooliin. Joillakuilla tämä näkyy enemmän (ja ikävämmin), toisilla vähemmän.
Lienette iältänne jotain 20v? Te taantujat siis. Kunhan ikää tulee niin roolinne tokimuuttuu vanhempien vanhetessa.
Vierailija kirjoitti:
Lienette iältänne jotain 20v? Te taantujat siis. Kunhan ikää tulee niin roolinne tokimuuttuu vanhempien vanhetessa.
En ole 20-vuotias, mutta kuitenkin sen verran nuori, ettei vanhempani ole vielä vanhuksia. Varmaan viimeistään silloin roolit muuttuu ja minusta tulee se, joka huolehtii.
Ap
Kyllä, ja se on surullista kun vanhempia ei enää ole. Muuttuu itse siksi vanhemmaksi, ainakin itse muutuin ihan omaksi äidikseni kun äitiäni ei enää ole.
Joo minun mies.