Raudan puute?
Mulla on nyt jonkin ajan sisällä olemaan jaksamattomuutta ja normaali koiran kanssa käveleminen on välillä tuntunut todella raskaalle. Vähän normaalia pidempi kävely alkaa hengästyttämään pahasti ja loppupuolella alkaa pyörryttämään.
Menkat alkoivat eilen, ja ovat olleet todella niukat (käytän e-pillereitä, mutta aiemmin ovat olleet suhteellisen normaalit). Lisäksi uloste on parin päivän aikana ollut todella vaaleaa.
Syön koulussa yleensä kasvisruokaa, kotona about joka toinen päivä samaa ruokaa kuin muukin perhe (usein eineksiä tai kana- tai kalaruokaa) ja pari kertaa viikossa pussillisen cashewpähkinöitä.
Poikaystävä ehdotti että voisi olla kyse raudan puutteesta. Olen aina ollut suhteellisen terve, ainakin fyysisesti. Mielenterveysongelmia on kyllä.