Valehtelin tyttöystävälle seurustelleeni aiemmin
En siis ole. Häpesin asiaa niin paljon, että joskus suhteemme alkuaikoina sepitin hänelle hätäpäissäni jonkun tarinan muutaman kuukauden aikaisemmasta seurustelukokemuksesta. Ikää jo 28 vuotta ja tämä suhde on kestänyt noin vuoden.
Aina joskus hän kyselee tästä lisää, kysyy kuka tuo tyttö oli yms... Miten kannattaisi kertoa totuus?
Ja niin, vaikka en ole aikaisemmin seurustellut, olen silti tullut aina hyvin naisten kanssa juttuun ja kiinnostuneita on ollut, mutta olen ollut jotenkin liian ujo alkamaan suhteeseen ja viemään hommaa kevyttä flirttailua tai ystävyyttä pidemmälle.
Kommentit (30)
Toki pidin valheen mahdollisimman pienenä: sanoin vain, että seurusteltiin pari kuukautta, en ikinä vienyt tapaamaan vanhempiani jne... En ruvennut sepittämään yhtään mitään enempää.
Ja olen moneen kertaan kyllä sanonut, että olen todella kokematon varsinaisessa seurustelussa. Mutta tätä tyttö ei kyllä meinaisi millään uskoa... :D
-ap
Kyllä minunkin avopuolisoni, ex sellainen, väitti harrastaneensa jopa yhdenyönsuhteita. Oli sängyssä niin huono että lähinnä nauroin mielessäni epäuskoisena. Muutaman kuukauden tapailu on niin tulkintakysymys että ihme että tyttöystävä viitsii tuollaisesta kysyä. Ei minua huvittaisi existäni puhua. Eikä miehetkään ole suostuneet kertomaan existään mitään, mitä väliä enää. Tietysti jos aloittaja on huono sängyssä nainen ihmettelee onko edellistä naista muka ollut. Minun exäni on muuten paperilla tosi kiinnostava, koulutettu ja asunut avoliitossa vuosia. Ainoa että lähes impotentti, täysin haluton ja kun vielä antoi vaivalloisesti kerran viikossa lähti vessaan pesulle heti kun oli tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro totuus.
Ensimmäinen poikaystäväni valehteli, että hänellä oli ollut useita seksikumppaneita ennen minua. Tosiasiallisesti olin hänelle ensimmäinen. Sepitti näistä muista paljon juttuja, mutta tarinoista alkoi löytyä aukkoja. Lopulta eräänä iltana tunnusti valehdelleensa. Hämmennykseni ja epäuskoni kruunasi se, kun hän kehuskeli valehtelutaidoillaan, "pitää olla tosi hyvä muisti, että voi valehdella sujuvasti".
Oh dear, niitä aikoja...
Kumpaakohan kannattaa uskoa: anonyymien naisten korulauseita vai miesten lukuisia kertomuksia totuuden aiheuttamista komplikaatioista? Helppo neuvo: älä ikinä kerro totuutta naiselle.
Siis anonyymin naisen vai anonyymien miesten? Kas siinäpä on kyllä vaikea valinta.

Uuh, lähtikö päivä mukavasti saivartelulla käyntiin?
Naiset sanovat, että tee x, koska niin he tekisivät. Mies tekee ja tuloksena on aina y. Y on tässä yhtälössä negatiivinen lopputulos. Miksi siis tehdä asiaa x?

Miksi sinä mieluummin oletat, että naiset valehtelevat kuin että miehet tekisivät niin? Molempien kokemukset voivat olla yhtä hyvin totta tai hpöpötystä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi naisen pitäisi tuollaisesta asiasta edes kysyä? Mitä se sille kuuluu ja mitä se sillä tiedolla haluaa saavuttaa, ellei jotain turhaa draamaa ja riitaa?
Jos se on mustasukkainen. Tosin silloin ei totuutenkertominen välttämättä auta, jos tyyppi päättelee että nyt se vaan haluaa piilottaa menneisyytensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu eiköhän tyttis oo jo tajunnut ettei sulla ketään oo ollu. Kyllä kokematon mies huomataan.
Joopa joo. Itse panin naiselle tämän ensimmäisen yhdyntäorgasmin ensimmäisellä seksikerrallani.
Jep, minua taas ei eka kerta edes jännittänyt, nainen vaan ohjasi munan sinne minne pitikin ja sitten hommiin. Varsinkin jos eka kerta tapahtuu kännissä aamuyöstä niin pienen haparoinnin voi laittaa senkin piikkiin :D
Älä kysy vinkkejä kalastukseen kaloilta, vaan kalastajalta.