Isovanhemmat suosivat erityisesti vanhempaa serkkua. Onko muita kohtalotovereita, joita mummi ja pappa eivät huomioineet?
Ikäeroa vanhempaan serkkuun on 21-vuotta. Muut serkut on siitä muutaman vuoden nuorempia. Minä synnyin serkkusarjan viimeisenä, jolloin isovanhemmatkin alkoivat jo sairastella ja olla vanhoja. Asiaa ei yhtään auttanut isän varhainen kuolema, jonka vuoksi varmaankin välit sukulaisiin jäivät laimeiksi.
Tokihan on selvä, että vanhemmat serkut saivat kokea kaikenlaista isovanhempien kanssa ja erityisesti tämä vanhin, joka oli mummille ja papalle kaikki kaikessa. Matkoja ja kaikenlaisia elämyksiä.
Tuntuu vaan niin epäreilulta nyt jälkeenpäin, etten saanut olla heidän luonaan yökylässä, eikä vieneet minua minnekään, kuten taas muita. Enkä juuri muutenkaan heille mitään ole merkinnyt.
Toki isovanhemmillakin on oikeus valita lapsenlapsensa, joiden kanssa haluaa olla tekemisissä ja jos joku ei kiinnosta, ei ole pienintäkään velvollisuutta häneen yhteyttä pitää.
Tämä tuli nyt vaan mieleen, kun pappa juuri kuoli ja hautajaiset tulossa. Mummi myös tosi huonona ja menee varmaan pian perässä.
Harkitsen vakavissani, menenkö hautajaisiin ollenkaan.
Kommentit (26)
Itse vanhin viidestä serkusta. Olin aine kultapoika. Syynä osaksi se että isäni on täysi luuseri,sain sympatiaa. Hävetti aina kun sain eniten huomiota. No sitten vanhemmiten kostautui kun molemmilta mummoilta sain kuulla surullisia tarinoita ja vuodatusta.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmilla oli kirjahyllyssään kaikkien lastenlapsiensa valokuvat, paitsi minun.
Raakaa. Eivät tainneet tajuta syrjimisen vaikutusta.
Nuorin serkkuni on minua 23 vuotta nuorempi. Mummoa kiinnostaisi kovasti olla osa lapsenlapsen elämää, mutta koska setäni on laittanut välit poikki molempiin vanhempiinsa niin lapsilta jää toisen puolen isovanhemmat kokonaan tuntematta. Setäni on riidoissa puolen suvun kanssa, että varmaan vanhemmiten tulee lapset ihmettelemään, kun ei isän puolen sukua kiinnostanut olla heidän kanssaan tekemisissä.
Sillä on kauhean suuri merkitys, ovatko isovanhemmat kuusi- vai kahdeksankymppisiä, joten 20 vuotta vanhempi serkku on aina täysin eri asemassa. Myös asuinpaikka vaikuttaa. Meilläkin Itä-Suomen serkut ja tädit saivat aina enemmän ja ehtivät viedä parhaat päältä, kun perintöjä jaettiin, mutta ei siitä kai kukaan niin pahoillaan ollut, koska toisen puolen isovanhemmat olivat meille niin läheisiä.
Mitä pahaa on suosikissa? Onhan hän tehnyt jotain oikein. Marsmars peilin eteen valittajat.