Järjen käyttö sallittu kouluruuassa
Kokemus opettajana 25 vuotta eri kouluissa.
Tehkää kouluruokaa jota voi syödä.
Lapset lähtevät kouluun aamulla usein ilman aamupalaa.
Kouluruoka on esim. klo 11, siihen asti eivät ole syöneet/juoneet mitään.
Jos kouluruoka on "kuraa" lapsi on ilman ravintoa koko päivän.
Antakaa heidän edes syödä näkkäriä ja juoda maitoa.
Lapset rakastavat riisiä ja spagettia-mutta kun ne on kouluruuassa kokojyvätuotteita-ruskeita vettyneitä,
jäävät ottamatta. Kuoriperunat ja kastike päälle-ei kauniilta näytä eikä hyvältä maistu. Kun jonotat ruokaa, otat siis ne perunat ja kastikkeen samalla kertaa. Antakaa siis lapsille kuorittuja perunoita!
Lihapullat ovat sitä halvinta einestä.
Kuunnelkaa lapsia ja jättäkää ihmekokeiluruuat pois. Ei me aikuisetkaan aina jakseta kokeilla kaikkia sotkuja, suomalainen perusruoka on ihan hyvää. Laitoskeittiössä pitää myös huomioida ruuan säilyminen kuljetuksissa ja hauteissa.
Vaikka ruoka olisi kuinka terveellistä, ei se auta siellä roska-astian pohjalla.
Kommentit (5)
Kymmenen vuoden aikana olen huomannut tason laskun. Proteiini on joissakin aterioista todella kortilla. Aiemmin ruoka oli kuitenkin energiapitoista (rasvaista) luultavasti proteiinia paikkaamassa. Nykyään en syö valvonta-ateriaa sillä 3/5 viikon ruoista ei lähde nälkä. Kasvisateriat vielä surullisempia.
Ja ennen kuin kukaan huomauttaa, ilmainen koululounas on hieno ja kiinnipidettävä asia. Olisi vain toivottavaa että kalakeitossa olisi sitä kalaa edes yksi pala kymmentä perunaa kohti.
Makuasioita.
Meidän lapset pitävät tummaa riisiä ja pastaa normaaleina. Vaaleat maistuvat oudolta.
Kumiperunoiden vaihtamista kuoriperunoiksi lapset vaativat oikein nimilistan kanssa. Pari vuotta sitten vaihtuivat.
Eikö ruoka ole vapaasti otettavissa, lapset saavat näkkäriä ja maitoa halutessaan.
Suomalainen kouluruoka on hyvää, ihan liiankin hyvää. Meiltä käyvät ottamassa mallia muutkin maat.
Monissa perheissä ei ole päivittäin saatavilla lämimää ruokaa tai salaatteja.
Päätökset tehdään muualla kuin siellä koulunne keittiössä. Pitää syödä kokojyvätuotteita, tummaa riisiä ja pastaa. Ei ole keittäjien eikä kokkien valinta ei myöskään ruokalistat.
Ole yhteydessä kotikuntasi koulujen ruokapalvelupäällikköön jos haluat muutoksia. Täällä avautuminen ei muuta mitään.
Perunoiden kuoriminen pitäisi opettaa jo kotona. Mieluummin kuoriperunat kuin nahkoittuneet kuoritut kumiperunat jos itse olisin syömässä. Saattaa olla niin että perunat on keitetty tunteja aiemmin kun ne tarjotaan ja niiden laatu ei ole enää paras mahdollinen.
Lisäksi ihmettelen miksi kotona ei syödä aamupalaa. Ei se ole koulun ruokahuollon vika jos lapset eivät syö aamiaista kotonaan. Sinä opettajana/kasvattajana voit tehdä asialle jotain - vai voitko sittenkään?
Kyllä ihmetyttää! Samalla rahalla voisi tehdä ruokia joista lapset pitää. Mutta ei. Tehdään ihme sössöjä joista kukaan ei tykkää. Tavallaan pilataan suht ok raaka-aineet. Eikä kokeilla enää ole sanavaltaa tai mahd.tehdä paskasta mahd.hyvää kun ylemmältä taholta kiellettyä ruokien maustaminen ja muu. Tiedän. Työskennellyt joskus itsekin keittäjänä.
Nimenomaan järjen käyttö ei ole sallittua. Siitä pitää huolen laitosruoan laatukriteerit.