Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia luottamaan ja olemaan pelkäämättä menettämistä?
23.09.2017 |
Lukisin mielelläni näkökulmianne siihen, miten ajatuksia teissä herättää menettämisen pelko ja mustasukkaisuus, ja miten olette toisaalta itse oppineet luottamaan, jos tunnistatte yhtään niitä tunteita, joiden kanssa itse edelleen hieman painiskelen.
Olen nelikymppinen nainen, ja nyt olen ollut yhdessä nykyisen mieheni kanssa viisi vuotta. Rakastan häntä suunnattomasti ja olen aivan hirmu onnellinen. Huomaan kuitenkin, että elämässäni ehkä aina läsnä ollut tietynlainen menettämisen pelko kalvaa, ja olen herkästi mustasukkainen. Tiedän, että ongelma on nimenomaan omassa päässäni, enkä kippaa sitä miehen ongelmaksi, eli en moiti, kyttää tai kahlitse. Haluaisin kuitenkin itse miettiä asiaa ja saada työstettyä omia tunteitani, jos mahdollista.
Minun on siis vaikeaa jollakin tasolla luottaa siihen, että asiat menevät hyvin. Ristiriitatilanteissa jäädyn herkästi ja loukkaantuminen on vaikeaa kääntää siihen, että lähtisin itse selvittämään tilannetta (pakottaudun siihen kyllä). Erityisesti tämä näkyy seksiin liittyvissä asioissa. Minun on vaikeaa kohdata sitä, jos mies torjuu joskus aloitteeni. Koen sen herkästi oman viehättävyyteni puutteeksi, vaikka mies kertookin rakastavansa ja haluavansa, ja seksielämämme on oikein hyvää. Tilannetta josskin määrin pahentaa se, että tiedän mieheni tehneen eksänsä kanssa asioita, joita hän ei ole minun kanssani halunnut (vielä). Asiaan on vaikuttanut se, että meillä on pienet kaksoset, ja raskausaika ja pikkulapsiaika eivät tietenkään ole olleet ihan kaikenlaisiin hurjasteluihin sopivaa, mutta asia kuitenkin jotenkin vaivaa.
Jollakin lailla siis helposti koen pelkoa siitä, eikö mieheni haluakaan minua yhtä paljon kuin jotakuta menneisyydessään, ja pelkään herkästi pettämistä ja hänen menettämistään.
Tiedostan oman haurauteni tässä asiassa, enkä todellakaan käyttäydy mitenkään hankalasti miestäni kohtaan. Olemme keskustelleet hänen kanssaan asioista avoimesti, ja hän on hyvin ymmärtäväinen ja tukee. Siitä huolimatta en saa tätä ongelmaa täysin katoamaan. Esimerkiksi välähdys hänen menneisyydestään tai hänen eksiensä ajattelu herkästi saa minut alakuloiseksi. Onko kenelläkään muulla kokemusta tämäntyyppisestä hankaluudesta? Miten tällaisesta epävarmuudesta oppisi luopumaan?
Kommentit (7)
En pelkää menettäväni miestä, enkä ole koskaan pelännyt. Tässä voi olla taustalla ettei minulla ole kokemusta jätetyksi tulemisesta. Ajattelen myös että jos on mennäkseen niin sitten menee. Korkeintaan pelkään että sattuu joku tapaturma tai onnettomuus. Vastaavasti minulla on valtava menettämisen pelko lapsesta, se huolen ja pelon määrä on musertava. Tiedän olevani ylihuolehtivani, jopa siinä määrin että pelkään lapsen pian kärsivän peloissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan todella hyvin tuon lapseen liittyvän menettämisen pelon. Minulla on myös se hyvin korostuneesti omiin lapsiimme liittyen. Joudun kyllä hieman ponnistelemaan ollakseni arjessa rento ja turvallinen äiti, joka ei koko aikaa kammoa kaikkea.
Parisuhteen osalta hassua on se, että minullakaan ei ole taustallani mitään parisuhdetraumaa. Edellinen suhteeni päättyi omasta aloitteestani. Sen sijaan minulla vain on jotenkin hirveän korostunut turvattomuuden tunne, joka kietoutuu yhteen ylivastuullisuuden kanssa. Koen herkästi syyllisyyttä kaikesta, ja varmaan jonkinlaista lähes taikauskoista (syvästi alitajuista) pelkoa siitä, että ansaitsen jonkin rangaistuksen. (Kuulostaapa hullulta, kun sen sanoo näin, mutta kyse on siis hyvin alitajuisesta fiiliksestä.)
Tätä tosiaan korostaa miehen historia eksänsä kanssa. Uskon hänen selityksensä siitä, että edellisen parisuhteen päättymisen jälkeen hän ei halunnut heti samoja asioita uudessa suhteessa, mutta jotenkin tuo saa minulle aikaan erityisen hankalan fiiliksen siitä, ettei minua haluta samalla tavoin.
Ap.
Voiko turvattomuuden tunne juontaa juurensa lapsuudessa? Tai tunnetko turvallisuutta kun tiedät hallitsevan asiaa/asian. Voiko menettämisen pelko olla pelkoa jostain asiasta mitä et itse pysty hallitsemaan? Et kuitenkaan pysty määrään mitä mies ajattelee ja tuntee.
Kiinnitin huomiota että kuvaat itseäsi ylivastuulliseksi. Sama minulla. Minulla oireilee neuroottisena hellan nappien tarkasteluna ja oven lukitsemisen tarkistamiseksi, tätä en kuitenkaan normaalisti koe suurenakin vaivaansa.
3
Jep. Turvattomuuden tunne tulee kyllä nimenomaan lapsuudesta, mutta ei minkään trauman kautta, vaan opittuna ajatusmallina ja tunneskaalana vielä syvemmästä turvallisuuden tunteen puutteesta kärsivältä vanhemmalta. Ja kyllä, selvästi kyse on ihan samantyyppisestä ilmiöstä kuin sinullakin siinä, että samalla tavoin minulla on taipumusta lievään neuroottisuuteen (hellan napit, ovi...) etenkin stressaantuneena.
Turvattomuuden tunne ei siis oireile mitenkään vahvasti arjessa ja uskon (ja tiedän), että minut tuntevat ihmiset kuvaavat minua hyvin positiiviseksi, vahvaksi ja iloiseksi ihmiseksi. Minkäänlaista masennusoireilua tms. minulla ei myöskään ole koskaan ollut. Kyse on jonkinlaisesta perusturvallisuuden puutteesta, joka oireilee nyt tässä ihmissuhteessa. Uskon, että tässä ihmissuhteessa se myös näkyy enemmän kuin edellisissä, koska nykyinen mieheni on paljon itsenäisempi kuin eksäni (mikä on siis toki kaikin tavoin hyvä asia).
Perusturvallisuuden tunteen puutetta tuskin saa koskaan ihan kokonaan paikattua, koska se on varmastikin jossakin niin syvällä, mutta haluaisin päästä pelosta parisuhteessa ja herkästi nousevasta tunteesta siitä, että loukkaannun torjumisesta. Vai onkohan kyse siitä, että kaikki tulisi työstää samaan aikaan?
Ap.
Pystytkö nimeämään miten pelkäät menettäväsi miehen. Toiselle naiselle? Voisiko taustalla olla myös heikkoa itsetuntoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, nimenomaan parisuhteen osalta kyse on pitkälti mustasukkaisuudesta ja huolesta siitä, että mies rakastuisi toiseen, pettäisi tai lähtisi. Liitän tämän yleisempään menettämisen pelkoon ja turvattomuuteen, mutta parisuhteessa se kanavoituu herkemmin juuri tuollaisiin huoliin. (Lasten osalta esimerkiksi onnettomuutta pelkää toki enemmän, mutta kyllä minä miehenkin osalta tunnen huolta sairastumisen tms. mahdollisuudesta, eli on sekin puoli olemassa.) Itsetuntoonkin tämä toki voi liittyä, mutta en ehkä liittäisi sitä niin kovin vahvasti siihen, koska mitään kovin suuria itsetunto-ongelmia minulla ei sinänsä ole. Kysymys on kuitenkin hyvä. Täytyy miettiä sitäkin.
Oikeastaan jo tämä näiden asioiden auki kirjoittaminen auttoi vähän kun selitin näin auki itsellenikin, miten parisuhteessa tuntemani huoli ja mustasukkaisuus linkittyy yhteen yleisen menettämisen pelon ja ylivastuullisen syyllisyysongelman kanssa. Jokin tuollainan mytty tuo varmaan on. Kyse ei onneksi ole mistään isosta ongelmasta, eikä tämä vaikuta yleiseen hyvinvointiini mitenkään vahvasti. Olisi kuitenkin kiva pystyä jotenkin käsittelemään tämäkin asia niin, että ei tarvitsisi kantaa huolta turhista asioista. Mitään hyötyähän tällaisesta murehtimisesta ei tietenkään ole, koska pelko ei auta torjumaan ikäviä asioita. Mieluummin kannattaisi keskittyä uskomaan positiivisiin asioihin ja miettiä ikäviä asioita vasta sitten, jos ne tapahtuvat. Pelko vain vie energiaa.
Kuulen mieluusti, jos joku on keksinyt jonkin tavan parantaa perusturvallisuuttaan.
Ja jos joku jaksaa ylläolevan lukea, niin tosiaan kuulen mieluusti mitä tahansa kommentteja. Myös ihan vain sen, että olen ääliö. :D Mikä tahansa perspektiivin saaminen auttaa.
Ap.