Vauvan tarvikkeet
Heips!
Miten pitäisi suhtautua siihen, että miestä ei yksinkertaisesti kiinnosta vauva tarvikkeet, eikä varsinkaan niiden hankinta...? Pari päivää sitten meille tuli riitaa ja hän sitten vain tuhahti riidan päätteeksi, että on korviaan myöten täynnä vauva-juttuja, kun niitä tuputetaan joka puolelta, vaikka lapsen syntymään on vielä tosi pitkä aika. No joo... Onhan siihen vielä kolme kuukautta, mutta mitäs me sitten tehdään, jos vauva päättääkin syntyä etuajassa?! On meillä sentään turvakaukalo ja esikoiseni joitain vaatteita mitä olen halunnut säilyttää. En tiedä uskallanko hakea edes äitiyspakkausta postista, jos sekin on tulevan isukin mielestä liian aikaista... Välillä tekisi mieli antaa lähtöpassit hänelle. Hänen pitäisi kai edes yrittää olla mukana ja tukea minua, mutta ei.
Puoli vuotta saatiin yrittää, että tulen raskaaksi ja alku raskaudesta hän olikin todella ihana ja huolehtivainen. Nyt minusta tuntuu, että olen yksin. Kyllä sen ymmärtää, että tämä lapsi on hänen esikoisensa ja muutos alkaa pelottaa häntä. Mutta sitä en ymmärrä, että asioista ei voi puhua, ainakaan minun kanssani.
Ehkä tämä suhde ei vain kestä vauvan tuloa... :(
Kommentit (6)
Ainakaan isommalti. Mutta on siinä se hyvä puoli, että saa itse valita sitten juuri sellaiset vaunut ja pinnasängyt yms. millaiset itse haluaa kun miestä ei kiinnosta. :)
Meillä on jo entuudestaan tosin kaksi lasta, joten tiedän meidän kohdalla että mielenkiinnon puute on pelkästään vauvan tavaroita kohtaan. Kun vauva syntyy, muuttuu ääni kellossa. :)
Mieheni ei muutenkaan ole mitenkään innostunut odotusajasta. Ei ihastele huokaillen ultrakuvia yms. Mutta on kyllä terveellä tavalla tarvittaessa huolissaan vauvan voinnista, ei siis mikään aivan "kylmä" ole vauvan tulosta puhuttaessa. Kaikki ei vain ole kiinnostuneita raskausajasta. Miehille ylipäänsä odotusaika on niin erilainen kuin naisille.
Sinuna odottelisin rauhassa, että vauva syntyy. Siinä vaiheessa voi miehesikin suhtautuminen olla aivan erilaista.
Välillä kieltämättä harmittaa, mutta ei voi mitään. Turvakaukaloita ollaan sentään käyty katsomassa. Laskettuun aikaan on 2kk jäljellä. Toisilla miehillä taitaa kestää asian sulattelu vaan kauemmin kuin toisilla. Ja jos se lapsi nyt sitten syntyy vaikka huomenna, niin sitten täytyy elää sen mukaan, vaikka mieli tekisi ostella valmiiksi kaikenlaista.
Kerronpa oman kokemukseni joka taisi olla aika ekstreme-päästä...
Oltiin oltu jo 10 vuotta yhdessä kun alettiin puuhata lasta. Mua oli varoiteltu etten tulisi luultavasti kovinkaan helposti raskaaksi joten varauduttiin ikäänkuin siihenkin että aikanaan pohdittavaksi tulee lapsettomuushoidot ym. Kukapa olisi uskonut että ensimmäisestä yrityksestä tärppäisi! Minulle kaksi viivaa oli ihana, miehelleni kamala shokki. Mieheni oli aivan järkyttynyt ja reagoi raskausuutiseen todella voimakkaan negatiivisesti. Alkoi elämäni kamalimmat 9 kuukautta. Jos mainitsinkin mitään raskauteen liittyvää, laski asunnon lämpötila 10 asteella ja mies sulkeutui täysin loppupäiväksi. Harkitsimme monesti eroa mutta mieheni onneksi puhui minulle tunteistaan vaikken niitä kyennytkään ymmärtämään eikä varmaan hänkään täysin. Päätettiin kuitenkin yrittää ja ehkä takanamme olevat 10 vuotta olivat sen verran vankka perusta että uskalsin luottaa tilanteen laukeavan.
Mieheni ei edes halunnut nähdä ultrakuvia lapsestamme ja kasvava mahani inhotti häntä. Seksielämä loppui 1,5 vuodeksi. Kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa hän oli vielä viettämässä "viimeistä vapaata viikonloppuaan" ulkomailla ja vielä viimeiseen asti oli epäselvää, tuleeko mies mukaan synnytykseen. Ainoat velvollisuudet raskausaikana olivat äitiyspakkauksen kantaminen postista sekä pinnasängyn ja hoitopöydän kokoamiset. Muut asiat sain/jouduin hoitamaan yksin ja itse.
Mieheni tuli synnytykseen mukaan lopulta ja oli suunnaton tuki vaikkei tehnytkään mitään sen kummempaa, kunhan oli paikalla seuranani. Kuulostaa ehkä klisheeltä mutta uskon että pidettyään tytärtämme ensimmäisen kerran sylissään alkoi odottamani ihme vähitellen tapahtua ja nyt, 1,5 vuoden kuluttua, mieheni on mitä ihanin, onnellisin ja rakastavin isä mitä voin kuvitella. Olkoonkin että hän ei edelleenkään ole kiinnostunut turvaistuimista tai vaunuista mutta entäs sitten. Jokaiselta ulkomaanmatkalta tulee leluja ja jopa vaatteita pikkuisellemme.
Toivottavasti siis miehesi on samaa laatua kuin omani ja hän panikoi nyt mutta pystyy lapsenne synnyttyä nauttimaan isyydestään täysin. Olen kuullut ihan päinvastaisiakin juttuja joten ehkä mieluummin valitsen tämän kuin miehen joka touhuaisi joka neuvolakäynnillä mutta vauvan synnyttyä alkaisi sitten ravata vieraissa tms. Anna miehellesi aikaa ja koeta olla stressaamatta vaikka kamalaahan tuo on kun tarvitsisi itse sen kaiken tuen ja avun.
Tsemppiä!
Järkeile miehellesi, että:
-taloudellisesti on helpompaa kun kaikkea ei tarvitse hankkia samana kuukautena
-et välttämättä enää viimeisillä kuukausilla jaksa/saa jonotella kaupoissa, jos sinulla on esimerkiksi paljon supistuksia
-osoita miehellesi, ettet ostele heräteostoksia, vaan olet tehnyt järkevän listan jonka kaikki osat ovat oikeasti tarpeen
-muistuta, että vaunut eivät aina ole varastotavaraa, vaan niitä joutuu joskus odottamaan kuukaudenkin
Tsemppiä!
Miehelläkin saa olla mielialan vaihteluita, se kuuluu isäksi kasvuun. Joillekin voi olla vaikea nähdä muutokset omassa rakkaassaan, ja olen kuullut että jotkut miehet ovat alitajuisesti mustasukkaisia tulevalle vauvalle, koska menettävät naisensa huomion. Miehelle voi olla vaikeaa, koska hän ei juuri voi osallistua raskauteen. Konkreettiseksi se muuttuu vasta kun vauva on sylissä. Miehet on sellaisia putkiaivoja, että ei ne osaa ajatella mitään tukemista ja kuuntelemista osallistumisena...
Minun ohjeeni on, että anna miehesi olla rauhassa ja puhua vauvasta sitten kun siltä tuntuu. Älä missään nimessä tuputa, koska se aiheuttaa noin kovan vastareaktion. Ei se, että hän on nyt noin "jurrikka", tarkoita etteikö hän olisi hyvä isä!
Ja pienellä pilkkeellä silmäkulmassa sanon; saatpa itse valita mieleisesi vauvatarvikkeet, ei tarvi kysyä miehen mielipidettä! :)
Ihan kuin minun kirjoittamani!!
Yksin olen saanut etsiä tietoja vaunuista ja muista vauvantarvikkeista. Meillä ei ole vielä mitään hankittuna paitsi kaverilta saatu turvakaukalo. Kun yritän saada miestä mukaan huonekaluliikkeisiin ym niin tuhahtaa vaan, että mitä minä vielä hössötän, kun on kolme kuukautta aikaa. Mitään ei saisi hankkia. Yhden potkupuvun ostin, niin siihenkin sanoi vain, että ei voi olla totta.
Miten takoa ukolle päähän, että lapsi saattaa syntyä jo ensi viikolla, kuka sen tietää! Siinäpä sitten yksin ostaa kaikki tarvikkeet, kun olen vauvan kanssa synnärillä.
Tuntuu, että kaikki muut asiat ovat hälle tärkeämpiä. En minä mitään lässyttäjää haluakaan, mutta olisihan se kiva, kun toinen olisi vähän innostuneempi. Näen jo nyt mielessäni, miten vauvan syntymän jälkeen kaikki lelut ja sängyt ja muut tavarat ovat hänen tiellään.
Ja itse kun en ole ollut mikään tuputtaja ja päässä on pyörinyt muutakin kuin raskaus ja vauvanvaatteet..
En nyt kuitenkaan tee mitään äkkinäisiä päätöksiä.. Katsellaan rauhassa miten tästä eteenpäin..
Fanny rv25