Miksi keskimääräinen ihminen lähes aina tarvitsee jonkun ismin tai uskonnon elääkseen?
Sen huomaa, kun perinteinen uskonnollisuus on vähentynyt vuosikymmenten saatossa. Maailmalla esim. trumpismi on saanut omanlaisiaan uskonnollisia piirteitä. Suomessa vastaavasti uskonnon asemaan ovat nousemassa samansuuntaiset ja osin myös täysin vastakkaiset liikkeet. Yksi aikamme uskonto on myös fitness. Kaikenlaisista huuhaa-taikauskoista puhumattakaan.
Miksi ihmiselle on niin vaikea kestää tätä todellisuutta, että pitää aina kehittää joku tuollainen asia elämän ohjenuoraksi?
Kommentit (16)
Luo turvallisuuden, merkityksellisyyden ja yhteisöllisyyden tunnetta elää jonkin tietyn ohjenuoran mukaisesti.
Helpottaa elämää kun on joku valmis filosofia, eikä tarvitse keksiä kaikkea itse, mikä olisikin mahdotonta.
t: stoalainen
Kyllä mäkin monesti olen miettinyt, että voi kun olisikin helpompaa jos uskoisi johonkin jumalaan, jonka sääntöjen mukaan elää ja jolta rukoilla apua aina kun menee huonosti.
Ihmisellä täytyy olla joku merkitys, joku joka pitää käynnissä. Eläin elää elämänsä tyytyväisenä kunhan saa tyydytettyä tarpeensa, ihmiset taas sen lisäksi hakevat merkityksiä. Ihminen ohjautuu päivässä, elämässä, merkitykselliseltä tuntuvien hetkien mukaan. Toimet joiden koetaan johdattavan lähemmäs abstraktia tavoitetta ovat mielekkäitä ja mieluisia. Pitkään se ylin ohjaava kehys oli uskonnollinen, sen piirissä sitten tehtiin kaikki, mutta tieteellinen edistys romutti kuitenkin sellaisen uskonnollisen maailmankuvan joka olisi tavalliselle ihmiselle helppo omaksua. Jumala on kuollut, niin kuin Nietzsche sanoi, joten tavallinen ihminen kääntyi muualle. Kenttä aukesi. Ideologiat ja ismit, individualismi tuli tilalle, ja ihmiset toteuttaa niitä samalla kiihkolla kuin aiemmin (ja jotkut toki yhä) uskontoa. Erona on se, että vanhat uskonnot on tuhansien vuosien kehittelyn tulosta ja ovat kasvaneet yhteiskuntien ristipaineissa ja niistä on tullut jossain määrin tasapainoisia, elinkelpoisia olioita, uudet ismit ja ihanteet voivat olla vaikka kuinka äärimmäisiä, yksiulotteisia ja epätasapainoisia, eivätkä ihmiset huomaa eroa. Koska yksittäinen ihminen ei ole niin kovin fiksu, ei pysty useinkaan ajattelemaan kovin pitkäjänteisesti. Varsinkin individualismin korostus ja valtava medianäkyvyys ja -kattavuus, joka meidän aikana on, aiheuttaa sen että ihmiset omaksuvat vaikka minkälaisia vaikutteita.
Ei ole myöskään kovin suotavaa ajatella vastavirtaan. Nykypäivänä olet hullu jos ajatusmaailmasi ei sovi jonkun/ joidenkin ihmisryhmien ajatuskenttään. Nämä eivät vaan ymmärrä ettei elämä ole se minä he itse sen ymmärtävät. Se on ääretön. Ihminen katsoo asioita vain omien kokemusten ja uskomusten pohjalta, vaikka nämä tiedot ovat äärimmäisen rajalliset. Jossain vaiheessa luullaan että tiedetään kaikesta kaikki ja kiinnostus uudenlaiseen ajatteluun lakkaa. Tai voi syynä olla laiskuuskin. Saadaan jotain valmiikdi pureskeltua ja helposti omaksuttavaa.
Se on myös tapa rakentaa omaa identiteettiä. Ajattelen tällä tavalla, ahaa, sille onkin nimitys, olen siis tällainen. Saan heti itselleni ryhmän jäsenyyden, jokainen kaipaa kuulumista johonkin. Ei siinä mielestäni ole sinänsä mitään pahaa niin kauan kuin kyse on aidosta identifioitumisesta, eikä siitä että etsimällä etsii itselleen jonkun ismin ja alkaa sitten käyttäytyä väkisin sen mukaisesti, koska ei muuten osaa jotenkin olla.
Vierailija kirjoitti:
Helpompi elää, kun joku auktoriteetti sanoo, miten tulee elää. Ei tarvitse ajatella itse.
ja tämän takia ateistit ovat keskimäärin vasemmalle kallellaan. Valtio vain korvaa jumalan.
Yksi selitys on miten siitä on ollut hyötyä esihistoriallisella ajalle ihmisille.
Uskonnollisuus on edesauttanut heimojen organisoitumista. Iso yhteen hiileen puhaltava joukko ihmisiä menestyy paremmin kuin muut löyhemmin järjestäytyneet ryhmät.
Lopulta uskonnolliset heimot on kokonaan syrjäyttäneet muut.
Ismit ovat mielenkiintoinen juttu. Lukion filosofian ykköskurssin kirjassa sanottiin, että kaikista ismeistä irrottautuminen ja ismittömyys on oma isminsä (eikä edes kovin originaali ismi). Tarkemmin eriteltynä ismi on järjellisyyden ja systeemisen ajattelun seurausta ihmismielessä – sen ei tarvitse perustua positiivisiin arvoihin.
Tämä ei ole mikään kumma, kun huomioi, että ihmismielen ulkopuolinen luontokin on systeeminen kokonaisuus: esim. universumi laajassa katsannossa (taivaankappaleet) on toiminnaltaan ennakoitava, systeeminen. Myös mikroskooppinen katsanto paljastaa luonnon ennakoitavan, systeemisen rakenteen, esim. solun rakenne ja toiminta.
Järjellinen ihminen, olipa hän huippuälykäs tai vähä-älyinen, etsii selityksiä havainnoilleen (sekä sisäisille että itsensä ulkopuolisille). Ihminen etsii totuutta ja haluaa elää linjassa totuuden kanssa.
Lopulta kysymys kuuluu, mikä selityksistä on se oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpompi elää, kun joku auktoriteetti sanoo, miten tulee elää. Ei tarvitse ajatella itse.
ja tämän takia ateistit ovat keskimäärin vasemmalle kallellaan. Valtio vain korvaa jumalan.
Mistä olet saanut päähäsi, että "ateistit ovat keskimäärin vasemmalle kallellaan"!?
Mihin tällainen väite pohjautuu?
Ihminen tarvitsee jonkin merkityksen tai tunteen, että "elämä jatkuu", vaikka se ei oikeasti jatkukaan. Myös huonoimmat ominaisuudet omaavilla ihmisillä on tarve saada "suvulle jatkaja". Sillä tavoin voi tuntea olevansa jotenkin merkityksellinen, vaikka oikeasti merkitys on yhtä suuri kuin hyttysen pieru ulkoavaruudessa.
Helpompi elää, kun joku auktoriteetti sanoo, miten tulee elää. Ei tarvitse ajatella itse.