Tuntuuko muista että koko homma on mennyt ihan pilalle kun on hankkinut lapsen jonkun kanssa ja sitten eronnut?

Joo teit jännämiehen kanssa ekan lapsen ja nyt olet alffaleski loppuelämän. Kaikki päätyi kyyneliin, eikö niin?

Et koskaan huomannut sen kiltin ja ujon miehen katsetta, kostuit ainoastaan kun paha poika vislasi perääsi?

Nyt pitää maksaa valinnasta, koko loppuelämä..

Mä en ajattele noin. Mulla ei tosin vielä oo lapsiakaan

Yhden tuhannesona sekunnin saattaa itsestä noin tuntua, mutta niin kauan kuin itselläni ei ole lapsia ja vaikka olsi, niin lienee parempi, että en lähde kovin hanakasti selittämään ja neuvomaan, että kenen pitää pysyä yhdessä ja kenellä on lupa tai oikeus erota. Mutta harmillistahan se on, kun on vaikea tajuta, että kaikki tapahtuisi kuin salama kirkkaalta taivaalta heti tai viimeistään hyvin pian lapsen synnyttyä. Ja kyllä se voi olla myös isä joka jää lapsen kanssa kaksin, kun lapsen äisti syystä tai toisesta poistuu lapsen lähiympäristöstä. Harvinaisempaa mutta täysin mahdollista. 

Ei tunnu. Erosin lapsen isästä jo silloin, kun lapsi oli vauva. Uusi mies tuli kuvioihin jonkin ajan päästä ja on ollut lapselle alusta lähtien kuin isä. Elämää se vain on, itse en ainakaan omista kristallipalloa, jotta olisin tältä voinnut välttyä, joten sen kanssa on vain elettävä. Jos ajattelisin, että jotain on mennyt pilalle, niin elämä menisi pilalle.