Lue keskustelun säännöt.
Teen hiljalleen pesäeroa ystävästä, koska en jaksa hänen mammavouhotustaan.
19.09.2017 |
Ensimmäinen lapsi vielä, noh, menetteli, mutta hänkin on aivan hirvittävän rasavilli meuhkaaja ja kaikki yhteinen aikamme ystävän kanssa tahtoi mennä tämän meuhkaajan temppuilun hillitsemiseen ja seuraamiseen. En enää kutsunut heitä kylään enkä mennyt heille kylään, tahdoin kahdenkeskisiä aikuisten hetkiä ystävän kanssa. Väsyin niin kovasti tapaamisistamme kun tuo kuriton villi-ihminen oli aina mukana. Ja kun ystäväni on vielä kasvatuksellisissa asioissa aivan kuutamolla, niin tekee pahaa katsoa sivusta kun kasvattaa kersansa aivan pellossa eläjäksi. Moni on hänelle siitä vihjannut, mutta on sitten suuttunut aivan sydänjuuriaan myöten, joten en ole puuttunut asiaan mitenkään, vaikka asiaahan ovat puhuneet ja olisin toivonut että ystävä olisi ottanut opikseen. Puheet pyörivät pelkästään lapsen ympärillä, en jaksa puhua aina hänen jälkikasvustaan. Ja nyt sitten on tullut toinenkin lapsi kuvioihin ja hiljalleen olen vetäytymässä pois, en kerta kaikkiaan jaksa. Olen itsekin äiti, mutta aikoinaan mulla oli maalaisjärkeä kasvatusasioissa enkä todellakaan aikuisten ajalla paapattanut pelkästään lapsestani, vaan nautin lapsivapaasta ajasta, lisäksi omilla lapsillani oli olemassa kuri, eivät ipanat poukkoilleet kuin apinat. Yhtenä solkena saan kuvia näistä pirullisista palleroista, eikä oikeesti voisi vähempää kiinnostaa. Olenkin alkanut viettämään enemmän aikaani joko lapsettomien ystävieni tai täysi-ikäisten lasten äitien kanssa. Sitä vaan, että onko kenelläkään vastaavasta kokemusta? (Juu ja koska Vauva-lehden palsta, saan kuraa niskaani kun olen niin ...ka ystävä, mutta en ota siitä itseeni, kokemuksia lähinnä kaipailen. :)).
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Entäs kun kyseessä on sisarus eikä ystävä? Siskosta on vaikea tehdä pesäeroa :D minua ei koskaan ole lapset kiinnostaneet ja siskolla on kaksi pientä, täysin kuritta kasvanutta lasta. Kumpikaan vanhemmista ei tunnu niitä muksuja jaksavan, saati isovanhemmat. Lapset eivät tottele ketään, eivät kunnioita edes omia vanhempiaan, kiusaavat muita lapsia ja valehtelevat silmät kirkkaina. Ja sitten minulla on jokin sanomaton velvollisuus olla kiinnostunut ja hoitaa näitä? Miksi minä olen vastuussa toisen ihmisen elämänvalinnoista? Ihan painajaista.
Voi apua mikä tilanne!! Ymmärrän sinua todella hyvin. Mutta siskolle on ehkä helpompaa sanoa asioista kuin ystävälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten vielä tällaisten vapaasti kasvatettujen pikkuriiviöiden mammat äimäilevät kun ei kutsuta kylään! En minä ainakaan halua mitään täystuhoja sottapyttyjä kotiani tuhoamaan ja tavaroita vetämään lattialle/kaappejani tyhjäämään/tahmatassuillaan ikkunoita ja peilejä limomaan (yh) kun äiti ei saa pikkupiruille mitään kuria ja itse en viitti ipanoille ärähtää kun mamma on heti naama norsun....lla.
Monet unohtavat itsensä täysin kun äidiksi tulevat. Itselleni ei käynyt niin. En jauhanut paskavaipoista enkä lapsista muutenkaan. Tapasin ystäviäni ilman lapsia koska heillä on isäkin :D
Itse kaipasi välillä irtiottoa ja päästä aikuisten seuraan, eikä todellakaan puhumaan lapsista tai mistään lapsiin liittyvästä :)
Vierailija kirjoitti:
Monet unohtavat itsensä täysin kun äidiksi tulevat. Itselleni ei käynyt niin. En jauhanut paskavaipoista enkä lapsista muutenkaan. Tapasin ystäviäni ilman lapsia koska heillä on isäkin :D
Itse kaipasi välillä irtiottoa ja päästä aikuisten seuraan, eikä todellakaan puhumaan lapsista tai mistään lapsiin liittyvästä :)
Kyllä, tämä on hyvä asia ja näin minäkin tein lasteni ollessa pieniä! Kun vain kaikki mammat älyäisivät JUURI TÄMÄN asian niin ystävyyssuhteetkin pysyisivät hengissä. Kun mamma ja lapset ovat kuitenkin erillisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Monet unohtavat itsensä täysin kun äidiksi tulevat. Itselleni ei käynyt niin. En jauhanut paskavaipoista enkä lapsista muutenkaan. Tapasin ystäviäni ilman lapsia koska heillä on isäkin :D
Itse kaipasi välillä irtiottoa ja päästä aikuisten seuraan, eikä todellakaan puhumaan lapsista tai mistään lapsiin liittyvästä :)
Kyllä, tämä on hyvä asia ja näin minäkin tein lasteni ollessa pieniä! Kun vain kaikki mammat älyäisivät JUURI TÄMÄN asian niin ystävyyssuhteetkin pysyisivät hengissä. Kun mamma ja lapset ovat kuitenkin erillisiä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, tuli tuplana kun kone tilttasi....(25 + 26)
Minulla on ystävä 37 vuoden takaa. Olin vaippaikäisenä perhepäivähoidossa hänen kotonaan.
Meillä on aina ollut ihan eri elämäntilanne niin asuinpaikan, parisuhteen, koulutuksen/työn kuin lastenkin suhteen - minä sain omani nuorena, hän kolmenkympin jälkeen, joten siinä missä omani on aikuistumassa, hänellä on vasta päiväkoti-ikäisiä.
Sen se tekee, että vuorotellen ei toista kiinnosta pätkääkään lapsijutut, häntä ei aikanaan vielä ja minua ei nykyään enää :D Niinpä nähdessä puhutaan yleensä kaikesta muusta, eikä juttu ole koskaan loppunut kesken :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla myös yhden ystävän kanssa näin. Oltiin tosi paljon tekemisissä,ennen lapsia ja silloin kun oli yksi lapsi ja asuivat vielä lähempänä meitä. Nyt kun on kolmaskin syntynyt perheeseen, mulle ei tunnu jäävän aikaa. Hän on enemmän tekemisissä muiden pienten vauvojen äitien kanssa.
Ehkä meidänkin tiemme ovat erkanemassa, kun itselläni jo melkein 10v lapsi ja hänellä vastasyntynyt. Elämäntilanteemme on tällä hetkellä niin erilaiset. Välillä tämä tilanne surettaa. Hänen kanssaan oli todella mukavaa ennenkuin hänkin hukkui täysin tuohon pikkulapsiperhearkeen.
Hänenkin lapsensa kasvavat, joten on mahdollista, että vuosien päästä voitte taas pitää yhteyttä.
Mitäs jos sanoisit hänelle suoraan? Sitten asia jäisi hänen päätettäväkseen haluaako vielä tavata sinua ja olla yhteydessä joko muuttamalla käytöstään niin, että tapaa vain sinua ilman lapsia ja on halukas puhumaan muustakin kuin lapsista. Jos hän ei halua niin sanot, että sitten se ystävyys saa jäädä.
Itse arvostaisin kovasti jos ystäväni sanoisi minulle häiritsevästä asiasta eikä vain poistuisi vähin äänin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en viitsi kutsua ystävääni kylään, koska hän ottaa aina miehensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä en viitsi kutsua ystävääni kylään, koska hän ottaa aina miehensä mukaan.
Mun ystävä tekee samoin! Ei vitsi miten ärsyttävää. On ok JOSKUS tulla miehen kanssa mutta että jotta aina. Niin ja toisella ystävällä on AINA sisarensa mukana, voi aaaaaaarghs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä 37 vuoden takaa. Olin vaippaikäisenä perhepäivähoidossa hänen kotonaan.
Meillä on aina ollut ihan eri elämäntilanne niin asuinpaikan, parisuhteen, koulutuksen/työn kuin lastenkin suhteen - minä sain omani nuorena, hän kolmenkympin jälkeen, joten siinä missä omani on aikuistumassa, hänellä on vasta päiväkoti-ikäisiä.
Sen se tekee, että vuorotellen ei toista kiinnosta pätkääkään lapsijutut, häntä ei aikanaan vielä ja minua ei nykyään enää :D Niinpä nähdessä puhutaan yleensä kaikesta muusta, eikä juttu ole koskaan loppunut kesken :)
Kun se mammakin tosiaan jauhaisi jostain muusta kuin lapsistaan niin olisi ok.
Mulla sama juttu, mutta ystäväni "lapsi" on jo 15-v teini. Silti ystäväni ei puhu juurikaan mistään muusta kuin teininsä harrastuksista tms. Itsekin olen äiti teineille eikä tulisi mieleenikään pitää heitä jutunaiheena koko aikaa! Joten enpä ole vähään aikaa ystävääni jaksanut tavata, ihan tämän hänen monologi-ongelmansa ja vähien puheenaiheiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä 37 vuoden takaa. Olin vaippaikäisenä perhepäivähoidossa hänen kotonaan.
Meillä on aina ollut ihan eri elämäntilanne niin asuinpaikan, parisuhteen, koulutuksen/työn kuin lastenkin suhteen - minä sain omani nuorena, hän kolmenkympin jälkeen, joten siinä missä omani on aikuistumassa, hänellä on vasta päiväkoti-ikäisiä.
Sen se tekee, että vuorotellen ei toista kiinnosta pätkääkään lapsijutut, häntä ei aikanaan vielä ja minua ei nykyään enää :D Niinpä nähdessä puhutaan yleensä kaikesta muusta, eikä juttu ole koskaan loppunut kesken :)
Oi, saat olla todella onnellinen tällaisesta ystävyydestä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä 37 vuoden takaa. Olin vaippaikäisenä perhepäivähoidossa hänen kotonaan.
Meillä on aina ollut ihan eri elämäntilanne niin asuinpaikan, parisuhteen, koulutuksen/työn kuin lastenkin suhteen - minä sain omani nuorena, hän kolmenkympin jälkeen, joten siinä missä omani on aikuistumassa, hänellä on vasta päiväkoti-ikäisiä.
Sen se tekee, että vuorotellen ei toista kiinnosta pätkääkään lapsijutut, häntä ei aikanaan vielä ja minua ei nykyään enää :D Niinpä nähdessä puhutaan yleensä kaikesta muusta, eikä juttu ole koskaan loppunut kesken :)
Oi, saat olla todella onnellinen tällaisesta ystävyydestä!
Olenkin. Se todella kestää aikaa, en tiedä miksi. Olemme myös eriluonteisia, hän menevä ja minä kotikissa.
En ole kokenut samaa muiden, edes samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.
Me olemme kirjaimellisesti kasvaneet yhdessä, joten kaikenlaisia vaiheita on tässä ajassa jo tullut ja mennyt, niin hyvässä kuin pahassa, ehkä siksi ne lapsetkin ottaa jotenkin...asiaankuuluvana, ja nehän kasvavat. Nyt elellään tällaista vaihetta, seuraavaksi jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä 37 vuoden takaa. Olin vaippaikäisenä perhepäivähoidossa hänen kotonaan.
Meillä on aina ollut ihan eri elämäntilanne niin asuinpaikan, parisuhteen, koulutuksen/työn kuin lastenkin suhteen - minä sain omani nuorena, hän kolmenkympin jälkeen, joten siinä missä omani on aikuistumassa, hänellä on vasta päiväkoti-ikäisiä.
Sen se tekee, että vuorotellen ei toista kiinnosta pätkääkään lapsijutut, häntä ei aikanaan vielä ja minua ei nykyään enää :D Niinpä nähdessä puhutaan yleensä kaikesta muusta, eikä juttu ole koskaan loppunut kesken :)
Oi, saat olla todella onnellinen tällaisesta ystävyydestä!
Olenkin. Se todella kestää aikaa, en tiedä miksi. Olemme myös eriluonteisia, hän menevä ja minä kotikissa.
En ole kokenut samaa muiden, edes samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.Me olemme kirjaimellisesti kasvaneet yhdessä, joten kaikenlaisia vaiheita on tässä ajassa jo tullut ja mennyt, niin hyvässä kuin pahassa, ehkä siksi ne lapsetkin ottaa jotenkin...asiaankuuluvana, ja nehän kasvavat. Nyt elellään tällaista vaihetta, seuraavaksi jotain muuta.
Tällaista minäkin tahtoisin!
Kannattaa tehdä se pesäero. Itse kitkutin useamman vuoden äiti-ihmisen ystävänä, kävin kylässä, kinusin tapaamisia. Lopulta tajusin, että hän on päättänyt jäädä sinne kotiäitikuplaan asumaan. Luulin että jossain vaiheessa häntä alkaa kiinnostamaan kotinsa ulkopuolisetkin asiat, mutta ei.
Kyseessä on erittäin herkkä ihminen, joka purskahtaa itkuun monestakin asiasta. Hänellä on myös ikäviä hylkäämisen kokemuksia, joita hän ei osaa käsitellä. Jos olisin sanonut suorat sanat, olisi tilanteesta tullut hysteerinen kohtaus, joka olisi arvatenkin päättynyt siihen, että joutuisin pyytämään anteeksi, ja valehtelemaan että toki tulen aina ja ikuisesti käymään, tottakai saat puhua pelkästään lapsistasi, ja sovitaan niin ettei koskaan puhuta mistään minua kiinnostavasta aiheesta, ettei sinun vaan tarvitse itseäsi vaivata.
Joskus ihmiset vaan ovat ihan älyttömän itsekkäitä, ja sellaiset pitää vaan sitten jättää ihan omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä se pesäero. Itse kitkutin useamman vuoden äiti-ihmisen ystävänä, kävin kylässä, kinusin tapaamisia. Lopulta tajusin, että hän on päättänyt jäädä sinne kotiäitikuplaan asumaan. Luulin että jossain vaiheessa häntä alkaa kiinnostamaan kotinsa ulkopuolisetkin asiat, mutta ei.
Kyseessä on erittäin herkkä ihminen, joka purskahtaa itkuun monestakin asiasta. Hänellä on myös ikäviä hylkäämisen kokemuksia, joita hän ei osaa käsitellä. Jos olisin sanonut suorat sanat, olisi tilanteesta tullut hysteerinen kohtaus, joka olisi arvatenkin päättynyt siihen, että joutuisin pyytämään anteeksi, ja valehtelemaan että toki tulen aina ja ikuisesti käymään, tottakai saat puhua pelkästään lapsistasi, ja sovitaan niin ettei koskaan puhuta mistään minua kiinnostavasta aiheesta, ettei sinun vaan tarvitse itseäsi vaivata.
Joskus ihmiset vaan ovat ihan älyttömän itsekkäitä, ja sellaiset pitää vaan sitten jättää ihan omaan arvoonsa.
Itsekin olen odotellut että mamma ryömisi äitikuplastaan pois, mutta eipä tunnu ryömivän ja kyseessä on myöskin todella äärimmäisen herkästi loukkaantuva ihminen. Nyt jo ihan hirvittävä MÖKS jos en kommentoi joitain hänen jänniä vauvajuttujaan tai typeriä kuviaan joita hän yhtenä solkena lapsistaan tunkee tulemaan. Mun mielestä ne eivät ole yhtään kiinnostavia juttuja ja tuntuisi typerältä semmoista teeskennelläkään. Ja menehän tosiaan sanomaan että lapsesi eivät minua kiinnosta, mutta sinä itse sen sijaan kiinnostaisit ja se ystävyys joka meillä on ollut. Apua, inhottavia tilanteita nämä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama juttu, mutta ystäväni "lapsi" on jo 15-v teini. Silti ystäväni ei puhu juurikaan mistään muusta kuin teininsä harrastuksista tms. Itsekin olen äiti teineille eikä tulisi mieleenikään pitää heitä jutunaiheena koko aikaa! Joten enpä ole vähään aikaa ystävääni jaksanut tavata, ihan tämän hänen monologi-ongelmansa ja vähien puheenaiheiden takia.
Ei mikään ihme. Tuskin miehetkään tapaamisissaan koko ajan vaahtoavat tenavistaan vaan nauttivat kaveriseurastaan ja kotivapaastaan, miksi naiset eivät voi tehdä näin?!!!
Entäs kun kyseessä on sisarus eikä ystävä? Siskosta on vaikea tehdä pesäeroa :D minua ei koskaan ole lapset kiinnostaneet ja siskolla on kaksi pientä, täysin kuritta kasvanutta lasta. Kumpikaan vanhemmista ei tunnu niitä muksuja jaksavan, saati isovanhemmat. Lapset eivät tottele ketään, eivät kunnioita edes omia vanhempiaan, kiusaavat muita lapsia ja valehtelevat silmät kirkkaina. Ja sitten minulla on jokin sanomaton velvollisuus olla kiinnostunut ja hoitaa näitä? Miksi minä olen vastuussa toisen ihmisen elämänvalinnoista? Ihan painajaista.