Kaipaan saada rakkautta

Miten lapsi oppii tuntemaan itsensä, jos hänen kaippuuseensa ja tarpeeseensa saada rakkautta äiti vastaa rankaisemalla lasta siitä, että lapsesta tulee aggressiivinen,,kun ei saa sitä, mikä lapselle kuuluisi? Ei siinä voi oppia itseään tuntemaan. Pikemminkin minuus häpäistään, että "älä koskaan tutustu itseesi, ellet halua tavata hirviömäisintä paskiaista!" Se siinä on vanhemman viesti lapselleen rakkauden sijaan. Mmrrhh.

Ja ihmisestä (lapsesta) voi tosiaan tulla aggressiivinen ihan rakkauden kaipuusta ja se on ihan normaalia. Normaalia aggressiota. Nih.

Olen vain edelleen aggressiivinen koska kaipaan rakkautta, ei siinä sen ikävämpää tai pahempaa syytä ole. Saan mä olla jos mä haluan. Jos siitä tulee muille paha mieli niin miksi eivät rakastaisi minua, äiti varsinkin. Mutta kun eihän se nolla osaa. Ei se rakasta edes omaa lastaan, tai osaa rakastaa! Se nolla kuvitteli, että munasta kuoriutuu joku valtionpäämoes korrekteine käytötapoineen, että yeah, sellaista lasta hän sitten voi rakastaa, mutta mikä hirveä pettymys, kun ei lapsella ollutkaan valmiita käytöstapoja ja ois ihan itse pitänyt ne lapselle opettaa ja samalla vielä kyetä häntä rakastamaan!

Ja mikä pettymys lapselle, että oma äiti on tuollainen, koska ainoa, jolla siinä oli oikeus pettyä, olin minä, minun oli aivan normaalia kaivata tunnetta siitä, että meillä on välillä,me rakastava yhteys, ja äitini olisi siihen pitänyt kyetä, kun kerran esitti itsessään, ettei ole ikinä mitään vikaa, niin olisi pitänyt kyetä, mutta ei kyennyt, niin minä, joka olin vasta tullut maailmaan oppimaan saan pettyä noin surkeaan ihmiseen ja osaamattomaan kyvyttömään opettajaan, joka alkoi kaikenlisäksi ilmeisesti vihaamaan minua oman kyvyttömyytensä tähden!

Minä en ollut kyvytön, minä tein kaiken niin kuin ihminen luonnollisesti reagoiden tekee, äitini se kyvytön, osaamaton, sairas ressukka siinä oli, joka ei sitä voinut kuitenkaan minulle myöntää, vaan syytti minua omista osaamattomuuksistaan, ja jopa siitä, ettei tse osaa rakastaa!

Oon niin vihainen tästä elämisestä tuollaisen nollan kanssa, millainen minusta olisi tullutkaan ihmisten, jotka olisivat osanneet rakastaa, seurassa!! Onnellisempi ja sellainen, joka tuntisi itsensä kohtuu hyvin edes ainakin takuulla.

Se oli niin kuin ois elänyt jossain kellarissa jossa noita ruokkii sinua aika ajoin koska ei rakasta sinua.

Ja noita tietenkin syyttää sinua siitä, että sinä olet siellä kellarissa se on omaa syytäsi. Ja kaikki mitä sinä ikinä halusit, oli rakkautta, joka on lapsen ihmisoikeus, kun hän syntyy ja olit siksi aggressiivinen, kun toiselle ihmiselle se ei ollut tärkeää, tai ei ymmärtänyt sitä, eikä ymmärtänyt paskaakaan rakastavan yhteyden säilyttämisestä äiti-lapsisuhteessa. Mä sen ymmärsin, vaikka olin vasta tullut maailmaan, varmastikin siksi, että isäni rakasti minua. Mutta isäni ei asunut meillä sen jälkeen kun olin 2,5v. Minä olin ainoa fiksu siinä perheessä, niin kuin lapset yleensäkin aina ovat.

Niin että siitäs saatte te, joiden mieöestä minun aggressiivisuuteni on pahiutta! Ei se ole! Se on vain rakkaudenkaipuuta ja rakkauden puutetta.

Minä en ole ikinä ollut pahuus motiivina aggressiivinen. Joku puhui narttumaisesta käytöksestä. Not me. Mä en näe, että sillä taas saavuttaa mitään. Mutta mä olen ainakin aggressiolla kyennyt pitämään hengissä oikeutuksen saada olla rakkautta saava ihminen.

Eikö kukaan muu ole kokenut mitään vastaavaa?

Miksei kukaan sano mitään? Eikö ole kellekään laisinkaan omasta elämästänne tuttua?

Mun sydämeni särkyi siis jo pienenä. Mun äiti särki sen. Jossain luki joskus, että Jeesus parantaa särkyneet sydämet. Mä en usko sitä, vaan ajattelen ihan järjellä, että muut ihmiset sen Jeesuksen roolin siinä joutuu ottamaan. Miten Jeesus sen voisi tehdä, kun ei se pysty edes puhumaan höhö. Mikähän kohta Raamatussa auttaisi siihen, ettei mun äiti hoitanut lapsenrakastamisvelvoitteitaan?