Tolkuton väsymys
Olen ihan älyttömän väsynyt. Nukun arkena noin 21-05 eli 8h yössä. Aina kun on mahdollista, eli viikonloppuisin, nukun 21-09. Menen nykyään jo ennen lapsia nukkumaan, useasti he herättävät mut sohvalta, kun ovat itse menossa nukkumaan. Tänään on onneksi vapaapäivä. Nukuin viime yönä 12 tuntia ja nyt kahden tunnin päiväunet. Teen vaikean masennuksen takia osittaista työviikkoa.
Käyn päivittäin lenkillä (meillä on koira), syön Omasta mielestäni hyvin, pudotan kyllä painoa tällä hetkellä. Mitään muuta liikuntaa en jaksa harrastaa, eikä aikakaan riittäisi, illat menee lasten harrastuksissa ja kotitöitä tehdessä. Olin lomalla pari viikkoa sitten. Ensimmäiset neljä päivää käytännössä nukuin kokonaan, välillä heräsin syömään. Veriarvot oli ainakin keväällä ihan kunnossa.
Apuja?
Kommentit (9)
Väsymys voi olla masennuksen oire. Toisena masennuspotilaana olen suorastaan kateellinen, kuinka paljon saat aikaiseksi masennuksesta huolimatta. Masennus yleensä aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, tarkistuta kilpirauhashormoniarvosi. Tsemppiä!
Mulla samankaltainen tilanne... käyn töissä, yksi lapsi, hoidan kotia. Kaiken liikenevän ajan nukun tai möllötän, ja olen jatkuvasti vetämätön. Pakollisten juttujen jälkeen olen voimaton, en saa tehtyä mitään ylimääräistä.
Veriarvojen pitäisi olla ok. Syön suht terveellisesti, ei ylipainoa.
Masennusta hoidettu aikoinaan lääkkein, mutta useampia kokeilin, eikä olo oikein muuttunut mihinkään.
En oikein tiedä milä vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Väsymys voi olla masennuksen oire. Toisena masennuspotilaana olen suorastaan kateellinen, kuinka paljon saat aikaiseksi masennuksesta huolimatta. Masennus yleensä aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, tarkistuta kilpirauhashormoniarvosi. Tsemppiä!
Tunnistan kyllä tämän tavallaan. En oikein osaa selittää tätä. Mulla on vuosien masennustausta ja olen ollut jo pitkään tosi poikki, mutta nyt tämä on erilaista kuin ennen. Enemmän sellaista fyysistä väsymystä. Niin että nukahtelen sinne tänne ja työpäivien jälkeen en jaksa puhua ja meinaan nukahtaa rattiin. Tuntuu ettei mikään unenmäärä riitä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan älyttömän väsynyt. Nukun arkena noin 21-05 eli 8h yössä. Aina kun on mahdollista, eli viikonloppuisin, nukun 21-09. Menen nykyään jo ennen lapsia nukkumaan, useasti he herättävät mut sohvalta, kun ovat itse menossa nukkumaan. Tänään on onneksi vapaapäivä. Nukuin viime yönä 12 tuntia ja nyt kahden tunnin päiväunet. Teen vaikean masennuksen takia osittaista työviikkoa.
Käyn päivittäin lenkillä (meillä on koira), syön Omasta mielestäni hyvin, pudotan kyllä painoa tällä hetkellä. Mitään muuta liikuntaa en jaksa harrastaa, eikä aikakaan riittäisi, illat menee lasten harrastuksissa ja kotitöitä tehdessä. Olin lomalla pari viikkoa sitten. Ensimmäiset neljä päivää käytännössä nukuin kokonaan, välillä heräsin syömään. Veriarvot oli ainakin keväällä ihan kunnossa.Apuja?
Laihdutus lisää unen tarvetta
Onko sinulla huolia, stressiä, kokemusta ettet hallitse arkea (muuten kuin nyt väsymyksen takia), pahoja muistoja tms.?
Minusta kannattaa yleisoireiden osalta aina ensin poissulkea fyysiset syyt. Menisin vielä lääkärin vastaanotolle. Lääkäri voi arvioida, mitä muita verikokeita kannattaa ottaa kuin peruskokeet.
Sana kirjoitti:

Ei sen enempää kuin ennenkään. Väsymys sen sijaan alkoi joskus kesällä. Täytyy varmaan varata lääkäriaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsymys voi olla masennuksen oire. Toisena masennuspotilaana olen suorastaan kateellinen, kuinka paljon saat aikaiseksi masennuksesta huolimatta. Masennus yleensä aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, tarkistuta kilpirauhashormoniarvosi. Tsemppiä!
Tunnistan kyllä tämän tavallaan. En oikein osaa selittää tätä. Mulla on vuosien masennustausta ja olen ollut jo pitkään tosi poikki, mutta nyt tämä on erilaista kuin ennen. Enemmän sellaista fyysistä väsymystä. Niin että nukahtelen sinne tänne ja työpäivien jälkeen en jaksa puhua ja meinaan nukahtaa rattiin. Tuntuu ettei mikään unenmäärä riitä. Ap
Sitten on varmaan viisainta mennä lääkäriin.
terv. 2
Kilpirauhasen ongelmat tosiaan voi oireilla väsymyksenä ja masennuksena.
Minkälainen on ruokavaliosi? Onko paljon vaaleaa viljaa, leipää, sokeria? Syötkö vihanneksia vähimmäissuosituksen ainakin ja saatko proteiinia tarpeeksi polttoaineeksi? Entä rauta? Kuluuko alkoholia, joka voisi kuluttaa serotoniinivarastoja?
Entä D-vitamiini? Mulla ainakin tuju annos auttaa väsymykseen talvella, ei ole niin tajuton aamukooma ja jaksan talvellakin ilman päiväunia.
Nosto!