Miten ikinä selviän tästä?

Meillä on takana lähes 15 vuotta kestänyt suhde joka alkoi rakoilemaan viime kesänä molempien ruvetessa lähestymään neljääkymmentä. Mies alkoi olemaan jatkuvasti kiukkuinen kotona, koko ajan kännykkä kädessä, musiikkimaku muuttui ja jatkuva valitus omasta ajasta. Annoin tilaa, hoidin lapsia(3) entistä enemmän uuvuksiin asti kunnes mun toimesta käytiin vuodenvaihteessa tiukka keskustelu. Molemmilla eromietteet, miehellä vapaudenkaipuu ja mulla uupumus syynä. Päätettiin jatkaa ja keväällä tilanne alkoi muuttumaan jo parempaan päin, perhedynamiikka alkoi toimia ja parisuhdettakin päästiin vähän hoitamaan.

Loman jälkeen mies tiputti pommin: kesällä alkanut suhde viisikymppisen naisen kanssa, haluaa erota ja jatkaa elämää tuon naisen kanssa.

Heinäkuun lopussa tuosta kuulin keskimmäisen lapsen jalkapalloturnauksen katsomossa. Kaks viikkoa myöhemmin heitin miehen ulos koska mitään keskusteltavaa ei ollut ja oli päätöksensä tehnyt. Muutti käytännössä samantien sen naisen luo joka sai oman aviomiehensä heitettyä samoihin aikoihin ulos yhteisestä kodistaan.

Miten mä ikinä selviän tästä? Mies ei suostu terapiaan, ei myönnä millään tavalla tehneensä väärin. Meillä on kuitenkin kolme pientä lasta ja alustavasti mies on ilmoittanut että hänelle riittää viikonloppuisyys mutta tässä vaiheessa vielä näkee lapsia aika usein. Joka ikinen kerta kun hän käy tässä hakemassa/tuomassa lapsia niin romahdan. Aluksi kaipasin häntä ihan hirveästi ja kirjoitin pitkän kirjeenkin. Sittemmin käytiin pari keskustelua joissa hän syytti minua aika paljon kaikenlaisesta mistä ei koskaan ollut puhunut aikaisemmin ja tietyllä tavalla tajusin että en tuon miehen kanssa halua olla. Mutta silti, oon niin rikki. Elän tässä välitilassa, eroasioista on puhuttu mutta hän ei ole eroa hakenut joten monet asiat odottavat vaan sitä.

Viimeinen vuosi yhdessä oli jatkuvaa kinastelua hänen puoleltaan ja olenkin nyt jälkeenpäin tajunnut, että taisi jo silloin hakea seuraa.

Olen ihan poikki koko viimeisestä 1,5 vuodesta ja nyt tästä kamalasta tragediasta. Uusi nainen oli esitelty esikoiselle jo kesäkuussa ystävänä ja lopuille lapsille samalla viikolla kun heitin hänet kotoa.

Lapsille hän ei ole kertonut juuri mitään tilanteesta ja mä olen sitten joutunut kertomaan sen verran mitä tiedonmurusia on mulle jakanut. Tuntuu että miehen raukkamaisuus ja pelkuruus edelleen rasittaa mua enkä vaan kertakaikkiaan saa häntä ottamaan vastuuta mihinkään.

Sain itselleni oikeusavustajan joka ajaa eroasiaani kunhan vaan mies saa eron vireille. Olen silti aivan lopen uupunut, henkisesti ja fyysisesti. Miten tästä koskaan selviää? Nyt vertaistukea siis!