Riittääkö yhden rinnan maito
Vauvelimme on 1 kk vanha ja syö hanakasti aina toisen rinnan noin 15 min. Tämän jälkeen vaihdan vaipan ja tarjoan toista rintaa, niin neiti alkaa vaan itkemään ja raivoamaan. Joskus saattaa syödä hetken tätä toista rintaa. Pitkien päiväunien jälkeen kelpaa molemmat rinnat ja silloin toista syödään n. 15-20 min ja toista n. 7 min. Saakohan vauveli riittävästi maitoa? Muuten neiti on kyllä tyytyväisen oloinen ja vaippoja kuluu normaalisti. Neuvola on vasta 2 viikon päästä ja silloin vasta punnitaan. :-( Joten tarviikohan olla huolissaan?
T. " Esikoistaan hermoileva"
Kommentit (5)
minä myös syöttänyt aina vain yhden rinnan/syöntikerta. Näin myös neuvoivat neuvolassa, että vauva saa myös sitä takamaitoa.
Hyvä kuulla että muutkin ovat tehneet samoin. Kun mistään opuksesta en ole löytänyt tuohon vastausta, että voiko vaan yhtä rintaa syöttää (siis vuorotellen tietysti). Vauva on kyllä ihan tyytyväinen yhden rinnan jälkeen ja yleensä joko siis nukahtaa siihen tai sitten jos jää valveille niin " suuttuu" tuosta toisen tyrkyttämisestä. Kun otan pois rinnalta, niin sitten taas oikein tyytyväisen oloinen. On neiti kyllä yksi arvoitus!
Nasu-äiti
luulen, että riittää. Eikös niitä rintoja periaatteessa sen vuoksi ole kaksi, että toinen on vähän niinkuin " varalla?" :) Mutta tietysti toisen rinnan maidontuotanto ehtyy ennen pitkää, ellei vauva suostu siitä syömään. Oletko kokeillut imettään siten, että vauva olisi samassa asennossa myös tällä huonommalla rinnalla, kuin lempirinnalla eli kainalossasi (tai makuulla olet itse toisin päin)? Muistaakseni ainakin äp:n imetysoppaassa taisi olla kuvia näistä erilaisista imetysasennoista.
Meillä oli sama ongelma jostain n. siitä lähtien kun poika oli 4kk vanha, ei meinannut millään suostua syömään vasenta rintaa. Oikeasta ilmeisesti tuli paremmin (eräs sukulainen on kenttätutkimuksen nojalla tiivistänyt tämän niin, että oikeakätisillä oikeasta rinnasta tulee maitoa paremmin ja vasenkätisillä toisinpäin...) eikä jaksanut lutkuttaa vasenta juuri nimeksi. Ja täytyy myöntää, etten saanut millään konstilla vauvaa syömään sitä vaikka mitä koitin...
tsemppiä kuitenkin imetyksellesi!
Pakko vastata kun mulla sattuu olemaan sellainen vauva joka jostain syysta noin kuukauden vanhana lopetti toisen rinnan syomisen kokonaan. Se vaan ei kelpaa ja eihan se sitten enaa tuotakaan sita maitoa kunnolla. Viiden kuukauden iassa aloitettiin soseiden maistelu ja hyvin kasvoi yhdellakin tissilla. Olen yrittanyt aina valilla tuputtaa tata toista tissia myos muttei se kelpaa. Neuvolan mukaan maito saattaa maistua ihan erilta eri tisseista. Hamaamallakaan ei kelpaa tama toinen.
Eihan tama tahan paljoa liity mutta kommentti kuitenkin.
Minä en ainakaan ikinä syöttänyt samalla syötöllä molempia rintoja. Eli syötin aina toisen tissin tyhjäksi ja seuraavalla toisen. Ei ole olemassa mitään lakia että molempia tissejä on tarjottava aina. :) Minulla ainakin maito riitti hyvin ja neiti kasvoi hienosti.
Jos vauva vaikuttaa tyytyväiseltä syötyään toisen tissin tyhjäksi, vaippoja kastuu ja nukkuukin hyvin, niin mielestäni yhden rinnan maito riittää hyvin.
Puzzle