Mita tehda pomottaja-lapselle, joka saa vanhemmiltaan kaiken periksi? Lapsi juoksuttaa vanhempiaan minka ehtii ja nama tottelevat.

Ei anneta periksi asioista. Jos esim yksi lasi ei kelpaa, ei saa myöskään toista, vaan saa olla ilman. Lapsi sitten aina suuttuu silmittömästi, kun ei saa tahtoansa läpi ja päivät ovatkin jatkuvaa raivokohtausta. Samat asiat toistuvat kaupassa, kylässä jne. Ikä ei ole muuttanut tätä piirrettä lapsessa, eikä periksiantamattomuus.

Kyllä se lapsi ajan mittaan tottuun siihen lasiin ym. mikä on katettu, kun vanhemmat eivät anna uutta lasia ja periksi. Sitä kutsutaan kasvatukseksi, kun me vanhempina laitamme rajat, kyllä lapsi niihin oppii ja se luo turvallisuutta. Lapsella on se uhmaikä jonkin aikaa, ei ne niin tomppeleita ole etteikö jossakin vaiheessa viesti perille menisi. Vanhemmat sen sijaan ovat tomppeleita, jos antavat kaikessa periksi. Ei tarvitse jyräkään olla, mutta lapsi ei määrää. Nannya seuraten tilanne vain pahenee, jos lapsen annetaan olla pomona perheessä!

se ei ole periksiantamista. ja elokin huomattavasti helpottuu. esim. " haluatko tämän vai tämän lasin?"



Tietysti kylässä toimitaan talon tavoilla eikä omilla totutuilla säännöillä.

pikkuHitlereitä, jotka ovat saaneet pompottaa perheitään miten vain.



Asettakaa ihmeessä tiukat rajat, jos haluatte, että lapsistanne kasvaa normaaleja.

ainakin kotona. Meidän 4 v. haluaa joskus ehdottomasti sinisen lasin vaikka pöytään on katettu kirkas - ja yleensä suostun hänelle sen vaihtamaan. Jos ei se sininenkään kelpaa, sitten on kiukuttelusta kyse, enkä enää laseja vaihda.



Ap:n esimerkissä lapsi vissiin pompottaa vanhempia jatkuvasti, silloin tietty voi supertiukat rajat ollakin tarpeen, mutta tavalliselle lapselle, joka yleensä tottelee ja taipuu aikuisen tahtoon, ei tarvitse mitään armeijakuria pitää. Pieni jousto helpottaa usein kaikkien elämää.



Ja kylässä ainakin isomman lapsen pitäisi osata käyttäytyä paremmin kuin kotona. Jos näin ei ole, se on vanhempien ongelma. Emäntänä voit itse päättää, yritätkö pitää tunnelman leppoisana ja taivut lapsen vaatimuksiin, vai otatko tiukan linjan ja samalla sen riskin että koko vierailu menee pilalle.

Ensin hän halusi istua eri paikalla kuin pöytään oli hänelle mehupaikka katettu. Vaihdoin paikat, ei siinä mitään. Sitten hän kysyi, voiko saada toista mehua kun ei tykkää appelsiinista. Annoin toisen vaihtoehdon. Kun hän pyysi vielä toisenlaista lasiakin, aloin epäillä että hän vaan kokeilee, mitä kaikkea saa minut tekemään.



ap

Esimerkiksi eilen meille tuli kinaa tv-ohjelmasta. Poika halusi katsoa yhtä, minä toista. Oli kiukkuinen eikä suostunut luopumaan kaukosäätimestä. Pakko myöntää, että annoin periksi. Sitä ei olisi ehkä pitänyt tehdä (?)



Välillä vain väsyttää, kun yritän pitää kuria mutta kaveri on tullut tosi itsepäiseksi. Viimeksi kun panin pojan jäähylle makkariin, isänsä kävi hakemassa hänet sieltä. Kävi ilmeisesti poikaa sääliksi, kun tämä oli flunssainenkin. Erikoista kyllä, tähän asti minä olen ollut se pehmeämpi. Tässäkään tilanteessa riita ei tullut isosta aiheesa, vaadin vain poikaa siivoamaan jälkiään ja tämä kieltäytyi.



Lisäksi poika on ruvennut joskus lyömään minua, ei lujaa mutta kuitenkin. Jäähykään ei oikein tunnu tehoavan.



Onko kokemuksenne mukaan 5-vuotiailla tällaisia uhmakausia? Välillä olo tuntuu aika neuvottomalta.

Tuttavapiirissä on lapsi joka pompottaa äitiään mennen tullen.

On aina saanut tahtonsa läpi äidiltään. Lapsi on kouluikäinen. Pinenä sai jo raivokohtauksia.



Oli ehkä 3-4 vuotias kun meillä vieraillessaan repi äitinsä hiuksia ja läpsi naamaan ja tämä äiti ei kieltänyt lasta väisteli vaan. Tähän sanoin lapselle ettei äitiä saa lyödä ja käskin lopettamaan. Lapsi totteli mutta mulkoili murhaavasti minua. Vaatteiden pukeminen oli useilla kerroilla yhtä sirkusta. Suostuttelua ja maanittelua. Äiti on kiltti ja raaski " huudattaa lasta" vaan mieluummin tekee itse asioita ja antaa periksi.



Tein tälle lapselle selväksi että meillä ei näin toimita. Minua tottelee mutta ei äitiään. Koulussa ei näitä ongelmia ole. Muksu on niin fiksu että tajuaa ettei tämä toimi muiden kuin äidin kanssa.



Lapsi on alistanut äidin palvelijakseen. Juoksuttaa tätä hakemaan sitä ja tätä.



Äiti ostaa mitä lapsi keksii pyytää, on valinnut vaatteensa pienestä saakka. Kieltäytynyt pitämästä lahjaksi saamiaan hyvälaatuisia vaatteita.



Peli on menetetty tässä tapauksessa. Säälin toisaalta tätä äitiä kun on välillä niin väsynyt ja hymytön. Toisaalta itsepähän on soppansa keittänyt.



Tämä niille joilla on tällainen " hirviö" kotona tilanne ei tule muuttumaan ellette muuta toimintatapaanne.

5 vuotiaan kanssa tämäntapaisia ongelmia eli tullut lyömistä ym. Liittyy kuulemma tuohon ikään että kuvitellaan itse olevan niin isoja ja aletaan kokeilemaan uudestaan näitä rajoja että vieläkö on samat säännöt ja mitä saa tehdä ja mitä ei. Meillä on ollut nyt hetken aikaa käytössä arestipenkki jonne joutuu parin varoituksen jälkeen 5 min istumaan ja miettimään. Meillä on ainakin tehonnut kun lapsi on huomannut että siellä istuminen on oikeasti todella tylsää. Pitää vain itse pysyä tiukkana eikä antaa periksi vaikka lapsi huutaisi ja itkisi kuinka kovin tai häntä joutuisi monta kertaa viemään takaisin. Lapset ovat sen verran fiksuja että huomaavat äkkiä mikä on kenenkin heikoin lenkki ja käyttävät sitä sumeilematta hyväkseen.



Meillä tyttö on mm. todennut äitini ja siskoni kohdalla sen että jos äiti ei anna tehdä tai osta jotain niin kysytään mummilta tai tädiltä. Ja parhaassa tapauksessa pyydetään oikein kauniisti ja mummiin tehoaa itkeminen kovaan ääneen koska se on mummista jotenkin niin noloa kun lapsi alkaa kiukutella kaupassa. Useimmiten minä joudun " komentamaan" äitiäni enemmän kuin lastani.