"Kyllä se kolme menee siinä kuin kaksikin?" Meneekö?

Mä haaveilin myös kolmannesta, mutta nyt tuntuu siltä että se ajatus on on haudattu. Lapset nyt 7 ja 4 ja elämä alkaa olla ihanan helppoa, en usko että jatksettaisiin enää aloittaa alusta sitä vauvarumbaa kun just on päästy siitä vaiheesta eroon. Yöt on kokonaisia, aamulla saa nukkua vähän pidempään vaikka lapset jo heräisikin, osaavat mennä itse katsomaan lastenohjelmia hetkeksi jne. Vaippoja ei enää vaihdella, molemmat osaa syödä ja pukea itse jnejnejne. Kun asiaa pohdin järjellä enkä tunteella, tajusin etten halua enää vauvaa.

Mulle moni sanoi toisen lapsen jälkeen, että vielä tulee sellainen olo että josko vielä se kolmaskin? Sanoivat, että odotapa vain.

No nyt olen tuota oloa odotellut ja kahden kuukauden päästä menen sterilisaatioon. Ei todellakaan ole tullut tuollaista oloa puolileikillään edes kertaakaan. On tullut sellainen olo, että kaksi lasta aivan sopiva ja hyvä. Kaoottisina hetkinä siinäkin 1,5 lasta liikaa. Ensimmäinen lapsi oli vauva-aikana aivan todella haastava ja toinen onnekseni aivan todella helppo; siinäkin mielessä on hyvä jäädä vauvantekohommista eläkkeelle voitonpuolella.

Minä en enää mistään hinnasta tahtoisi olla raskaana, synnyttää, kokea sitä vauva-aikaa kun kaikki pitää opetella alusta jne. Se kaikki oli enempi vähempi ihan kamalaa. Saati että pitäisi sitten taas aloitella päivähoidot huutoineen, miettiä riittääkö auto+neliöt+aika. Nautin siitä kun isompi on nyt jo ekaluokkalainen ja nuorempikin ilman vaippaa ja täys-puhuja. Molempaa sukupuolta vieläpä ja ilman mitään viittausta erityisdiagnooseihih. Kyllä tämä lottovoitto riittää minulle. Muut saavat minun puolestani elää vaikka loputonta vauva-pikkulapsi-aikaa ja tehdä 50 lasta jos haluavat.

Musta kahden lapsen jälkeen kolmas oli aika rankkaa mutta kolmannen perään pienellä ikäerolla neljäs meni todellakin siinä samassa. Siinä oli niin rautainen rutiini vauvanhoitoon että puolet hommista tuli tehtyä suurinpiirtein alitajuisesti. Vastahan ne samat hommat oli tehty edellisen kanssa. Meillä oli kolme vuotta ikäeroa kakkosen ja kolmosen välillä ja jotenkin oli jo päässyt eroon siitä vauvavaiheesta. Siitä se rankkuus. Nyt neljä lasta tuntuu just sopivalta.

Siinä mielessä menee että vauva viihtyy hyvin kun on hulinaa ympärillä. Muuten oikeastaan ei, lapsilla on niin erilaiset tarpeet että kaikille kuitenkin pitää olla ne omat jutut. Eli ei sen varaan kannata laskea että siinä se sivussa menee, alustahan se kaikki taas aletaan. Minä ajattelen että sitten ollaan voiton puolella kun kaikki osaavat käydä vessassa, pestä hampaansa ja laittaa turvavyön itse kiinni!

Ihmettelen ihan tosissani miten suurperheelliset jakavat aikansa lapsilleen, minusta tuntuu että jo kolmen lapsen kanssa on aivan repeämässä. Läksyt, kuulumiset, harrastukset, lukemiset, ulkoilut, pelit, leikit. Ja meillä osallistuu molemmat vanhemmat ja ollaan tosi perhekeskeisiä. En tiedä miten onnistuisi jos olisi vielä enemmän lapsia. Väkisellä isoimmat ja helpoimmat lapset jäisivät vähemmälle.

Sanoisin, että muutos yhdestä lapsesta kahteen oli huomattavasti suurempi kuin kahdesta kolmeen. Kun kolmas tulee, on jo tottunut siihen, että kotona on useampi lapsi. :)

Kolme lasta ei ole sama kuin kaksi lasta. Kolmen kanssa on paljon vaikeampaa lähes kaikki. Erityisesti se huomion antaminen. Voi luoja miten monta kertaa on tappelu tullut siitäkin että kun kainaloon istumaan mahtuu vain kaksi kerralla ja kolmas ei mahdu. Ja joka ikinen kerta leikeissä aina yhtä syrjitään tai kiusataan, aina jollain on naama väärin päin. Kolme lasta on ihan painajaista kahteen verrattuna.

Mä en ymmärrä tollasia sanontoja. Kyseessä on yksi kokonainen uusi ihminen, jolla on tarpeensa,joihin on vastattava. Ei mikään jonon jatke.

Menee menee...🙄

Ei tietenkään mene. Kaikki lapset ovat yksilöitä ja tarvitsevat omanlaista apua, tukea, ohjausta, rakkautta.

Haluaisitko itse olla lapsi, joka saa aina olla hännän jatkona ja muiden mukana = perässä) ilman omaa aikaa vanhemmiltaan? Kuin hypättäisiin vuosikymmeniä taaksepäin.

Itse sain kolme poikaa 4 vuoden sisällä ja hyvin meni. Aika rutiinia oli kolmannen kanssa. Olisi menny neljäskin poika.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä tollasia sanontoja. Kyseessä on yksi kokonainen uusi ihminen, jolla on tarpeensa,joihin on vastattava. Ei mikään jonon jatke.

Ja tuo sanontako takaa sen ettei niin tapahdu?

Menee tietty jos ottaa sen kolmannen suuhun.

Meille riitti 2lasta. Minulle riitti 2 raskautta ja 2 synnytystä...ei kiitos enää ikinä.

2 terveen lapsen kanssa on ollut helppoa niin henkisesti kuin taloudellisesti.

Murkkuikä voi olla haastavaa aikaa ja todellakin olemme miehen kanssa usein todenneet että onneksi on vain 2 teiniä. 3. olisi varmaan jo jäänyt hunnigolle kun ei vain jaksa aina sitä säätämistä ja draamaa.

Ja tulevaisuudesta ei tiedä niin pitää pystyä myös kouluttamaan lapsensa ja auttamaan oman elämän alkuun. 

Meillä menee, kun ikäeroa sisaruksiin on 4-6v. Tämä on ollut meillä aika ihanteellista toisin kuin kaksi ensimmäistä kahden vuoden ikäerolla. Ihan kuin olisi ollut esikoisvauva uudestaan talossa.

Nyt kuskataan kahta koululaista harrastuksiin ja 4v kulkee siinä mukana. Kunhan kuopus on harrastusiässä isosisarukset voivat jo kulkea omin avuin.

Kolmas ei mene 'siinä ohessa' huomaamatta, mutta sen sanoisin että 'shokki' kolmannesta ei ole juuri mitään verrattuna siihen kun tulee toinen. Raskainta on ollut kun toinen syntyi, silloin meni viimeisetkin rippeet omasta ajasta ja aina oli kädet täynnä - silloin se oli järkytys.

Kolmas vaatii omat resurssit (aika, huomio jne) mutta se syntymä ei ole mikään järkytys. Kolmas toi paljon iloa ja onnea elämään. Nyt on tekeillä neljäskin (ja ei, en ole työtön siiderivalas yh, vaan itse elätän lapseni ja olen hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle riittää yksikin.

Jep. Ei tule lisää mullekkaan. Eka on esiteini jo, naureskelen partaani kun kaverit vasta alkaa lisääntyä nyt ja suunnittelee isoja perheitä, mä suunnittelen matkailupakun ostamista muutaman vuoden päästä. Emäntä ja elukat kyytiin ja maailmalle. Soronoo!

No elämänsä kullakin.

Sinä siis haaveilet ja ne muut elää haavettaan.

Joillekkin on näköjään vaikea tajuta että moni tykkää perheestään ja siitä että lapsia on enmmänkin.