Miltä parisuhteen pitäisi tuntua?

Meidän suhteemme on samassa vaiheessa eli kolme vuotta on seurusteltu. Naimisiinmeno tai edes avoliitto ei kyllä vielä ole ajankohtainen, mutta vietämme yhdessä kaikki lomat, viikonloput ja välillä arki-iltojakin.

Riitoja on, mutta ei varmaan sen enempää kuin aiemminkaan. Mutta on myös niitä hetkiä, kun tuntuu että rakastan miestä ihan älyttömästi. Ja niitä, kun unohdun ikkunasta ihan vain katselemaan häntä.

Pari kertaa on näiden vuosien varrella meinattu laittaa lopullisesti kantapäät vastakkain ja tosiaan edelleen on toisissamme hiomista, mutta itse en kestäisi - tai ainakin tuntuu siltä - jos tämän ihmisen menettäisin.

Ap:lle simppeli vastaus: Jos kestät ajatuksen hänen menettämisestään, ei kannata mennä naimisiin. Ei tule kestämään, ja vaikka tulisikin, et olisi onnellinen.

Itse juuri olen alkanut pohtia sitä, että ehkä kestäisinkin elää ilman tuota miestä, tai ehkä se olisi jopa mukavampaa kuin tämä nykyhetki. Se tässä mietityttääkin eniten - että onko kyseessä nyt vain hetkellisestä "kriisistä" vai olemmeko pysyvästi kasvamassa eri suuntiin.

t.ap

Ensin ihanalta ja ihmeelliseltä, tuota pikaa rajoittavalta, lasten myötä rasitteelta ja papin aamenen jälkeen rangaistukselta.

Vierailija kirjoitti:

Meidän suhteemme on samassa vaiheessa eli kolme vuotta on seurusteltu. Naimisiinmeno tai edes avoliitto ei kyllä vielä ole ajankohtainen, mutta vietämme yhdessä kaikki lomat, viikonloput ja välillä arki-iltojakin.

Riitoja on, mutta ei varmaan sen enempää kuin aiemminkaan. Mutta on myös niitä hetkiä, kun tuntuu että rakastan miestä ihan älyttömästi. Ja niitä, kun unohdun ikkunasta ihan vain katselemaan häntä.

Pari kertaa on näiden vuosien varrella meinattu laittaa lopullisesti kantapäät vastakkain ja tosiaan edelleen on toisissamme hiomista, mutta itse en kestäisi - tai ainakin tuntuu siltä - jos tämän ihmisen menettäisin.

Niin ja lisään vielä: edellinen suhteeni päättyi juuri kolmen vuoden kohdalla. En oikeastaan tiedä vieläkään miksi, se oli kai jonkinlainen "kasvoimme erilleen" -juttu eli tapaamiset vain vähenivät ja lopulta kumpikaan ei enää jaksanut kannatella suhdetta.

https://munmennyt.blogspot.fi/                                   Käykää lukemassa muutama tämän uuden blogin teksteistä. Blogi yrittää antaa ihmisille toivoa eri asioissa ja antaa uusia neuvoja pärjäämään.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle simppeli vastaus: Jos kestät ajatuksen hänen menettämisestään, ei kannata mennä naimisiin. Ei tule kestämään, ja vaikka tulisikin, et olisi onnellinen.

Olet ihan väärässä. Olet pelottava ihminen. Joku päivä saat päähäsi ties mitä kun huomaat että puoliso ei täytä odotuksiasi.

Tuntuuhan se, riitoja tulee ja mennee. Välillä rakastetaan ja toisinaan vihataan..

Mutta kun molememmat kunnioittaa toisiaan, riidat ovat selvitettävissä ja sovittavissa niin en usko että vaihtamalla paranis. 

Mutta jos riitojen jälkeen sovintoseksi ei tunnu miltään niin sitten miettisin vielä uudelleen..

Tsemppiä!

Asutteko yhdessä? Kuinka pian muutitte yhteen? Kuinka kauan seurustelitte ilman saman katon alla asumista?

En ole koskaan itkenyt parisuhteen takia tai oleellisesti ärsyyntynyt toisesta. En myöskään muista riidelleeni paria kertaa enempää. Koskaan ei ole myöskään tullut sellainen olo, että olisin yksin onnellisenpi. Pisin parisuhteeni kesti kymmenen vuotta, ja se päättyi eri näkemyksiin lasten hankkimisesta. Sen eron jälkeen kyllä itketti.

Ellet ole selvästi yli kolmenkymmenen ja romanttisesti kokenut, en suosittele noin nopeaa naimisiin menoa. En ainakaan noilla puheilla.

Vierailija kirjoitti:

Itse juuri olen alkanut pohtia sitä, että ehkä kestäisinkin elää ilman tuota miestä, tai ehkä se olisi jopa mukavampaa kuin tämä nykyhetki. Se tässä mietityttääkin eniten - että onko kyseessä nyt vain hetkellisestä "kriisistä" vai olemmeko pysyvästi kasvamassa eri suuntiin.

t.ap

Kun on kerran joutunut eroamaan rakastetustaan, mennyt rikki ja jäänyt silti henkiin, tuollaiset "En kestäisi ilman tuota ihmistä" -ajatukset jäävät pois. Tiedän kokemuksesta kestäväni, vaikka se pahalta tuntuukin. Olen paljon vahvempi kuin ennen luulin.

18 vuotta naimisissa, enkä kertaakaan ole itkenyt parisuhteen takia, tai miettinyt että tätäkö tämä on nyt loppuelämä. Harvoin edes riidellään, ei ole mitään aihetta. Mies ei ärsytä, se on mun rakas ja paras ystävä ja ihanin ihminen maailmassa. 

Ap:n asemassa en todellakaan ostaisi taloja tai menisi naimisiin, puhumattakaan lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle simppeli vastaus: Jos kestät ajatuksen hänen menettämisestään, ei kannata mennä naimisiin. Ei tule kestämään, ja vaikka tulisikin, et olisi onnellinen.

Jos joku ei kestä, on se minusta aika varma merkki läheisriippuvuudesta.

Toimiiko seksi riidoista huolimatta? Itse nostin kytkintä kun seksi ei tuntunut enää miltään, tai tuntui lähinnä vastenmieliseltä.

Mä olen aina kyllästynyt seurustelukumppaniin siinä kahden vuoden kohalla. Nyt mekin ollaan kolme vuotta seurusteltu, eikä ole todellakaan samanlaista kuin edellisissä suhteissa.

Kun mennään nukkumaan, selataan molemmat itseksemme puhelimia. Nukutaan kuitenkin lusikassa. Enää ei jaksa kiinnostua seksistä joka päivä. Silti seksi on parempaa kuin koskaan ennen. Saatetaan olla viikkokin erossa niin, ettei kauhea ikävä iske, tykätään olla myös itseksemme. Eilen rakennettiin sänkyyn maja ja höpöteltiin pari tuntia.

Me ei oikeastaan riidellä. En ole koskaan tainnut itkeä riidan takia. Mutta ollaankin luonteeltamme molemmat lepposia, ei provosoiduta helposti. Jos toinen tekee jotain ärsyttävää, siitä kyllä sanotaan toisillemme. Toinen saattaa loukkaantua, mutta se kestää vain hetken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle simppeli vastaus: Jos kestät ajatuksen hänen menettämisestään, ei kannata mennä naimisiin. Ei tule kestämään, ja vaikka tulisikin, et olisi onnellinen.

Olet ihan väärässä. Olet pelottava ihminen. Joku päivä saat päähäsi ties mitä kun huomaat että puoliso ei täytä odotuksiasi.

Sitä vartenhan juurikin on seurusteluvaihe jolloin otetaan selvää onko tämä ihminen se jonka kanssa loppuelämäni haluan olla.

Höttövaihe kestää noin kolme vuotta jonka jälkeen alkaa se oikea arki.

Kuten joku jo kirjoittikin ettei kummempia riitoja ole ja edelleen parinkymnenen vuoden jälkeen katsoo rakastuneesti, on ainakin itselle se mitä tiedän hakevani parisuhteelta.

Kunnioitusta ja samaa huumoria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle simppeli vastaus: Jos kestät ajatuksen hänen menettämisestään, ei kannata mennä naimisiin. Ei tule kestämään, ja vaikka tulisikin, et olisi onnellinen.

Jos joku ei kestä, on se minusta aika varma merkki läheisriippuvuudesta.

Jaahas. Tarkoitin lähinnä sitä, että menettämisen ajattelu tuntuu todella pahalta. En todellakaan ole itseäni vetänyt jojoon, vaikka olen kahdesta pitkästä parisuhteesta aikanaan eronnutkin. Mielestäni kannattaa mennä naimisiin vain sellaisen ihmisen kanssa, joka on itselle kaikki kaikessa. Muuten en näe pointtia sitoutumisessa. Näillä eväillä olen onnistunut 10 vuotta onnellista avioliittoa elämään.