Tähänkö kaikki sitten päättyy?

Olen kyllästynyt tähän elämään. Kaikki inhoo mua, jopa mun oma lapsuudenperhe. Ovat iloisia aina kun tullaan, kun on lapset mukana ja miehestä ne tykkää myös. Mutta mulle mökötetään, kun mulla on vääriä mielipiteitä tai ihan vaan kun oon olemassa. Kaikki on ilmeisesti sitä mieltä, että koska mulla on näennäisesti kaikki hyvin elämässä, niin olen jotain velkaa sisaruksilleni, joilla on avioeroa, työttömyyttä ja masennusta. Olen paha ihminen kun minulla on toimiva liitto, perhe ja ura.

Miehen suku on aina inhonnut myös. Pukeudun väärin, minulla on väärä tausta ja olen riistänyt heiltä pojan ja veljen. Huomaan kyllä, että juttuni ärsyttävät ja yritän puhua mahdollisimman vähän kun siellä käydään.

Fakta on se, että en ole kaikkein taitavin keskustelija ja joskus minulta lipsahtaa väärällä tavalla jotain, mitä en tarkoittanut. Huomaan, että se ärsyttää. Ilmeisesti tästä ei pääse eroon kuin kuolemalla.

Sitten ei tarvitse enää kenenkään loukkaantua tai ärsyyntyä. Mieheni on todella pidetty, hän saisi valtavasti tukea muilta, jos kuolen. Kaikille on parempi, ettei minua ole. Ero ei kuulemma ole vaihtoehto, niin en keksi enää muuta.