Ylipainoinen. Häpesitkö koulun uimatunteja tai pinnasitko niistä jopa?

Olin itse hyvin pieni ja laiha koululainen ja uimatunnit oli inhottavia.

Pojat olivat uimassa samaan aikaan ja arvostelivat meitä muutamaa kehittymätöntä suorin sanoin.

Laudat ja tissitömät ym.

Luokkamme rääväsuutyttö oli lisäksi kertonut, ettei meillä muutamalla ollut karvojakaan ja tämä tieto oli kirjoitettuna myös uinnin jälkeen luokan liitutaululle kaikkien nähtäväksi.

Eli helppoa ei ollut tosi laihallakaan nuo uimatunnit, vaikka uinnista tykkäsinkin.

En, lukion viimeisellä luokalla painoin 47kg, kurvit oli kohdillaan ja kroppa upea.

Ylipainon, +40kg tuon jälkeen, olen syönyt aikuisiällä, eikä se ole vaikuttanut itsetuntooni, sama hoikka hyväkroppainen asuu näiden läskien alla.

Usein ajattelen niitä nuoria, jotka ovat lapsesta asti lihavia, miten se vaikuttaa heidän itsetuntoonsa, kun joka paikassa ylistetään laihuutta ja lihavuutta pidetään sairautena, laiskuutena, tyhmyytenä, inhottavana, jopa ihmisarvoa epäillään.

Tuokin on hyvä esimerkki kuinka koulussa kiusataan niin monesta syystä ja muuten vaan vaikka aina nousee esiin esim. rasismi. Tai toiset tykkäävät sen esille nostaa.

Vierailija kirjoitti:

Luokkamme rääväsuutyttö oli lisäksi kertonut, ettei meillä muutamalla ollut karvojakaan ja tämä tieto oli kirjoitettuna myös uinnin jälkeen luokan liitutaululle kaikkien nähtäväksi.

Eli helppoa ei ollut tosi laihallakaan nuo uimatunnit, vaikka uinnista tykkäsinkin.

Minua (mies) kiusattiin toisin päin. 7. Luokalla kohistiin siitä kun minulla kasvoi munakarvat.

Sen jälkeen en ole uinut.

M/44

Ylipainoinen en ollut, mutta siitä huolimatta inhosin koulun uintia. Skippasin joka ikisen uinnin yläasteella. Ja tuo skippaaminen ei vaikuttanut mitenkään uimataitooni, jonka opin jo ennen koulun alkua. 

En hävennyt, olin parhaiten uivia lapsia luokiltamme, koska harrastin kilpauintia.

Lapsena en ollut ylipainoinen.

Paikkakunnalla ei ollut uimahallia joten ei uitu - luojan kiitos. UImaan opin kesäleirillä järjestetyssä uimakoulussa (järvessä)

Vierailija kirjoitti:

En, lukion viimeisellä luokalla painoin 47kg, kurvit oli kohdillaan ja kroppa upea.

Ylipainon, +40kg tuon jälkeen, olen syönyt aikuisiällä, eikä se ole vaikuttanut itsetuntooni, sama hoikka hyväkroppainen asuu näiden läskien alla.

Usein ajattelen niitä nuoria, jotka ovat lapsesta asti lihavia, miten se vaikuttaa heidän itsetuntoonsa, kun joka paikassa ylistetään laihuutta ja lihavuutta pidetään sairautena, laiskuutena, tyhmyytenä, inhottavana, jopa ihmisarvoa epäillään.

Minä en ollut lapsena lihava, mutta vanhemmat silti huomauttivat painosta ja lihavuudesta ja syömisestä. Nyt aikuisena sitten olen rutkasti ylipainoinen, koska koko lapsuuteni luulin olevani läski. Lapsuuskuvia ku katsoo, niin ihan normaalinkokoinen lapsi sieltä katselee, ei todellakaan mikään ylipainoinen.

En. Olen saariston tyttö, ikäni vedessä viihtynyt ja olin jo alakoulussa vahva uimari. Kesät uin meressä, talvikaudella kävin kerran viikossa uimakerhossa ja jokaisena koulun urheilupäivänä lähdin uimahallireissulle. Joskus neljännellä luokalla suoritin 200 m uimamerkinkin. Ainoa toinen saman tehnyt luokkailaiseni taisi sinä vuonna olla ansioitunut kilpaurheilija.

Minua kiusattiin koulussa todella pahasti ja olin aina luokkani huonoin liikunnassa. Vedessä olin vapaa, eikä minua olisi voinut vähempää kiinnostaa, näkeekö joku minut uimapuvussa. Kiusaajatkin näkivät, että olin hyvä uimari ja yrittivät siitä jotain länkyttää ("läski kelluu", "toi sai 2 metrin uimamerkin"). Yleensä otin haukut hyvin raskaasti, mutta tässä uima-asiassa en. Tiesin, että vesi on mun juttu, eikä sitä voi ottaa multa pois.

Häpesin ja kävin suorittamassa uinnit mieluummin omalla ajalla kuin luokkakavereiden kanssa. Silloin ei tarvinnut yleensä törmätä kehenkään ikäiseensä.

Tykkäsin uimisesta, vaan en koulu-uinnista (alkuun tykkäsin siitäkin, asia muuttui kun talvisin piti kesken päivää pakkasella pyöräillä uimahalliin ja pää ja hiusten kastelemat vaatteet märkänä vielä loppupäiväksi takaisin kouluun, tuolloin mulla alkoi olla aina menkat kun oli uintia). Teininä oli kivaa käydä urheilujoukkueen kanssa vesijumpassa, se oli hauskaa ja erilaista. Koulu-uinti oli tylsää altaan päästäpäähän uimista. Minun varhaislapsuudessani oli niitä uimamerkkejä ja ennen kouluikää tai viimeistään ala-asteella olin uinut jo hylkeen :D. Tiedä sitten oliko tuo edes hyvä saavutus mutta pienenä olin uimamerkeistäni melko ylpeänä.

Lihavuutta itsessään en ole ikinä osannut häpeillä. Olen lapsesta asti ollut ylipainoinen pullukka, eikä minua ole asiasta ikinä kiusattu. Näin aikuisenakaan en uimatouhuissa häpeä kilojani mutta normaalikarvaisia jalkoja sitten senkin edestä. Karvat onneksi saa helpommin ja nopeammin pois kuin liikakilot :D. Tykkään edelleen uimisesta mutta omilla ehdoillani ja luonnon vesissä. Kloorivesi saa ihon ja silmät kirvelemään ja hiukset kuiviksi ja sähköisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Usein ajattelen niitä nuoria, jotka ovat lapsesta asti lihavia, miten se vaikuttaa heidän itsetuntoonsa, kun joka paikassa ylistetään laihuutta ja lihavuutta pidetään sairautena, laiskuutena, tyhmyytenä, inhottavana, jopa ihmisarvoa epäillään.

Olihan se vaikeaa, mutta ei se lihavuus itsessään, vaan kiusaaminen ja positiivisten roolimallien puute. Luulin vielä yläasteella, että lihavat ihmiset eivät harrasta seksiä, koska kukaan ei voi haluta heitä. Laihdutinkin sitten nopeasti 30 kg, mutta kiusaaminen pysyi ja negatiivinen kehonkuva myös. Nyt 32-vuotiaana olen lihavimmillani, mutta pystyn viimein viihtymään nahoissani. Olenkin tullut siihen tulokseen, että kehonkuvalla on aika vähän tekemistä sen kanssa, mitä muut näkevät ja paljon sen kanssa, miten itse mieltää kehonsa.

En. Uinti oli mun lempparijuttu liikunnassa. :) Sai tehdä omaan tahtiin ja itsekseen, kaikki samaan aikaan eikä kukaan kytännyt vieressä kun teit omaa suoritustasi, toisin kuin esim. yleisurheilussa tai telinevoimistelussa. Ainoastaan kerran muistan että yksi luokkamme poika esitti oksentavansa kun näki mut uimapuvussa, mutta muuten en muista että kukaan olisi mitenkään pilkannut tai kommentoinut painoani. Selän takana varmaan, mutta ei niin että itse olisin kuullut. 

En inhonnut. Uinti oli ainoita urheilulajeja, jossa olin (olen edelleen) taitava, joten uintitunnit oli ne jolloin pystyin loistamaan ja pärjäämään.

Häpesin ja joskus pinnasinkin. Ja olen aikuisena sairaalloisen lihava. Mutta jaksan vaivatta uida kilometrin (tai kaksi mutta se on sen verran pitkäveteistä että kulsa on yleensä tavoite), vaikka tekniikassa tai nopeudessa ei ole kehumista.

En ollut lihava mutta. Liikunnanopettaja pökkäsi minut syvään päähän sillä seurauksella että vedin vettä keuhkoihin. Tämä siis seiskalla. Sen jälkeen en tohtinut uimaan mennä. Ilmoitin aina että minulla oli kuukautiset.

Edelleen iskee paniikki vedessä jos tiedän ettei jalat ylety pohjaan. Uimataidotonkin taidan olla tänä päivänä.

N37