Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte ilman toisen ihmisen läheisyyttä?
28.08.2017 |
Niin, miten te mahdolliset kohtalotoverit torjutte ihon ikävää ja jaksatte elää päivästä toiseen ilman toisen ihmisen kosketusta? Itselläni ei ole pienintäkään mahdollisuutta läheisyyteen, ei edes halaukseen...ja tälläkin hetkellä tuntuu niin pahalta, että voisin vetää itseni kiikkuun. :(
Kommentit (29)
Vaikka seinää päin,
luovuta en,
vaikkei koskaan saapunutkaan Ken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan ollut erityisen läheisyyshakuinen ihminen. En välitä halailusta, ja useimmiten toisen ihmisen lähellä olo vain ahdistaa ja tuntuu epämukavalta. Seksi silloin tällöin on kivaa, mutta halailijat pysyköön kauempana.
Hyvin. En pidä läheisyydestä, ahdistaa ajatuskin.
Kyllä vuosikymmenet opettaa tottumaan . 50v yksin
Voin lainata omaa miestäni sulle. Se onkin jo alkanut puhua muista naisista, niin saisitte molemmat piristystä. Minä en välitä halailusta tai mistään muustakaan läheisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No problem. Eihän sellaista osaa kaivata, mitä ei ole koskaan kokenut.
Tämä on totta, valitettavasti... :((
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään maailmassa ei ole niin vastenmielistä kuin jonkun kosketus! Siis ei ongelmaa.
Ihan hyvin nykyään kun on ollut sinkkuna niin kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtelevasti. Välillä itseinho on helvetillistä, ja välillä menee pitkiä jaksoja etten juurikaan jaksa välittää koko asiasta. Tajusin jo parikymppisenä kuuluvani suomalaismiesten rumimpaan kymmeneen prosenttiin, joten yksinäisyys on asia, joka on ollut vain pakko kestää jotenkin.
M44
Minulla on lapsi joka halaa eli kysymys ei ehkä koske minua. Koen kyllä joka ilta kaipuuta päästä miehen kainaloon. Mutta kun en halua seksiä niin tämä pitää vaan kestää. Hyvällä tuurilla näen joskus ihanaa unta kun nukkumaanmennessä haaveilen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin itserakas, että ihastelen ja silittelen itseäni.
Välillä tosi huonosti, puoleensavetävän työkaverin hipaisu laittaa pasmat sekaisin puoleksi päiväksi, tulee kylmät väreet kun ajattelenkin jonkun silittävän mua. Joskus koko asiaa ei taas muista. Ei pitäisi katsoa mitään romanttisia leffoja tms.
Nyt on taas mennyt viikko jolloin olen tuntenut olevani NIIN yksin ja yksinäinen ja onneton ja halipulassa ja seksipulassa ja silityspulassa. Surullisinta on se, että jos joku oikeasti lähestyisi niin en varmaan enää osaisi ottaa läheisyyttä vastaan tahi antaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ällöttää läheisyys jo sananakin.
Jotkut näköjään kokee itsensä huonommaksi, kun eivät saa läheisyyttä. Eli kaipaisi läheisyyttä kokeakseen olevansa välitetty, arvostettu tai jotain sellaista? Mulle taas ajatus siitä, että joku koskisi mua, saa ajattelemaan itsenikin jotenkin ällöksi.
Mulla on varmasti joku asennevamma, miestä lie johtuu. Eipä ainakaan lapsuudessa ollut tapana koskea toisiimme. Se ehkä ruokki sellaista ajattelua, että "olen liian huono, inhottava, likainen, epätoivottu, jotta muhun voisi koskea", mutta miksi sitten koen itseni erityisen ällöksi silloin, kun joku koskee minuun, eikä niin että tuntisin itseni silloin vähemmän ällöksi? Ristiriitaista.
Kovasti kaipaan mutta kyllä tässä eletään.
Ei ole ollut ongelmaa kestää ilman läheisyyttä kun ymmärsin miten paljon miehet halveksuvat ja esineellistävät naisia. Suorastaan onnessani olen kun ei tarvitse ikinä koskea miehiin. Eri juttu vanhemman sukupolven naisilla joiden on ollut pakko myydä oma keho miehelle.
Välillä kaipaan, mutta silloin muistelen sitä, mitä harmia kaikista miehistä on lopulta koitunut. Elämä on näin lopulta mukavampaa, koska kukaan ei pelaa mitään valtapelejä kanssani tai hauku tai syyllistä minua nyt, eikä kukaan varasta minulta, eikä minulle valehdella. Seuraa saisin yhä kai soittamalla, mutten sitä juuri kaipaa, koska niistä tuppaa tulla edellä mainittuja hankaluuksia. Onneksi viihdyn vallan mainiosti yksin, jolloin myös voin lopulta paremmin kuin kaksin.
No problem. Eihän sellaista osaa kaivata, mitä ei ole koskaan kokenut.