Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennus ja kun ei kiinnosta mikään. Kaikki tuntuu epämiellyttävälle ja suorittamiselle. Mikä avuksi?
26.08.2017 |
Olen lapseton kolmekymppinen, avoliitossa. Viime vuodet elämässä olleet rankkoja, paljon kuollut läheisiä yms. Viimein tajusin olevani masentunut ja ahdistunut. Menin työterveyteen, nyt on terapia haettuna ja lääkityksen aloitin viikko sitten.
Toimintakykyä ehkä olisi, mutta ei kiinnostusta. Töissä käyn, siinäpä se. Aamulla herään, vituttaa kun pitää lähteä töihin. Pidän työstäni sinänsä, mutta odotan vaan poispääsyä. Kotona en jaksa tehdä mitään tai lähinnä ei huvita tehdä mitään. Olen pakottanut itseni edes vartin kävelylle, mutta odotan taas milloin pääsen kotiin.
Kavereita en jaksa nähdä tai jos nään, uuvun niin että kotona huokaisen helpotuksesta. Liikuntaa en jaksa harrastaa, energiaa ei tunnu olevan. Joskus joogaan kotona ja odotan taas, milloin se loppuu ja saan vaan olla.
Ainut mistä saan vähän mielihyvää on jostain syystä suihkussa käyminen, lämpö rentouttaa.. Tai sitten miehen kanssa sarjan katsominen. Tällöin en odota, milloin sarja loppuu tai milloin suihku on ohitse.
En oikein osaa tehdä mitään ilman, että se tuntuu suorittamiselle ja velvollisuudelle. Varattiin miehen kanssa kaupunkiloma, mutta tuntuu että en jaksaisi millään lähteä. Odotan sielläkin varmaan milloin pääsee nukkumaan huoneeseen tai lepäämään ja ennen kaikkea: milloin pääsee kotiin.
Masennus on laihduttanut minut huomattavaan alipainoon, johtuuko tämä siitä? Ruokahalu vain katosi ja nälkääkään en juuri tuntenut, söin mitä söin.. Yhtäkkiä painoinkin tosi vähän. Nyt pakottamalla ruokaa kurkusta alas olen saanut jokusen kilon takaisin. Veriarvoissani ei ole mitään vikaa.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten saa itsensä nauttimaan asioista? Ennen tykkäsin esimerkiksi neuloa, nyt en todellakaan saa aikaiseksi. Se ei kiinnosta enää ollenkaan ja tuntuisi vaan suorittamiselle.
Kommentit (26)
Mulla on ollut viimeiset 5-10v tuollaista. Toimintakyky ihan ok, mutta kiinnostusta ei mihinkään. Teen mun velvollisuudet ja siinä se
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervetuloa kerhoon,
En ole vuoteen tehnyt muuta kuin käynyt töissä ja maannut sohvalla. Yleensä nämä menee mulla ohi muutamassa kuukaudessa. Nyt on pahasti pitkittynyt, pitäisi vissiin mennä lääkäriin.
Jaksamista sinulle
ihan sama zombitilanne täällä. ollut jo kauan, en usko että tästä enää noustaan.
Ala ajatella. Ihmettele asioita, vaikka omenpuitten omenoita tai vaahteranlehtiä, taivasta, värejä. Kuuntele musiikkia ja katsele kuvia.
Teillä on vielä asiat ihan hyvin kun käytteä töissä ja on miesystävä. Itse olen menettänyt masennuksen vuoksi molemmat eikä ole voimia hakea uusia. Makaan himassa päivät pitkät ja kärsin yksinäisyydestä mutten pysty tekemään mitään sen voittamiseksi. Myös unettomuus vie voimat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet sairastunut syömishäiriöön. Been there...
Mielialalääke auttanut sen verran, et kaikki tuntuu tasaisen epämiellyttävälle mut töistä suoriudun ees jotenkin. Alisuoritan sielläkin ja oon naama norsunv*tulla kun ootan vaan kotiin pääsyä, mutta jotenkin jaksan sen "hoitaa". Mietin, kauanko jaksan jos en löydä mitään iloa elämään mistään ja kauanko mies jaksaa kattella.
Luulen, että mitä enemmän oon tekemättä mitään sitä pahemmaksi tämä menee. Passivoituu kotiin.. Siksi oon koittanut käydä ees lyhyellä kävelyllä..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakaan ei kiinnosta kuin yksi urheiluharrastus vähän, ehkä vartin päästä odotan milloin loppuu, ja telkkarin katsominen sekä syöminen. Muu on pakkopullaa. Ollut nelisen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Olet sairastunut syömishäiriöön. Been there...
Miten niin? Tämä laihuus lähinnä hirvittää minua. Mielellään olisin normaalipainoinen. Mietin myös johtuuko tää kiinnostuksen puute yms osittain alipainosta. Painon nostaminen on haastavaa ja tuntuu toki myös suorittamiselle. En näe itseäni liian lihavana tai mitään sellaista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ihan tuollaisesta kokemusta, mutta tuli mieleen, että odottele nyt ainakin, alkaako lääkitys puremaan ja olosi paranee. Siinä voi käsittääkseni mennä vähintäänkin viikkoja? Ja katso olisiko terapiasta apua. Onneksi tosiaan sulla mies rinnalla, ymmärtääkö hän ja auttaako kun puhut hänelle?
Niin, toisaalta elämä on aika tylsää sen jälkeen kun täyttää 30 ja nuoruus on ohi.... Sitten tuleekin keski-ikä. Nauti nyt vvielä kun voit ja tee kaikkea mitä vielä jaksat ennen kuin olet 50 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei suoraan liity ap:n aloitukseen, mutta tällä viikolla Lääkärit ohjelmassa oli asiaa masennuksesta. Siitä oli tehty joku tutkimus, jonka mukaan tulehdustila voi aiheuttaa masennuksen ja toisin päin. Tuosta syystä kaikilla ei toimi mielialalääkkeet, koska se masennus onkin tulehdustilan aiheuttama eikä aivoissa.
Minulla on ollut tuollaista viimeiset 15 vuotta eli miltei koko aikuisikä. En ole sille mitään koskaan tehnyt enkä aio nytkään tehdä. Menee tämä näinkin, olen jo tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei suoraan liity ap:n aloitukseen, mutta tällä viikolla Lääkärit ohjelmassa oli asiaa masennuksesta. Siitä oli tehty joku tutkimus, jonka mukaan tulehdustila voi aiheuttaa masennuksen ja toisin päin. Tuosta syystä kaikilla ei toimi mielialalääkkeet, koska se masennus onkin tulehdustilan aiheuttama eikä aivoissa.
Minusta tuntuu että oma tila on traumojen aiheuttama fyysinenkin tulehdustila, paskat kokemukset on jotenkin koteloitunut aivoihin ja erittää jotain neuromyrkkyä mihin mikään ruokavalio tai ee epat ei auta. Ehkä siksi psykootikot luulee usein että heitä yritetään konkreettisestikin myrkyttää, skitsofreniakin kun johtuu usein myös traumoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet sairastunut syömishäiriöön. Been there...
Miten niin? Tämä laihuus lähinnä hirvittää minua. Mielellään olisin normaalipainoinen. Mietin myös johtuuko tää kiinnostuksen puute yms osittain alipainosta. Painon nostaminen on haastavaa ja tuntuu toki myös suorittamiselle. En näe itseäni liian lihavana tai mitään sellaista.
Ap
Itse olen ollut samanlainen koko elämäni ajan, että tasaisin välein tulee aikoja, joina yksinkertaisesti näännyn ja kuihdun ja inhoan itseäni sen takia. Se on syömishäiriö silti, vaikkei siihen liitykään laihuuden ihannointia. Tiedän, mitä se on kun lopulta ei voi syödä kuin jotain banaania tai mustikkakeittoa. Suru on mun arvaus. Mulla ns. surematon suru on johtanut tuohon aina. Jotain menetyksiä yhdistettynä kyvyttömyyteeni käsitellä asioita. Olen myös ollut puhumaton ja sulkeutunut noina jaksoina. Onko tässä mitään tuttua?
allt e skit kirjoitti:
Minulla on ollut tuollaista viimeiset 15 vuotta eli miltei koko aikuisikä. En ole sille mitään koskaan tehnyt enkä aio nytkään tehdä. Menee tämä näinkin, olen jo tottunut.
Eikö susta tunnu, että elämä menee ihan hukkaan? Kello vaan tikittää töidenkin jälkeen ja on niin odottanut kotiin menemistä, mutta ei täällä odota "mikään" kun ei ole mitään nautinnollista tiedossa.
Mies ei oikein ymmärrä miksi olen näin apaattinen tai mitä ihmettä mä odotan sohvalle pääsyä tai sängyssä makoilua, eikö se ole tylsää. Onhan se, mutta sitten ei tarvitse suorittaa mitään..
Ap
Rautaa lisää! Anemia voi aiheuttaa. Mulla oli hb 130 mutta rautavarasto vain 40 ja noin 100 olisi hyvä olla.
Sama. Paitsi että olen fyysisten syiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä ja olen monta vuotta vanhempi.
Itselleni lääkityksestä (serotoniinin takaisinottoestäjä) ei ollut aikanaan apua. Käytin kuitenkin yli puoli vuotta; lääkkeen nimeä en enää muista.
Joskus harvakseltaan saatan tuntea sekunnin tai pari sellaista oloa, missä voi olla ripaus onnellisuutta. Mitkään ajatusharjoittelut tai asenteen muuttamiset eivät johda mihinkään : (
Tällä hetkellä toimivin keino elää on armahtaa itseni syyllisyyden tunteesta, kun kaikki tuntuu epämiellyttävältä. Olisihan se ihanaa, jos nauttisi kaikesta ja ammentaisi elinvoimaa ja elämäniloa vaikka mistä, mutta okei: kun ei pysty, niin sen nautinnon tunteen metsästäminen käy työstä ja kuormittaa vaan lisää.
(Tajusikohan kukaan tästä mun kuvailusta mitään : O )
Alue: Aihe vapaa
Sama tilanne. Mielialalääkitys ei tunnu auttavan. Mikään ei kiinnosta. Viiniä vain lipitän :(