Rakkaus ei ole ihmelääke

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun se masennus nimenomana voi johtua siitä, ettei ole kumppania ja seksielämää? silloin kumppanin tulo helpottaa masennusta.

Tällöin suosittelisin miettimään elämän prioriteetit uudelleen. Jos kokee että vain yksi asia on ehtona hyvälle elämälle, niin mennään kyllä pahasti metsään, ja samalla sabotoidaan omaa mielenterveyttä.

Suurimmalla osalle on hyvän elämän ehto, että on edes joskus seurustellut tai edes joskus ollut seksiä.

Kumppanin, seksin ja läheisyyden tarve ovat ihan normaaleita asioita suurimmalle osalle ihmisistä, ei mitään elämän ylellisyyttä. Itse naisena ainakin olen masentunut, kun ei ole kumppania ja seksuaalielämää. Tämä masennus lähtisi, jos löytäisin miehen kumppaniksi.

Jos joku jää tahtomattaan lapsettomaksi, heitäkin yritetään terapiassa nimenomaan auttaa löytämään elämästä jotain muuta mikä toisi iloa, näytetään että ei koko elämä mene romukoppaan sen takia että ei saakaan lasta. Osa onnistuu löytämään muuta merkityksellisyyttä elämäänsä, osa taas ei.

Tokitoki, mutta esim seksin- ja rakkaudenpuute on kokonaisvaltainen tila, joka vaikuttaa koko elämään. Esim seksihaluja ja rakastetuksi tulemisen tarvetta ei saa tahdonvoimalla pois. Kaikki elämässä menettää merkityksensä, kun ei saa kokea rakkautta. On helppoa neuvoa ylhäältäpäin ihmisiä miten heidän pitäisi elää jos itse elää yltäkylläisyydessä. Moni ei ymmärrä sitä miltä tuntuu, kun ei saa kokea rakkautta ja seksihimotkin piinaavaat päivittäin. Tähän tilaan luonnollisesti auttaisi se, että löytyisi se kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun se masennus nimenomana voi johtua siitä, ettei ole kumppania ja seksielämää? silloin kumppanin tulo helpottaa masennusta.

Tällöin suosittelisin miettimään elämän prioriteetit uudelleen. Jos kokee että vain yksi asia on ehtona hyvälle elämälle, niin mennään kyllä pahasti metsään, ja samalla sabotoidaan omaa mielenterveyttä.

Suurimmalla osalle on hyvän elämän ehto, että on edes joskus seurustellut tai edes joskus ollut seksiä.

Kumppanin, seksin ja läheisyyden tarve ovat ihan normaaleita asioita suurimmalle osalle ihmisistä, ei mitään elämän ylellisyyttä. Itse naisena ainakin olen masentunut, kun ei ole kumppania ja seksuaalielämää. Tämä masennus lähtisi, jos löytäisin miehen kumppaniksi.

Jos joku jää tahtomattaan lapsettomaksi, heitäkin yritetään terapiassa nimenomaan auttaa löytämään elämästä jotain muuta mikä toisi iloa, näytetään että ei koko elämä mene romukoppaan sen takia että ei saakaan lasta. Osa onnistuu löytämään muuta merkityksellisyyttä elämäänsä, osa taas ei.

Tokitoki, mutta esim seksin- ja rakkaudenpuute on kokonaisvaltainen tila, joka vaikuttaa koko elämään. Esim seksihaluja ja rakastetuksi tulemisen tarvetta ei saa tahdonvoimalla pois. Kaikki elämässä menettää merkityksensä, kun ei saa kokea rakkautta. On helppoa neuvoa ylhäältäpäin ihmisiä miten heidän pitäisi elää jos itse elää yltäkylläisyydessä. Moni ei ymmärrä sitä miltä tuntuu, kun ei saa kokea rakkautta ja seksihimotkin piinaavaat päivittäin. Tähän tilaan luonnollisesti auttaisi se, että löytyisi se kumppani.

Totta kai, mutta karu fakta on myös se että kaikille ei sitä toista puoliskoa löydy. Kuulun itsekin tähän luokkaan, mutta ajan kuluessa olen enemmän sinut asian kanssa. Tällöin ei vain auta muu kuin yrittää pitää yllä muita rakkauden muotoja (ystävyyssuhteita, sisarussuhteita jne, ympäröi itsensä muuten rakastavalla lähipiirillä). Ne eivät välttämättä tyydytä kokonaisvaltaisesti sitä toisen puoliskon tarvetta, mutta ei kaiken tarvitse silti olla myöskään täysin merkityksetöntä :)

Minusta sellainen ei ole mikään sairaus, mikä paranee kun saa mitä haluaa (esim parisuhteen)

Joskus läheisriippuvuus voi onnistua jos se esim palvelee molempia osapuolia ja kestää koko elämän. Rakkaus voi myös osoittautua parantavaksi ja kannustavaksi elementiksi kun ihminen voi huonosti. Brutaaleja esimerkkejä ovat päihteistä tai rikollisuudesta eroon pääseminen. Erosta voi toipua uuden rakkauden avulla.

Uskon että rakkaus voi helpottaa masennusta mutta se ei voi parantaa siitä niin kuin se ei paranna vakavaa sairauttakaan.

On hirveän vaikeaa päästää irti ajatuksesta että vain kumppani ja rakkaus tekisivät minut onnelliseksi. Se on kuin uskonkappale, jonka varaan luotan ja lasken elämäni. Se on suurin haaveeni ja toiveeni, mutta...suurin osa elämästäni on kuitenkin hyvää vaikkei minulla olekaan sitä. Elän surun kanssa mutta on paljon asioita ja ihmisiä jotka lohduttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun se masennus nimenomana voi johtua siitä, ettei ole kumppania ja seksielämää? silloin kumppanin tulo helpottaa masennusta.

Tällöin suosittelisin miettimään elämän prioriteetit uudelleen. Jos kokee että vain yksi asia on ehtona hyvälle elämälle, niin mennään kyllä pahasti metsään, ja samalla sabotoidaan omaa mielenterveyttä.

Suurimmalla osalle on hyvän elämän ehto, että on edes joskus seurustellut tai edes joskus ollut seksiä.

Kumppanin, seksin ja läheisyyden tarve ovat ihan normaaleita asioita suurimmalle osalle ihmisistä, ei mitään elämän ylellisyyttä. Itse naisena ainakin olen masentunut, kun ei ole kumppania ja seksuaalielämää. Tämä masennus lähtisi, jos löytäisin miehen kumppaniksi.

Jos joku jää tahtomattaan lapsettomaksi, heitäkin yritetään terapiassa nimenomaan auttaa löytämään elämästä jotain muuta mikä toisi iloa, näytetään että ei koko elämä mene romukoppaan sen takia että ei saakaan lasta. Osa onnistuu löytämään muuta merkityksellisyyttä elämäänsä, osa taas ei.

Tokitoki, mutta esim seksin- ja rakkaudenpuute on kokonaisvaltainen tila, joka vaikuttaa koko elämään. Esim seksihaluja ja rakastetuksi tulemisen tarvetta ei saa tahdonvoimalla pois. Kaikki elämässä menettää merkityksensä, kun ei saa kokea rakkautta. On helppoa neuvoa ylhäältäpäin ihmisiä miten heidän pitäisi elää jos itse elää yltäkylläisyydessä. Moni ei ymmärrä sitä miltä tuntuu, kun ei saa kokea rakkautta ja seksihimotkin piinaavaat päivittäin. Tähän tilaan luonnollisesti auttaisi se, että löytyisi se kumppani.

Totta kai, mutta karu fakta on myös se että kaikille ei sitä toista puoliskoa löydy. Kuulun itsekin tähän luokkaan, mutta ajan kuluessa olen enemmän sinut asian kanssa. Tällöin ei vain auta muu kuin yrittää pitää yllä muita rakkauden muotoja (ystävyyssuhteita, sisarussuhteita jne, ympäröi itsensä muuten rakastavalla lähipiirillä). Ne eivät välttämättä tyydytä kokonaisvaltaisesti sitä toisen puoliskon tarvetta, mutta ei kaiken tarvitse silti olla myöskään täysin merkityksetöntä :)

Nuo rakkauden muodot eivät kuitenkaan tyydytä esim seksuaalisia tarpeita. On vaikeaa keskittyä muuhun elämään, kun seksuaaliset tarpeet "kummittelevat" koko ajan ja lisäksi kun niitä ei saa tyydytettyä. Vaikka elämässä onkin paljon muutakin, niin kyllä se oma rakas ja seksuaalielämä silti ovat monella niitä elämän keskipisteitä. Kaikki eivät toki näitä valitettavasti saa, mutta kyllä siitä silloin saa myös olla masentunut.

Minulla on elämässäni kaikki mitä tarvitsen ja elän ns. hyvää elämää PAITSI ettei ole sitä parisuhdetta ja se tekee minut alakuloiseksi ja yksinäiseksi, joskus jopa masentuneeksi. Koskaan en ole kokenut parisuhteessa ollessani masennusta, en edes silloin kun menee suhteessa huonosti, mutta eron tullessa kyllä. Uusi parisuhde on poistanut aina masennusoireet. Ja siis nimenomaan parisuhde, ei treffailu ja/tai seksisuhteet. Parisuhteeseen saakka etenemisessä on jo kiintymystä ja muitakin tunteita päässyt himon ja ihastuksen lisäksi syntymään.

Alakuloa ja yksinäisyyttäkin olen toki kokenut joskus myös parisuhteessa ollessani, mutten sellaista joka olisi laukaissut masennuksen. Vaan ihan normaaleja hetkittäisiä tuntemuksia joita nyt vaan tulee elämässä eteen varmasti jokaiselle. "Parisuhteettomuus-yksinäisyys" on kuitenkin jotain ihan muuta. En edes ole takertuvaa tyyppiä ja viihdyn paljon (ehkä liikaakin) myös yksikseni parisuhteessa ollessanikin. Kun tietää, että se joku on "odottamassa", niin kaikki muu tekeminenkin vain on paljon mielekkäämpää.

Lapsianikin rakastan enemmän kuin voisin koskaan kuvitella rakastavani mahdollista kumppaniani, muttei lapsetkaan poista mainitsemaani "parisuhteettomuus-yksinäisyyttä". Kyse on kuitenkin toisenlaisesta rakkaudesta. Se ei tarkoita ettenkö rakastaisi kumppaniakin täydestä sydämestäni, vaikka lapseni etusijalle laittaisinkin, eikä naiset minua sen vuoksi ole jättäneet. Ovat vain halunneet enemmän, eli en ole kyennyt kaikkiin heidän vaatimuksiinsa vastaamaan. Omana itsenäni haluan riittää ja jos se ei toiselle riitä, niin eipä sille mitään voi. Ei vain ole ollut oikea nainen minulle.

Olen parisuhdeihminen ja aidosti tarvitsen kumppanin jakamaan arkea ja kaiken maailman ajatuksia kanssani. Tehdä ja olla yhdessä. Ei sitä mitkään ystävät, työ ja harrastukset korvaa. Piste.

M37

Vierailija kirjoitti:

Nuppi kuntoon ennen tyttö/poikaystävän hommaamista! 

Entä jos nuppini ei tule koskaan olemaan "tavalllinen". Enkö saa enää seurustella?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on elämässäni kaikki mitä tarvitsen ja elän ns. hyvää elämää PAITSI ettei ole sitä parisuhdetta ja se tekee minut alakuloiseksi ja yksinäiseksi, joskus jopa masentuneeksi. Koskaan en ole kokenut parisuhteessa ollessani masennusta, en edes silloin kun menee suhteessa huonosti, mutta eron tullessa kyllä. Uusi parisuhde on poistanut aina masennusoireet. Ja siis nimenomaan parisuhde, ei treffailu ja/tai seksisuhteet. Parisuhteeseen saakka etenemisessä on jo kiintymystä ja muitakin tunteita päässyt himon ja ihastuksen lisäksi syntymään.

Alakuloa ja yksinäisyyttäkin olen toki kokenut joskus myös parisuhteessa ollessani, mutten sellaista joka olisi laukaissut masennuksen. Vaan ihan normaaleja hetkittäisiä tuntemuksia joita nyt vaan tulee elämässä eteen varmasti jokaiselle. "Parisuhteettomuus-yksinäisyys" on kuitenkin jotain ihan muuta. En edes ole takertuvaa tyyppiä ja viihdyn paljon (ehkä liikaakin) myös yksikseni parisuhteessa ollessanikin. Kun tietää, että se joku on "odottamassa", niin kaikki muu tekeminenkin vain on paljon mielekkäämpää.

Lapsianikin rakastan enemmän kuin voisin koskaan kuvitella rakastavani mahdollista kumppaniani, muttei lapsetkaan poista mainitsemaani "parisuhteettomuus-yksinäisyyttä". Kyse on kuitenkin toisenlaisesta rakkaudesta. Se ei tarkoita ettenkö rakastaisi kumppaniakin täydestä sydämestäni, vaikka lapseni etusijalle laittaisinkin, eikä naiset minua sen vuoksi ole jättäneet. Ovat vain halunneet enemmän, eli en ole kyennyt kaikkiin heidän vaatimuksiinsa vastaamaan. Omana itsenäni haluan riittää ja jos se ei toiselle riitä, niin eipä sille mitään voi. Ei vain ole ollut oikea nainen minulle.

Olen parisuhdeihminen ja aidosti tarvitsen kumppanin jakamaan arkea ja kaiken maailman ajatuksia kanssani. Tehdä ja olla yhdessä. Ei sitä mitkään ystävät, työ ja harrastukset korvaa. Piste.

M37

Mistä päin olet? Täällä sinkkunainen, 27-v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuppi kuntoon ennen tyttö/poikaystävän hommaamista! 

Entä jos nuppini ei tule koskaan olemaan "tavalllinen". Enkö saa enää seurustella?

Tottakai saat! turha kysellä lupia niiltä, jotka haluavat muiden elämää rajoittaa. Ei kaikki sairaudet parane koskaan, oli kyse somaattisista sairauksista tai psyykesairauksista.

Miten se käytännössä näkyy, että ihminen pitää kumppania ihmelääkkeenä? Lopettavatko he terapian ja lääkityksen heti, kun alkavat seurustella? Vai lakkaavatko hetkeksi puhumasta elämänsä kurjuudesta ja käyttäytyvät kuin vastarakastuneet? Jos kyse on jälkimmäisestä, minusta se ei ole ongelma.

Minä masennuin rakkaudesta huolimatta, vasta avioitumisen jälkeen. Toivon, että rakkaus kestää tämän vaiheen yli. Huomaan kyllä, että on vaikeaa huolehtia toisen tarpeista, kun ei jaksaisi omiaankaan hoitaa. Puoliso on tärkeä voimavara, mutta yksin tässä kuitenkin kamppaillaan. Ei puhettakaan, että rakkaus olisi ihmelääke ja kumppanin kanssa maagisesti masennus katoaisi.